Hans Edin Sanoman kaupalliseksi johtajaksi

Tiedotusvälineille 18.1.2016

Hans Edin seuraa Antti Järvistä Sanoma Media Finlandin kaupallisena johtajana.

Nelonen Median ja SBS:n toimitusjohtajana Hollannissa toiminut ja viimeksi Sanoman televisiostrategiasta vastannut Hans Edin siirtyy Sanoma Media Finlandin kaupalliseksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Edinillä on laajat verkostot Suomen mediamaailmassa, pitkä kokemus markkinoinnista ja myynnistä sekä tuoretta näkemystä digitaalisesta kehityksestä.

”Sanomalla on paljon potentiaalia olla paras kumppani suomalaisille mainostaja-asiakkaille, ja meillä on jo hyvää näyttöä siitä, kuinka laajalla yhteistyöllä on saatu merkittäviä tuloksia aikaan. On erittäin innostavaa päästä mukaan työskentelemään huipputiimin ja Suomen parhaiden mediatuotteiden parissa”, Hans Edin kommentoi.

Sanoman aiempi kaupallinen johtaja Antti Järvinen siirtyy kesäkuussa Googlen Suomen maajohtajaksi.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia