Oikotie laajentaa palveluaan työnhakijoille suunnatulla uratestillä

Lehdistötiedote 28.10.2014 

Suomen suurin työelämäpalvelu Oikotie Työpaikat on julkaissut sivuillaan ilmaisen uratestin. Testi kannustaa työnhakijoita tutustumaan omiin luonteenpiirteisiinsä ja miettimään uraansa henkilökohtaisten ominaisuuksiensa pohjalta. Uratesti on toteutettu yhteistyössä työpsykologisia testejä Pohjoismaissa kehittävän Assession kanssa.  

Sanoman rekrytointimedioihin kuuluva Oikotie Työpaikat on julkaissut kuluttajille suunnatun uratestin. Testi koostuu 30 kysymyksestä, joilla mitataan henkilön luonteenpiirteitä ja henkilökohtaisia ominaisuuksia työntekijänä. Uratestistä saa inspiraatiota ja suosituksia työuran seuraaviin askeliin, apua urasuunnitteluun opinnoista valmistumisen jälkeen sekä vinkkejä omien vahvuuksien korostamiseen työnhaussa. Testin tekijä saa halutessaan jatkossa myös Oikotien työpaikkasuosituksia

”Työntekijä on tuottavimmillaan silloin, kun työ vastaa hänen luontaisia taipumuksiaan ja kiinnostuksensa kohteita. Työnhaku ja urasuunnittelu ovat monelle suomalaiselle erittäin ajankohtaisia asioita juuri nyt. Oikotie Työpaikat on työelämän asiantuntijapalvelu, jonka roolina on tukea ihmisiä työnhaussa, mahdollistaa heille pääsy uusille mielenkiintoisille urille sekä omalta osaltaan kehittää suomalaista työelämää”, Sanoman rekrytointiliiketoiminnasta vastaava johtaja Mika Ruokonen toteaa.

Uratesti toteutetaan yhteistyössä Pohjoismaiden johtavan, työpsykologisia testejä kehittävän Assession kanssa. Testin pohjana Det Norske Veritaksen laatusertifioima työpersoonallisuuskysely ja tieteellisesti pätevä luotettavuustarkastelu.  Testi toteutetaan henkilön tekemänä itsearviointina. Vastaava testi toteutettiin Norjassa lokakuussa 2013, jossa sen teki muutaman viikon aikana yli 160 000 norjalaista. Norjassa kerätty testitulosaineisto toimii myös nyt lanseeratun uratestin pohjana. Kun testin on tehnyt entistä useampi suomalainen, järjestelmä ottaa tuloksia laskiessaan huomioon tuoreen testitulosdatan ja täydentää sitä jatkuvasti.

”Käytämme Assession testeissä tietoja 265 eri ammattiryhmän edustajasta. Näiden ammattikohtaisten vertailuryhmien hyödyntäminen kuluttajille suunnatussa uratestissä on globaalistikin katsoen ainutlaatuista. Uratestin myötä palvella paremmin myös kuluttajia yritysten ohella” Assessio Finlandin toimitusjohtaja Kimmo Feldt toteaa.    

Uratesti tuottaa sekä lyhyen esikatselutuloksen että täydellisen testiraportin. Testin tehneillä on halutessaan mahdollisuus tallettaa oma tuloksena tulevia työnhakujaan varten Oikotie Profiili-palveluun, jolloin testissä suositellun toimialan työnantajat voivat jatkossa lähestyä henkilöä työtarjousten kera.

Tee Oikotien Uratesti osoitteessa http://tyopaikat.oikotie.fi

Lisätietoja:

Mika Ruokonen, johtaja, Sanoman rekrytointiliiketoiminta, p. 041 447 5652
Kimmo Feldt, toimitusjohtaja, Assessio Finland, p. 044 994 9954

Oikotie.fi on asuntojen ja työpaikkojen markkinapaikka verkossa. Oikotie.fi on osa Sanoma Digital – Finlandia, joka kokoaa yhteen Suomen suosituimpia internet-palveluita ja yli 200 sähköisen liiketoiminnan ammattilaista.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Assessio on Skandinavian johtava työelämäarviointien tuottaja ja konsultointiyritys, joka keskittyy tukemaan liiketoiminnan kannalta kriittisiä henkilövalintoja, suorituksen johtamista, yksilönkehitystä, johtamisen kehittämistä sekä organisaation tukijärjestelmien kehittämistä.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa