IS haki markkinoinnilleen uuden suunnan – korostaa rooliaan suomalaisten yhdistäjänä

Report this content

Ilta-Sanomat palaa mainontaan isolla uudella kampanjalla. Mistä puhutaan -konsepti muistuttaa siitä, että IS tarjoaa meitä suomalaisia yhdistäviä puheenaiheita. Jaetut uutiset, kokemukset ja tunteet yhdistävät ihmisiä ja lisäävät ymmärrystä toisistamme ja maailmasta.

Ilta-Sanomat ei vierasta ihmisläheisiä tai viihdyttäviä aiheita, mutta kovat uutiset politiikasta, taloudesta ja ulkomaan tapahtumista ovat IS:n selkäranka ja niitä myös luetaan enemmän kuin koskaan.

”Ilta-Sanomilla on Suomen suurimpana uutismediana iso vastuu demokratian tukipaaluna. Lehden syvällisempi missio on pitää huolta siitä, että kaikki suomalaiset voivat perustaa käsityksensä maailmasta luotettavan tiedon ja eettisen journalismin pohjalle. Pidämme velvollisuutenamme tehdä tärkeistä uutisista niin kiinnostavia, että ne tavoittavat mahdollisimman suuren yleisön”, IS:n vastaava päätoimittaja Johanna Lahti sanoo.

”IS:llä on perustamisestaan lähtien ollut tärkeä rooli puheenaiheiden tarjoajana suomalaisessa yhteiskunnassa. Meitä inspiroi ajatus siitä, että IS ottaa entistä aktiivisemman roolin keskusteluiden avaajana. Näin haluamme yhdessä olla ratkomassa Suomen puheensyntyvyysvajetta”, sanoo TBWA:n vastaava luova johtaja Jyrki Poutanen.

Maanantaina 2.3. alkavassa Mistä puhutaan -kampanjassa käytössä ovat lähes kaikki mahdolliset kanavat: tv, digi, printti, radio ja ulkomainonta.

”Meillä on luonnollinen tarve kuulua yhteisöön ja jakaa ajatuksiamme ja kokemuksiamme muiden kanssa. Kampanjan tavoite onkin tarjota ajankohtaisia puheenaiheita hetkissä, joissa niitä eniten tarvitaan, mutta myös yllättävimmissä kohtaamisissa. Ilta-Sanomien brändin ytimessä on myös hauskuus, joka näkyy kampanjassa”, brändistrategi Niina Aaltio sanoo.

Kampanjan lisäksi uutta on myös koko tiimi uuden suunnan takana: loppuvuodesta työnsä aloittanut vastaava päätoimittaja Johanna Lahti, mainostoimisto TBWA Helsinki, Me Naisten ja muiden aikakauslehtien markkinointia aiemmin tehnyt brändistrategi Niina Aaltio ja Hesarin markkinointijohtajana tuttu Veera Siivonen. Liikkuvan kuvan ohjasi Rane Tiukkanen Lucy Loves Stories-tuotantoyhtiöstä.

Katso IS:n spotit:

https://youtu.be/xXhqPctmQpY

https://youtu.be/4Xyne0bFC9Y

Brändistrategi Niina Aaltio, p. 0400 744 596

Markkinoinnin ja portfoliokehityksen johtaja Veera Siivonen, p. 040 723 6614

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia