RELEX Solutions ratkaisi kansainvälisen työvoiman liikkuvuuden ja rekrytoinnin haasteet Deelin avulla

Report this content

Aikaisemmin kansainvälinen rekrytointi ja tiimiläisten uudelleensijoittaminen toiseen maahan on ollut mahdollista vain isoille korporaatioille. Deelin palvelun avulla myös suomalaiset kasvuyritykset voivat tarjota joustoa ja rekrytoida parhaat osaajat mistä vain.

Yhdysvaltalainen rajattoman etätyön, palkanmaksun ja kansainvälisen rekrytoinnin pioneeri Deel on aloittanut yhteistyön suomalaisen RELEX Solutions -teknologiayksisarvisen kanssa. Employment of Record (EOR) -yhteistyön ansiosta RELEX pystyy tarjoamaan joustavammin mahdollisuuksia yrityksen huippuosaajille siirtyä maasta toiseen työn tai henkilökohtaisen elämän tarpeiden mukaan. Toisaalta Deelin avulla RELEX pystyy myös joustavammin palkkaamaan tiimiläisiä niistä maista, joista kipeästi kaivataan paikallista osaamista. 

“Tyypillinen tilanne, jossa Deelin kaltaista palvelua tarvitaan, on se, että meiltä lähtee kokeneempi henkilö perustamaan liiketoimintaa uudelle markkina-alueelle. Koska virallisen entiteetin perustaminen vie aikaa, tuo Deel joustoa ja nopeutta toiminnan aloittamiseen – uuden markkina-alueen iso asiakas ei odottele puolta vuotta, että palveluntarjoaja saa byrokratian hoidettua”, kertoo RELEXin kansainvälisestä liikkuvuudesta vastaava Sirje Lavonen-Vire. 

“Toisaalta taas paikallisen osaajan saaminen voi olla todella kriittistä liiketoiminnan kasvulle tai aloittamiselle. Paikallisella osaajalla on ymmärrys alueen markkinoista ja kontaktit oikeisiin henkilöihin. Näin voidaan avata uusia markkinoita nopealla aikataululla ja varmistaa, että saamme parhaat osaajat osaksi RELEXin kasvutarinaa.”

Deel on tuonut monipuolisen palkanmaksun ja etätyön mahdollistamisen palvelunsa markkinoille juuri oikealla hetkellä. Vuonna 2019 perustettu yritys mahdollistaa kansainvälisen palkkauksen yli 150 maassa, ja sen kautta on palkattu yli 100 000 työntekijää ympäri maailmaa. Deelin kautta yritykset voivat hoitaa palkanmaksun, saada parempia yhteistyösopimuksia esimerkiksi työterveydenhuollossa sekä hoitaa etänä työskenteleville työntekijöille kaikki tarvittavat työtarvikkeet tietokoneista kuulokkeisiin ja työpöytiin. Kaikki tämä tehdään teknologian ja tehokkaan paikallisen asiakaspalvelun ja osaamisen avulla. 

RELEXillä on totuttu, että ihmiset tekevät töitä etänä ja että kansainvälistä osaamista haetaan paikallisesti kohdemaista. Tämän ansiosta RELEX työllistää jo yli 1 700 alan huippuosaajaa, jotka edustavat yli 80 kansalaisuutta. 

“Me haluamme palkata huippuosaamista sieltä missä sitä eniten tarvitaan, huolimatta siitä mistä maasta tai alueesta on kyse. RELEX on aina ollut kansainvälinen yritys, joka tukee työhyvinvointia niin omalla toimistolla kuin etänä. Deelistä saimme yhteistyökumppanin, joka ei ole jäykkä palveluntarjoaja. Deelillä asioita tehdään ja asioista ajatellaan samalla tavalla kuin meillä – ei ole ongelmia, on vain joustavasti ja nopeasti ratkaistavia asioita”, kertoo RELEXin HR-johtaja Tiia Rapeli. 

Koronaviruspandemian myötä etätyöskentely lisääntyi entisestään, ja ajatus ulkomaille muutosta on tullut monille ajankohtaiseksi. Monia perheitä on kohdannut haaste, jos esimerkiksi puoliso on saanut työtarjouksen ulkomailta ja lähtöhaluja olisi koko perheellä. Myös Deel on huomannut monien yritysten lähestyvän heitä juuri siitä näkökulmasta, että työntekijä pitäisi saada siirrettyä ulkomaille puolison tai perheen perässä.

“Yritykset ovat havahtuneet siihen, että on aivan liian monimutkaista ja kallista lähteä itse selvittämään kaikkea paikalliseen työlainsäädäntöön liittyvää. On ehkä nopeasti luvattu, että työntekijä voi muuttaa uuteen maahan tajuamatta, millaisia seurauksia sillä voi olla siitä huolimatta, että yrityksellä on haluja tarjota joustoa avainhenkilöille. Deel hoitaa yrityksen puolesta kaiken oleellisen paikallisesta lainsäädännöstä ja varmistaa, että kaikki sujuu mahdollisimman sujuvasti sekä työnantajalle että työntekijälle”, kertoo Deelin Suomen maajohtaja Frank Sfakiotakis (kuvassa).

“RELEX on meille tärkeä yhteistyökumppani, ja arvostamme sujuvaa yhteistyötämme. Deel on kasvanut Suomessakin hurjaa vauhtia, vaikka aloitimme toimintamme vasta alkuvuodesta 2022. Kasvumme osoittaa, että yhä useammat suomalaiset startupit, pk-yritykset ja isommat, myöhäisen vaiheen kasvuyritykset ovat valmiita palkkaamaan ihmisiä myös Suomen rajojen ulkopuolelta”, Sfakiotakis päättää. 

###

Lisätietoja medialle:

Kuvat medialle

Frank Sfakiotakis
Suomen myyntijohtaja, Deel
+358 40 731 2540
frank.sfakiotakis@deel.com

Petra Ranta
Viestinnän asiantuntija, RELEX Solutions
+358406484675
petra.ranta@relexsolutions.com

Deel

Deel on maailman johtava HR-säännöksiin ja palkanlaskentaan erikoistunut yritys, joka auttaa yhtiöitä palkkaamaan kenet vain, mistä vain. Deelin teknologia tarjoaa yrityksille palkkajärjestelyt, HR-palvelut, lainsäädännön, ja muut edut ja hyödyt joita tarvitaan globaalin tiimin palkkaukseen ja hallinnointiin. 

Deelin järjestelmän avulla kuka vain voi itsenäisesti palkata työntekijöitä 150 maassa, jokaisen maan lainsäädäntö huomioonottaen – koko prosessi vie vain minuutteja. Yli 250 verotuksen, lainsäädännöön, kirjanpidon ja liikkumisen asiantuntijan avulla Deelin asiakkaat voivat valita kattavasta sopimuspohjapankista sopivan sopimuksen, ja se voidaan lähettää allekirjoitettavaksi yhdellä klikkauksella. Palkat voidaan maksaa 120 eri valuutalla. 

Deelin perustivat vuonna 2019 Alex Bouaziz ja Shuo Wang Yhdysvaltojen San Franciscossa. 

Lisätietoja: letsdeel.com   

RELEX Solutions

RELEX Solutions tarjoaa kokonaisvaltaisia vähittäiskaupan ja toimitusketjun suunnittelun ratkaisuja, joiden avulla asiakkaamme ovat saavuttaneet vaikuttavia tuloksia ympäri maailmaa.

Tarkalla kysynnän ennustamisella, täydennystilausten automatisoinnilla, vallankumouksellisella tilan- ja valikoimanhallinnalla, sekä työvoiman optimoinnilla RELEX auttaa yrityksiä parantamaan kilpailukykyään markkinoiden nopeista muutoksista huolimatta.

Vankka kokemuksemme vähittäiskaupan alalta ja ensiluokkainen teknologiamme ovat auttaneet meitä rakentamaan vahvoja, kestäviä ja palkittuja kumppanuussuhteita asiakkaidemme kanssa. RELEX menestyy ainoastaan, jos asiakkaamme menestyvät.

RELEXiin luottavat monet johtavat yritykset, kuten S-Ryhmä, Musti ja Mirri, Stockmann, Lumene, Atria ja Apetit. Helsingissä sijaitsevan pääkonttorin lisäksi RELEXillä on toimistoja Pohjois-Amerikassa ja useissa Euroopan maissa.

Lisätietoja: www.relexsolutions.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia