Lukemistutkimus: Helsingin Sanomat on tärkeä lukijoilleen

Report this content

Lehdistötiedote 11.6.2014

Hesari elää vahvasti mukana lukijoiden arjessa. Tuore lukemistutkimus kertoo, että valtaosa Hesarin lukijoista lukee lehden kannesta kanteen. Neljännes lukijoista valitsi täyden kympin, kun tutkimuksessa pyydettiin arvioimaan lehden tärkeyttä itselle.

Hesarin parissa vietetty aika ei ole lukemistutkimuksen mukaan muuttunut. Hesarin painettua versiota luetaan arkipäivisin keskimäärin 37 minuuttia, lauantaisin 51 minuuttia ja sunnuntaisin 61 minuuttia. Lukijat arvioivat lehden tärkeyttä itselleen asteikolla 1−10. 58 prosenttia lukijoista pitää Hesaria erittäin tärkeänä antamalla lehdelle arvosanaksi 9 tai 10. Hesari kuuluu olennaisena osana lukijoidensa aamuun. 73 prosenttia lukee Hesaria arkisin ennen yhdeksää. 

”Helsingin Sanomilla on aivan poikkeuksellinen lukijasuhde. Tehtävänämme on tarjota lukijoillemme ainutlaatuista ja puhuttelevaa laatujournalismia. HS:n laadusta kertovat lukuisat palkinnot, joita journalistimme ovat voittaneet alkuvuoden aikana”, vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo.

Toimittajat Susanna Reinboth ja Minna Passi palkittiin huhtikuussa tutkivan journalismien yhdistyksen Lumilapiolla Helsingin huumepoliisin työtä käsittelevällä juttusarjallaan. Valokuvaaja Heidi Piiroinen kuva suomalais-somalialaisesta Anisasta valittiin vuoden lehtikuvaksi, ja toimittaja Saska Saarikoski palkittiin Bonnierin suurella journalistipalkinnolla vuoden journalisti -sarjassa maaliskuussa. Toukokuussa Hesariin tuli useita palkintoja Sanomalehtien Liiton Vuoden parhaat -kilpailusta.  Alkuvuodesta HS nousi STT-Lehtikuvan eniten siteeraamien medioiden listalle ykköspaikalle ohi YLE:n.

”Olemme kevään aikana toteuttaneet lukuisia sisällöllisiä uudistuksia. Kehitystyössä on panostettu journalistiseen laatuun ja parhaaseen lukukokemukseen. On hienoa, että lukijat kokevat meidän onnistuneen tässä työssä”, Niemi jatkaa.

Mainonta on lukijoille olennainen osa lehden sisältöä. 64 prosenttia lukijoista kokee, että mainonta sopii Hesariin ja 51 prosentin mielestä mainontaa on kätevää ja helppoa seurata lehden lukemisen ohessa. 40 prosenttia lukijoista on saanut uusia ideoita ja ostanut tuotteita mainonnan perusteella.

TNS Gallupin huhtikuussa toteuttamassa haastattelututkimuksessa oli 553 vastaajaa. Helsingin Sanomat on ilmestynyt tabloidikokoisena puolentoista vuoden ajan, joten tutkimuksen tuloksia voidaan vertailla kevään 2013 tuloksiin. 

Lisätietoja:
Vastaava päätoimittaja Kaius Niemi, Helsingin Sanomat, p. 09 122 2310

Lähde: Helsingin Sanomien lukemistutkimus kevät 2014, TNS Gallup

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanaviensa kautta 2,2 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Nyt-liite, Kuukausiliite, HS Teema, HS.fi, HS-kirjat ja HS TV. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella ja tabletilla.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.

Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa