Glorian Ruoka & Viini aloittaa yhteistyön Sannan Ruokakassin kanssa – uudessa viikonloppukassissa on kaksi ateriaa juomasuosituksineen

Viikonloppukassin reseptit ovat Glorian Ruoka & Viini -lehdestä. Sannan Ruokakassi toimittaa ruokatarvikkeet perjantaisin asiakkaille pääkaupunkiseudulla. Glorian Ruoka & Viinille brändätty viikonloppukassi on osa Sanoma Media Finlandin ja Sannan Ruokakassin pilottihanketta.

Glorian Ruoka & Viinin toimitus ehdottaa Sannan Ruokakassin uuteen viikonloppukassiin reseptikokonaisuuksia kahdeksi ateriaksi juomasuosituksineen. Reseptit ovat myös yhdistettävissä isomman porukan yhteiseksi ateriaksi, jossa on sekä alku- että pääruoka. 

”Ideana on, että toinen ruoka on aina kasvisruoka ja toinen kalaa tai lihaa. Lisäksi kassissa on mukana naposteltava tai jälkiruoka. Mukana on aina myös viinisuositukset. Sisältö suunnitellaan sesonkien mukaan, ja tarjolla on monia hittireseptejämme. Toisinaan saatamme koota toisen ruuan sijaan viikonlopun pitkän aamiaisen tai brunssin reseptit. On mahtavaa päästä kokeilemaan tällaista aivan uutta bisnestä”, Glorian Ruoka & Viinin päätoimittaja Sanna Maskulin kertoo. 

Sannan Ruokakassi toimittaa reseptit ja viikonlopun aterioiden ainekset tilaajille perjantaisin. Viikonloppukassi on tilattavissa vain Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Ensimmäinen viikonloppukassi toimitetaan pääsiäiseksi, ja sen toimituspäivä on poikkeuksellisesti torstai 18.4. Viikonloppukassin voi valita joko kahdelle tai neljälle hengelle.   

Glorian Ruoka & Viinille brändätty viikonloppukassi liittyy Sannan Ruokakassin ja Sanoma Media Finlandin juuri käynnistyneeseen pilottihankkeeseen. Osana yhteistyötä aikakauslehtien ja Helsingin Sanomien tilaajille tarjotaan Sannan Ruokakassin arkikasseja asiakasetuhintaan. 

”Meillä on pitkään ollut ajatuksena lanseerata viikonloppukassi ja on ollut hienoa päästä toteuttamaan tätä yhdessä Sanoma Media Finlandin kanssa. Olemme yhdessä Glorian Ruoka & Viinin toimituksen kanssa kehittäneet kassin kokonaisuutta ja miettineet sopivat reseptit. Kahden aterian kassi sopii sekä tavalliseen viikonloppuun että juhlallisempaan tilaisuuteen, ateriat yhdistettynä isomman porukan illalliselle”, Sannan Ruokakassin toimitusjohtaja Susanne Lindroos kertoo.

Lisätiedot
Päätoimittaja Sanna Maskulin, Glorian Ruoka & Viini, p. 040 833 2082
Toimitusjohtaja Susanne Lindroos, Sannan Ruokakassi, p. 040 534 8778 

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Sanoma Lifestyle – yhdessä tehty, jaettu ja koettu. Sanoma Lifestyle tuo yhteen suomalaiset naiset, perheet ja 55-plussat kauneuden, muodin, vanhemmuuden, hyvinvoinnin, ruoan ja ajankohtaisten puheenaiheiden ääreen. Olemme vaikuttavien mediakokonaisuuksien edelläkävijä ja rakennamme rakastettujen brändiemme ympärille yhteisöjä, palveluita, tapahtumia ja kaupallisia ratkaisuja. Olemme ylivoimainen väylä ydinkohderyhmiemme elämänvaiheisiin; tavoitamme kaksi miljoonaa suomalaista, joista puolitoista miljoonaa on naisia.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia