Sisältömarkkinointia vai sisällöllä markkinointia – mainonnan uusien muotojen kysyntä kasvaa jatkuvasti

Mediatiedote 2.10.2014

Kuluttajia puhuttelevia sisältöjä hyödyntävää markkinointia kysytään jatkuvasti enemmän. Sanoman kansainväliseen ketjuun kuuluva sisältömarkkinointitoimisto Head Office Finland starttasi toimintansa syyskuun alussa.  Uusi toimisto täydentää Sanoman media-asiakkaille tarjoamaa laajaa valikoimaa media- ja kanavariippumattomilla ratkaisuilla.

Sanoman kansainvälinen Head Office -sisältömarkkinointiketju tarjoaa yrityksille mahdollisuuden sitouttaa asiakkaita omilla sisällöillään aivan uudenlaisin tavoin. Head Office toimii media- ja kanavariippumattomasti, ja sen tekemät ratkaisut räätälöidään asiakkaan kohderyhmistä ja tavoitteista lähtien.

”Tehtävämme on auttaa yrityksiä kertomaan tarinansa mieleenpainuvin ja tuloksellisin tavoin joko omissa kanavissaan tai ansaittua ja maksettua mediaa hyödyntämällä. Palvelumme keskittyvät vaikuttavan sisällön strategiseen suunnitteluun, tuotantoon ja löydettävyyteen. Uusi toimistomme on saanut lentävän lähdön, sillä kiinnostus palveluitamme kohtaan on ylittänyt kaikki odotuksemme”, Head Office Finlandin toimitusjohtaja Kati Sulin kertoo.

Puhuttelevia ja aktivoivia sisältöjä hyödynnetään myös kaupallisissa ratkaisuissa, jotka rakennetaan osaksi Sanoman mediabrändien ja digitaalisen verkoston tarjontaa. Kaupalliset ratkaisut ulottuvat media-asiakkaiden kanssa alusta asti yhdessä luoduista palveluista räätälöityihin verkkokampanjoihin, tapahtumiin ja advertoriaaleihin. Sanoman eri mediayksiköillä on erityisiä tiimejä, jotka keskittyvät sisältöjä hyödyntävien kaupallisten ratkaisujen ideointiin ja toteuttamiseen. Yhtiö koulutti Suomen ensimmäiset kaupallisten sisältöjen tuottajat vuoden pituisessa harjoittelijaohjelmassaan.

”Maan monikanavaisin ja kaikki keskeiset kohderyhmät tavoittava mediavalikoima luo meille ainutlaatuisen mahdollisuuden rakentaa kaupallisia ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin. Kilpailun kiristyessä ja markkinointirahojen ollessa tiukoilla mainostajat hakevat erottuvia ja aktivoivia ratkaisuja. Räätälöityjen ratkaisujen kysyntä kasvaakin jatkuvasti, vaikka mainospanostukset kokonaisuudessaan ovat vähentyneet. Myös yleisömme arvostavat kekseliästä, palvelevaa ja viihdyttävää kaupallista sisältöä, kunhan se erottuu selvästi toimituksellisesta sisällöstä”, Sanoma Media Finlandin kaupallinen johtaja Antti Järvinen sanoo.

Suosiotaan lisää myös natiivimainonta, jossa mainonta sijoitetaan digitaalisissa kanavissa mahdollisimman toimivan sisällön yhteyteen. Kuluttajalle natiivimainonta tarjoaa usein aktivoivia elementtejä tai johdattaa vaikkapa suoraan verkkokauppaan.

”Meillä on syvällistä tietämystä eri kohderyhmistä, kulutuskäyttäytymisestä sekä suomalaisten median- ja verkon käytöstä. Lisäksi digitaalinen verkostomme tavoittaa sekä suuret massat että äärimmäisen tarkasti rajatut kohderyhmät. Kehitämme jatkuvasti uusia mainosmuotoja digitaaliseen maailmaan, niin verkkoon kuin mobiiliinkin”, kaupallisesta kehityksestä vastaava johtaja Jarkko Kyttänen Sanoma Media Finlandin Mediamyynti ja ratkaisut -toiminnosta kertoo.

Sanoma järjestää torstaina 2.10. Sisältömarkkinointia vai sisällöllä markkinointia? -seminaarin media-asiakkailleen. Suuren kiinnostuksen vuoksi seminaari siirrettiin Sanomatalosta Bio Rexiin. Seminaariin on ilmoittautunut yli 300 aiheesta kiinnostunutta mainonnan ja markkinoinnin ammattilaista. Tilaisuutta voi seurata Twitterissä hashtagilla #sanomasisalto.

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Yrityksestä

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin.Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa