Nelonen Media ja Finnkinon elokuvalevitys yhteistyöhön

Report this content

Nelonen Median keväällä 2019 käynnistämä elokuvalevitysliiketoiminta ottaa seuraavan askeleen. Nelonen Median levittämät elokuvat kulkevat jatkossa kaikkiin Suomen elokuvateattereihin Finnkinon elokuvalevityksen jakelemana.

Nelonen Media ja Finnkinon elokuvalevitys aloittavat yhteistyön. Finnkinon elokuvalevitys vastaa jatkossa Nelonen Median elokuvien myynnistä elokuvateattereihin, joita on Suomessa noin 150.

Elokuvien markkinoinnista sekä ilmiöityksestä vastaa Nelonen Media.

”Elokuvan merkitys korostuu aikana, jolloin yhdessä koettavien elämysten tarjonta on rajoitettua. NM:n vuoden 2021 loppuun ulottuva ensimmäinen elokuvakattaus on vahva ja monipuolinen ja koostuu vähintään viidestä isosta kotimaisesta ensi-illasta. Kattava markkinointi takaa, että yleisö löytää elokuvat ja niistä tulee ilmiöitä. Yhteistyö Finnkinon elokuvalevityksen kanssa vahvistaa strategiaamme saavuttaa elokuvillamme koko Suomi”, Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkö Antti Luusuaniemi sanoo.

Ensimmäinen Nelonen Median elokuva, koko perheen elokuva Pertsa ja Kilu on ensi-illassa marraskuussa ja alkuvuodesta ensi-illan saa mm. eturivin tähtiä vilisevä Vinski ja näkymättömyyspulveri.

Nelonen Media kertoi käynnistävänsä elokuvien levityksen keväällä 2019, osana Nelonen Median televisiotoimintaa. Satsaamalla elokuvalevitykseen Nelonen Media tuo jatkossa suosituimmat kotimaiset elokuvat esitettäväksi television ja Ruudun lisäksi myös elokuvateattereihin.

Lisätiedot: Nelonen Median kotimaisen elokuvan päällikkö Antti Luusuaniemi, p. 040 739 7679

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Finnkinon elokuvalevitys levittää ja markkinoi Suomessa Paramount Pictures- ja Universal Pictures -studioiden sekä Scanbox Entertainmentin elokuvia. Lisäksi Finnkinon elokuvalevitys vastaa Nelonen Median kotimaisten elokuvien myynnistä. Julkaisemme noin 40 elokuvaa vuosittain valkokankaalla. Finnkinon elokuvalevitys on yrityksen sisäinen, elokuvateatteritoiminnasta erillinen osasto, joka jakelee edustamiaan elokuvia kaikille Suomessa toimiville elokuvateatteriyrityksille.

Tilaa