Maria 01 laajentuu Euroopan suurimmaksi startup-kampukseksi uuden toimitusjohtajan Ville Simolan johdolla

Report this content

Startup-kampus Maria 01, jonka taustalla ovat Slush-tapahtuman omistava Startup-säätiö, Helsingin Uusyrityskeskus sekä Helsingin kaupunki, on aloittanut laajennuksensa Euroopan suurimmaksi startup-kampukseksi. Laajennuksen ensimmäisen vaiheen on tarkoitus valmistua lokakuun lopussa, jolloin kampus on tuplannut kokonsa 20 000m2:iin. Suunnitelman mukaan vuoteen 2023 mennessä 70 000m2:n kokoon kasvaneella kampuksella on tilaa noin 650 uudelle toimijalle ja 4000 uudelle työntekijälle. Laajennusta tulee johtamaan uudeksi toimitusjohtajaksi valittu Ville Simola

Kampissa sijaitsevan entisen Marian sairaalan tiloihin rakennettu Maria 01 on voittoa tavoittelematon startup-keskittymä, jonka tiloissa toimii yli 120 startupia ja kasvuyritystä, 12 venture capital -rahastoa sekä useita startup-ekosysteemin toimijoita, kuten FiBAN ja osaamiskiihdyttämö The Shortcut. Kampuksella työskentelee reilut 1100 henkilöä, ja se on tällä hetkellä Pohjoismaiden suurin startup-keskittymä. Maria 01:n monipuolinen verkosto, otolliset innovaatio-olosuhteet sekä keskeinen sijainti ovat omiaan auttamaan startup-yrityksiä kasvamaan.

Uuden toimitusjohtajan Ville Simolan työlistalla onkin ottaa ohjat Maria 01:n kasvattamisesta Pohjoismaiden johtavasta kasvuyrityskeskittymästä Euroopan suurimmaksi startup-kampukseksi.

“Olen todella innoissani tästä kunnianhimoisesta projektista, joka tulee varmasti muuttamaan suomalaista startup-kenttää nykyisestä. Laajennuksessa on haasteensa, mutta ekosysteemin rakentaminen on minulle tuttua”, sanoo Simola, joka oli muun muassa perustamassa ja johtamassa kansainvälisestikin tunnettua kiihdyttämöohjelmaa Startup Saunaa ennen siirtymistään korporaatiomaailmaan Lassila & Tikanojalle.

Maria 01:n tiloihin pääsevät yritykset valitaan tiukkojen kriteerien perusteella, ja kolmen vuoden kuluttua niiden on tehtävä tilaa uusille startupeille. 

“Pohjoismaat haastavat nyt paikkansa vakiinnuttaneita suuria startup-keskittymiä muualla Euroopassa, ja uusia suomalaisia startupeja syntyy tiheämmin kuin koskaan aiemmin. Tällä hetkellä pystymme tarjoamaan tilat vain 16%:lle hakijoista, joten laajennuksen myötä voimme vastata yhteisön kasvavaan kysyntään huomattavasti paremmin. Uusien työpaikkojen syntyminen alueelle tuo merkittäviä etuja paitsi yhteisölle ja startupeille, myös Helsingin kaupungille ja taloudelle ylipäänsä”, jatkaa Simola.

“Ville oli luonnollinen valinta johtamaan laajennusta hänen startup- ja korporaatiotaustansa vuoksi”, sanoo Maria 01:n entinen toimitusjohtaja Voitto Kangas. “Projektilla on valtava vaikutus Pohjoismaissa toimiviin startupeihin ja kasvuyrityksiin, mutta se auttaa myös tekemään alueesta houkuttelevamman globaaleille markkinoille pyrkiville kansainvälisille yrityksille”, jatkaa Kangas. 

Maria 01:n uuden, vuoteen 2023 mennessä valmistuvan 50 000m2:n laajennuksen toteuttavat yhteistyössä YIT, Keva ja Helsingin kaupunki. Lokakuussa valmistuva lisäsiipi on osa aiempaa sopimusta. 

###

Lisätietoja medialle:

Ville Simola
Toimitusjohtaja, Maria 01
044 070 0520
ville@maria.io

Press kit

Tietoja yrityksestä:

Maria 01 logo

Maria 01 tehtävä on yhdistää alkuvaiheen startupit, pääomasijoittajat ja suuret yritykset. Kampus on voittoa tavoittelematon yhteisöllinen kiihdyttämö ja kasvuyrityskeskus, joka sijaitsee entisissä Marian sairaalan tiloissa Helsingin keskustassa. 

Maria 01:ssä toimii yli 120 startupia ja kasvuyritystä, 12 venture capital -rahastoa sekä useita startup-ekosysteemin toimijoita. Kampuksella työskentelee reilut 1100 henkilöä, ja siellä järjestetään vuosittain yli 200 tapahtumaa. Lisätietoja: www.mario.io.

Tilaa

Multimedia

Multimedia