Muutoksia Sanoman radiokanavilla: Kevyt Kanava Oy palaa radiotaajuuksille Sanoman kanssa tehdyn sisältösopimuksen vauhdittamana

Report this content

Sanoma lanseeraa uuden Easy Hits -kanavan, Me Naiset -kanava lopettaa ja GrooveFM:n kuuluvuusalue laajenee.

Valtioneuvosto myönsi joulukuun lopulla radiotoiminnalle uusia ohjelmistolupia. Kevyt Kanava Oy:lle myönnettiin uusi taajuuskokonaisuus, jonka väestöpeitto on 68,2 %, kun mukaan lasketaan Sanoman oma taajuus Uudellamaalla. Radiolähetykset kanavalla alkavat torstaina 30. maaliskuuta.  

”Olemme solmineet Digitan kanssa jakelusopimuksen, ja nyt voimme ilolla ilmoittaa sisältöyhteistyöstä Sanoman radioiden kanssa. Tässä ehti vierähtää pari vuotta, jolloin emme olleet mukana radioliiketoiminnassa, mutta se kuuluisa veri veti takaisin. Nyt on tarkoitus operoida käynnissä olevan toimilupakauden loppuun”, kertoo Kevyt Kanavan toimitusjohtaja Hannu Harju

Sopimuksen mukaisesti Sanoma tuottaa sisällön käynnistyvälle uudelle kanavalle. Taajuuksilla aloittaa Classic Hits -kanava, jonka musiikki-identiteetti nimensä mukaisesti sijoittuu pääosin 70- ja 80-luvun suurimpiin klassikoihin.  

”Hienoa että löysimme yhteisen sävelen Hannu ja Tarja Harjun kanssa. Meillä on yhteistä historiaa jo heidän aikoinaan perustamien ja myöhemmin Sanomalle myytyjen Aito-kanavien kautta. Näkemyksemme tulevasta sisällöstä olivat hyvinkin yhtenäisiä, ja lähdemme todella innoissamme rakentamaan Suomeen uutta radiobrändiä”, hehkuttaa Nelonen Median audioliiketoiminnan johtaja Jussi Suvanto.

Sanoma lanseeraa uuden Easy Hits -kanavan, Me Naiset -kanava lopettaa ja GrooveFM:n kuuluvuusalue laajenee 

Radiokentässä ja Sanoman kanavavalikossa tapahtuu maaliskuun lopulla. Me Naiset Radio muuttuu Easy Hits -kanavaksi, ja 80-luvun musiikkiin keskittynyt Helmiradio vaihtuu GrooveFM-formaattiin. Helmiradio jää kuitenkin nettiradioksi Supla-audiopalveluun.   

”Tulevat uudistukset pohjaavat tarkkaan analyysiin ja tehdään kuluttajatutkimusten pohjalta. Ne parantavat oman portfoliomme kilpailukykyä jatkuvasti muuttuvassa mediamarkkinassa, ja samalla rikastuttavat koko suomalaista radiokenttää”, kertoo Suvanto.  

Reilut kaksi vuotta toiminut Me Naiset Radio pärjäsi hyvin kohderyhmässään. Sen yleisö kuitenkin tavoitetaan hyvin myös Sanoman muulla radioportfoliolla, ja muutoksen tavoitteena on nyt kasvattaa yleisöä ja vahvistaa tavoittavuutta entisestään ydinkohderyhmässä. 

”Meidän tavoitteemme on jatkossakin olla kaupallisesti tärkeimmän, 25–54-vuotiaiden, kuuntelukohderyhmän markkinajohtaja, ja kaikki toimenpiteemme tähtäävät tähän. Kun muutoksiin lisätään vielä Kantriradion kuuluvuuden laajentuminen Pirkanmaalta Vaasaan, ollaan hyvien asioiden ytimessä”, päättää Suvanto.

Me Naiset -brändillä on erittäin vahva jalansija naiskohderyhmämediana printtilehdessä, verkossa ja somessa. Myös sen audioulottuvuuden kehittämistä jatketaan osana Sanoman audiostrategiaa. 

Nykyinen toimilupakausi alkoi vuoden 2020 alussa. Silloin myönnetyt uudet toimiluvat, samoin kuin nyt myönnetyt, ovat voimassa vuoden 2029 loppuun saakka.

Lisätiedot: Hannu Harju, p. 0500 667 969

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa