• news.cision.com/
  • San Francisco Oy/
  • Suomalainen ArcticStartup keräsi rahoituskierroksen viedäkseen lippulaivatapahtumansa maailmalle – sijoittajina muun muassa Gary Vaynerchuk ja Markus Räikkönen

Suomalainen ArcticStartup keräsi rahoituskierroksen viedäkseen lippulaivatapahtumansa maailmalle – sijoittajina muun muassa Gary Vaynerchuk ja Markus Räikkönen

Report this content

Kerätyllä rahoituksella yhtiö aikoo laajentaa toimintaansa uusille markkinoille, mutta lanseeraa myös uusia palveluita erityisesti food tech- ja deep tech -alojen kasvuyrityksille.

HELSINKI (19.5.2022) – Startup-yrityksiin ja niiden kasvun tukemiseen keskittyvä Arctic15 tekee paluun livetapahtumana pandemian aiheuttaman kolmen vuoden tauon jälkeen. Tapahtuman emoyhtiö, pohjoismainen mediayhtiö ArcticStartup aikoo laajentaa lippulaivatapahtumansa konseptia uusille markkinoille, muun muassa Norjaan, vielä tämän vuoden aikana. Aikaisemmin tapahtuma on järjestetty menestyksekkäästi Tukholmassa.

 

Kansainvälistymisen vauhdittamiseksi ArcticStartup on kerännyt rahoituskierroksen nimekkäiltä sijoittajilta. Rahoituskierrokselle osallistuivat muun muassa yksi maailman vaikutusvaltaisimmista sosiaalisen median vaikuttajista, Gary Vaynerchuk, Headline VC -sijoitusyhtiössä sijoittajana toimiva Markus Räikkönen sekä Tharald Nustad, joka on perustanut norjalaisen Katapult-kiihdyttämön. Lisäksi kierrokselle osallistuivat useat ruoka-alan vaikuttajat, muun muassa OneGo Bion toimitusjohtaja, entinen nyhtökaurayrittäjä Maija Itkonen, Kaslink-perheyrityksensä Fazerille isolla summalla myynyt Juha-Petteri Kukkonen sekä Woltin perustajajäsen Elias Aalto.

 

Tapahtuma-ala on hiljalleen elpymässä koronaviruspandemian jäljiltä. ArcticStartupin hallituksen puheenjohtajan Jan Amerin mukaan lipunmyynnissä tai puhujien buukkaamisessa ei ole ollut mitään viitteitä siitä, että ihmiset välttelisivät matkustamista tai livetapahtumia.

 

“Viimeiset kaksi vuotta järjestimme tapahtumia verkossa, ja saimme niistä erinomaista palautetta. Nyt tuntuu kuitenkin siltä, että ihmiset todella kaipaavat livetapahtumia. Hybridimallia eli sekä live- että virtuaalielementtejä hyödyntävät tapahtumat säilyvät varmasti osana arkipäivää, mutta me olemme päättäneet järjestää tapahtumamme kokonaan livenä”, Ameri kertoo.

 

Joulukuussa 2021 ArcticStartupin toimitusjohtajaksi nousi Vedat Öndas, jolla on yli 15 vuoden kokemus lukuisten kansainvälisten yritysten liikkeenjohdosta. Öndasin johdolla Arctic15-konseptia aiotaan viedä Pohjoismaiden jälkeen myös muualle maailmalle.

 

“ArcticStartup on ollut merkittävä osa startupien ja sijoittajien ekosysteemiä viimeisen 15 vuoden ajan niin tapahtumien kuin medianäkyvyyden ansiosta. Nyt haluamme viedä toimintamme seuraavalle, globaalille tasolle. Kasvustrategiassamme on suunnitelmia niin uusien kansainvälisten tapahtumien kuin startup-yritysten tukipalveluiden varalle. Tavoitteenamme on laajentaa toimintamme yhteensä neljään maanosaan”, Öndas kertoo.

 

“Vaikka olen osa globaalia pääomasijoitusyhtiötä, haluan olla tukemassa ArcticStartupin toimintaa, sillä heidän medianäkyvyytensä ja tapahtumiensa merkitys koko startup-ekosysteemille on suuri”, kertoo enkelisijoittajana kierroksella toiminut Markus Räikkönen.

 

Kansainvälisesti merkittävä tuki ArcticStartupille tulee sijoittaja Gary Vaynerchukilta. Vaynerchuk sijoittaa ArcticStartupiin jo toistamiseen, ja ArcticStartup on toistaiseksi Vaynerchukin ainoa Pohjoismaiden sijoituskohde. Sijoituspäätöksensä myötä Vaynerchuk on ArcticStartupin kolmanneksi suurin osakas.

 

“Yhteisten vuosiemme aikana muodostunut ystävyyteni Janin ja ArcticStartupin kanssa on erityinen, ja vaikka olenkin juuri nyt kiireinen omien yritysteni ja NFT-projektini sekä oman VeeCon-konferenssini kanssa enkä aktiivisesti etsi uusia startup-sijoituskohteita, olen erittäin kiinnostunut tekemään yhteistyötä pohjoismaisten brändien kanssa“, Vaynerchuk kertoo.

 

Tulevaisuudessa ArcticStartup keskittyy entistä enemmän ruoka-alan ja deep tech -alan kehittämiseen. Kesäkuussa tapahtuman yhteydessä lanseerataan muun muassa uusi Nordic Deep Tech Community -yhteisö sekä alan Business Summit -tapahtuma, jolla pyritään tukemaan uusia kasvuyrityksiä näillä aloilla.

 

“Astun luottavaisin mielin pois toimitusjohtajan roolista. Hallituksen puheenjohtajan roolissa voin tukea tapahtumamme kansainvälistymistä sekä auttaa foodtech ja deep tech -alojen kasvuyrityksiä”, Ameri päättää.

 

 

###

 

Lisätietoja medialle:

 

Jan Ameri, hallituksen puheenjohtaja

ArcticStartup Events

+358 50 5883111
jan@arcticstartup.com

 

 

Kuvat ja lisämateriaalit medialle 

 

 

Yritys

 

ArcticStartup Media Oy on vuonna 2007 perustettu startup-yritysten toiminnasta raportoiva yhtiö. Sen pääkonttori sijaitsee Suomessa, mutta sen toiminta kattaa myös muut Pohjoismaat sekä Baltian maat. Arctic15 keskittyy erityisesti elintarviketeknologiaan ja deep techiin, ja tapahtumaan osallistuu niin startup-yrityksiä, scaleup-yrityksiä, sijoittajia kuin vaikuttajia. Kesän jälkeen yhtiön suunnitelmissa on toinen rahoituskierros ja Arctic15-tapahtumien laajentaminen muihin maihin.

 

Lisätietoja: https://arcticstartup.com

Tilaa

Multimedia

Multimedia