Oikotiestä kattavin asuntokaupan markkinapaikka ostotoimeksiannoilla

Report this content

Ostotoimeksiannot ovat Suomessa nyt ensimmäistä kertaa yhdessä ja samassa paikassa. Kiinteistönvälittäjät ovat päässeet julkaisemaan ostotoimeksiantoja maaliskuusta alkaen ja avaamme nyt palvelun asunnon myyjille.

”Välittäjät ovat toivoneet mahdollisuutta julkaista Oikotiellä ostotoimeksiantoja, koska niiden määrä on kasvanut ja on kaivattu tehokkaampia keinoja tavoittamiseen”, Oikotien tuotepäällikkö Anna Leinonen sanoo.

Aiemmin välittäjät ovat markkinoineet ostotoimeksiantoja mm. sosiaalisessa mediassa, suoramainoksilla ja kotisivuillaan, mutta tehokasta suuren ja oikean kohderyhmän kattavaa kanavaa ostotoimeksiannoille ei ole ennen ollut.

”Oikotien avulla välittäjät saavat ostotoimeksiannoilleen mahdollisimman laajan ja oikean kohderyhmän. Tulemme varmistamaan ja hyödyntämään ennestään suuret kävijämäärämme edistääksemme ostotoimeksiantoja vastaavien kohteiden löytymistä”, Leinonen sanoo.

Oikotien uusi palvelu on siis suunnattu asunnon myyntiä harkitseville. Asunnon myyjä hyötyy ostotoimeksiannosta säästymällä monelta käytännön asialta, kuten asunnon valokuvaamiselta, monilta siivoamisilta ennen näyttöjä ja julkiseen myyntiin laittamiselta. Myyjä myös säästää välityspalkkiossa, sillä ostotoimeksiannossa ostaja maksaa välityspalkkion.

”Oikotiellä ostotoimeksiannolla etsittäviä asuntoja on mahdollista selata kootusti. Moni selvittää asuntonsa kysyntää jo ennen varmaa myyntiaietta ja voikin aktivoitua asunnon myyntiin, kun huomaa, että ostaja löytyisi ostotoimeksiannon kautta mahdollisesti jo valmiina”, Leinonen sanoo.

Ostotoimeksiantojen määrä on kasvanut viime vuosina. On useita syitä päätyä ostotoimeksiantoon ja valtuuttaa asunnon etsiminen välittäjän tehtäväksi. Tällaisia tilanteita ovat esimerkiksi ulkomailta Suomeen muutto, paikkakunnalta toiselle muutto tai kohteen erityisvaatimukset. Sijoittajilla on tiedossa tarkat kriteerit, millaisia asuntoja etsivät, mutta kiinnostavimmat kohteet eivät ole julkisesti myynnissä. Ja toisaalta taas ensiasunnon ostajat kaipaavat ammattilaisen apua asunnon ostossa.

Oikotien tavoitteena on saada mahdollisimman kattavasti ostotoimeksiantoja. ”Oikotiestä tulee ostotoimeksiantojen ansiosta laajin ja kattavin asumisen portaali. Ostotoimeksiantoihin tulee varmasti vauhtia, koska Oikotiellä kauppa käy”, Anna Leinonen sanoo.

Tutustu: https://asunnot.oikotie.fi/ostotoimeksiannot

Lisätietoja: Oikotien tuotepäällikkö Anna Leinonen, p. 044 331 3395

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa