Aku Ankka vaappuu Suomen kesään, koska on rankkaa olla ankka

Report this content

Aku Ankan tavoitteena on saada suomalaiset lukemaan. Heurekan eteen avautuu tänään Akun oma olkkari. Tuskan nimikirjoituspiste on brändätty Aku Ankalle, Suomipop-festareilla on Akun Ankkapulco ja Tubeconissa Roope Ankan rahasäiliö.

Tiedote 13.6.2019

Raskas työ margariinitehtaalla vaatii raskaat huvit. Ankkalinnan oma housuton nahkaräpylä lähtee tänä kesänä ensimmäistä kertaa festaroimaan. Heti kesän alussa Aku vaappuu Heurekaan, jossa Akun olkkari on auki yleisölle 13.6. alkaen. Aku nähdään kesän aikana myös Tuskassa, Suomipop-festivaaleilla ja Tubeconissa.

”Tavoitteenamme on näillä teoilla edistää lukemista. Haluamme tarjota suomalaisille mahdollisuuden palauttaa mieliinsä, miten hauskaa sarjakuvien lukeminen on ja miten hyvälle tuulelle siitä tulee”, Sanoma Kidsin johtaja Anne Nokelainen sanoo.

Tuskassa festarin nimmarikoju saa tänä vuonna ankkamaisen kuosin, sillä on rankkaa olla ankka. Sitä paitsi Suomessa on väkilukuun suhteutettuna eniten hevareita ja Aku Ankan lukijoita koko maailmassa.

Tuskastunut Ankka tarjoaa viihteen lisäksi oivan kosketuspinnan myös yhteiskunnallisesti puhuttavaan aiheeseen – lukemisen tärkeyteen.

”Tuskan tekemien kävijätutkimusten mukaan Tuskassa käy poikkeuksellisen akateemista porukkaa. Tuskassa vierailevat hevarit tykkäävät lukemisesta ja ovat kiinnostuneita hyvästä suomen kielestä ja laadukkaista sisällöistä. Heistä iso osa on myös isiä ja äitejä”, Finnish Metal Eventsin toimitusjohtaja Eeka Mäkynen kertoo.

Lakinnostona hevikansan lukumyönteisyydelle Aku tuo Tuskaan rajatun painoksen erityisiä Tuska-Akuja. Näitä jaetaan ilmaiseksi festareilla niin kauan kuin lehtiä riittää.

”Ankkalinnassa on heilutettu kuontaloa jo vuodesta 1951. Kaupungin lavoilla ovat esiintyneet muun muassa Synkkä Arkipyhä, Ankkalammikon lapset ja Teräspekoni. Tuska-Aku kokoaa parhaat hevijutut yksien kansien sisään”, Aku Ankan päätoimittaja Aki Hyyppä kertoo. Halukkaat voivat myös tilata Akun tuskalliseen erikoishintaan 6,66 e/kk.

Heurekan viereen tulee kuukauden ajaksi Aku Ankan pop up -olohuone, jossa kävijät pääsevät rentoutumaan sarjakuvia lueskelemalla. Suomipop-festareilla Akun Ankkapulcossa voi käydä ottamassa hartiahieronnan ja lueskella Aku Ankkoja. Tubeconissa Aku Ankka kumppanoituu tubettajien kanssa. Tubettajien luomat tarinat julkaistaan lehdessä ja messuosastolla pääsee fiilistelemään Ankallispuistossa Roope Ankan rahasäiliötä.

Lisätiedot
Johtaja Anne Nokelainen, p. 040 770 8412
Päätoimittaja Aki Hyyppä, Aku Ankka, p. 040 739 4978

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia