SoftCo on valittu 17 miljoonan euron hankinnasta maksuun -palveluratkaisun toimittajaksi Suomen valtiolle

Ratkaisu mahdollistaa pitkälle viedyn automatisoinnin, mikä lisää kustannustehokkuutta ja ostotoiminnan läpinäkyvyyttä valtion virastoissa.

Kansainvälinen taloushallinnon automatisointiin erikoistunut ohjelmistoyritys SoftCo on valittu merkittävän palveluratkaisun toimittajaksi Valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskukselle (Palkeet). SoftCo toimittaa sähköisen tilaamisen ja laskujen käsittelyn palveluratkaisun, joka tulee käyttöön kaikissa valtion virastoissa. Sopimuksen arvo on 17 miljoonaa euroa.

Suomi on maailmanlaajuisesti yksi edistyksellisimmistä sähköisen taloushallinnon käyttäjistä ja toteuttaa ensimmäisenä maailmassa näin laajamittaista, koko hankintatoimen kattavaa kehittämisohjelmaa. SoftCon tuottama ohjelmisto mahdollistaa helpon sähköisen tilaamisen sekä pitkälle viedyn laskujen käsittelyn automatisoinnin, mikä tuo kustannustehokkuutta ja läpinäkyvyyttä.

“Olemme iloisia, että SoftCo on valittu kehittämään Suomen valtion hankinnasta maksuun -prosesseja. SoftCon keskeinen rooli Suomen valtion hankintojen digitalisoinnissa mahdollistaa osaltaan tavoitteena olevat miljardin euron säästöt seuraavien 12 vuoden aikaan”, kertoo SoftCon toimitusjohtaja Anton Scott.

Palvelujen digitalisointi on yksi Suomen hallituksen kärkihankkeista. “Odotamme innolla alkanutta yhteistyötä uuden kumppanimme SoftCon kanssa. Projektin päätavoitteena on lisätä hankintaprosessin automaatiota sekä tuottaa merkittäviä säästöjä koko valtionhallinnolle asiakkaiden ja palvelukeskuksen yhteistyönä”, kertoo Palkeiden toimitusjohtaja Pirjo Pöyhiä.

SoftColla on entuudestaan Hyvinkäällä tuotekehitystiimi, jonka kehittämää ohjelmistoratkaisua käyttävät sadat suuret kansainväliset organisaatiot. Lisäksi yritys on palkkaamassa työntekijöitä Helsinkiin muun muassa toteuttamaan valtiolle toimitettavaa palveluratkaisua. Vuonna 1990 perustetun SoftCon asiakkaita ovat esimerkiksi Volkswagen, Lloyds Bank ja PwC. Yritys odottaa merkittävää kasvua ja uusia asiakkaita myös Suomessa.

###

Kuvia medialle

Lisätietoa:

  • Suomen hallituksen tavoitteena on säästää miljardi euroa vuoteen 2029 mennessä digitalisoimalla julkisen sektorin palveluja.

  • SoftCon palveluratkaisu tulee korvaamaan nykyisen Tilaustenhallintajärjestelmän Tilhan sekä laskujen käsittelyn ja arkistoinnin järjestelmän Rondon.

  • SoftCon hankinnasta maksuun (P2P) on laaja yksialustainen taloushallinnon palveluratkaisu, joka automatisoi taloushallinnon avaintoiminnot niin hankinnassa, laskujen käsittelyssä, toimittajahallinnassa kuin raportoinnissa.  

  • SoftCo on toimittanut vuodesta 1990 järjestelmäratkaisuja, joilla on yli miljoona käyttäjää maailmanlaajuisesti eri liiketoiminta-alueilta. Asiakkaita ovat mm. Volkswagen, Primark, Sunny Delight, CHG ja PwC. SoftCo on Microsoft Gold Partner, AWS Advanced Technology Partner ja ISO27001 sertifioitu yritys.

Yhteystiedot:

helsinki@softco.local
+358 (9) 424 15834

SoftCo is a leading financial process automation software company with global customers including Volkswagen, Primark, Sunny Delight, CHG, and PWC. The company’s procure-to-pay, accounts payable, and accounts receivable solutions reduce costs, increase productivity, and ensure organizations meet their compliance obligations. SoftCo was established in 1990 and has offices throughout the US & EMEA. It is a Microsoft Gold partner, an AWS Advanced Technology partner and is ISO27001 quality certified.

Yrityksestä

San Francisco on kasvuyrityksiin keskittynyt, Suomen kansainvälisin markkinointiviestintätoimisto.

Tilaa

Multimedia

Multimedia