Teema-lehti on osoittautunut menestykseksi – HS lisää ilmestymiskertoja

Report this content

Lehdistötiedote 13.2.2014

HS Teema ilmestyy tänä vuonna kuusi kertaa. Tuoreen lukijatutkimuksen mukaan Teemaa luetaan ja säilytetään pitkään sekä kierrätetään perheen ja tuttavien parissa. Korkea journalistinen laatu sekä kiinnostavat teemat ja artikkelit saavat lukijoilta kiitosta.     

HS Teeman lukijoista yhdeksän kymmenestä on tyytyväisiä lehden sisältöön. Lukijatutkimuksen mukaan Teema palvelee lukijoitaan parhaiten tarjoamalla uutta ja syvempää tietoa eri aiheista ja ilmiöistä. Teema keskittyy yhteen aiheeseen kerrallaan.  

”HS Teema on löytänyt lukijansa. Lehden irtonumeromyynti on kovassa kasvussa ja myös tilaajamäärä lisääntyy jatkuvasti. Ilmestymiskertojen lisäämisen myötä pystymme tarjoamaan entistä enemmän syvällistä ja puhuttelevaa asiajournalismia lukijoillemme”, HS Teemasta vastaava liitepäällikkö Lauri Malkavaara kertoo.

Helmikuun HS Teema tuo lähikuvaan suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun kärkinimet Aino ja Alvar Aallon. Vuonna 2014 Aino Aallon syntymästä tulee 120 vuotta ja Alvar Aallon 116 vuotta. Heidän lapsensa ja lapsenlapsensa puhuvat HS Teeman sivuilla henkisestä perinnöstään. Oman puheenvuoronsa kirjoittaa Aalto-tuntija, entinen pääministeri Paavo Lipponen. Hän arvioi Alvar Aallon olevan kaikkien aikojen merkittävin suomalainen.

Lisäksi lehden sivuilla paneudutaan Alvar Aalto Töölönlahden-suunnitelmaan vuodelta 1961 ja pohditaan mitä Helsinkiin nyt rakennetaan – ja mikä arkkitehtuurissa on Aallon jälkeen mennyt pieleen?

Toimittaja Unto Hämäläinen matkustaa Alvar Aallon synnyinseudulle Pohjanmaalle, jossa Aallon rakennukset kertovat paitsi arkkitehdin myös Suomen kehityksestä. Toisaalla maan alta paljastuu luola, jossa on satoja Aaltojen suunnittelemia kalusteita – prototyyppejä, uniikkikappaleita ja kellastuneita vanhoja klassikkoja.

Lopuksi syödään Aaltojen tyylin säilyttäneessä Savoy-ravintolassa arkkitehtien taloudenhoitajan reseptein. Ensiesittelynsä Teemassa saa Aino Aallon juhlavuoden kunniaksi tehty leivos.

Arkkitehtuurin teemanumeron jälkeen on vuorossa Teema 2/2014, ruoka-, ravinto- ja ravintolanumero, joka ilmestyy 3. huhtikuuta.

HS Teema on myynnissä Sanomatalon Kulmassa, verkossa osoitteessa hs.fi/teema sekä hyvin varustetuissa Lehtipisteen myyntipisteissä. Teeman vuositilaus sisältää 6 numeroa. Tilauksen voi tehdä numerosta 010 800 820 tai osoitteessa hs.fi/teema. Hinta on 26,90 e (HS-tilaajalle 21,90 e).

Lisätietoja:
Lauri Malkavaara, liitepäällikkö, Helsingin Sanomat, lauri.malkavaara@hs.fi tai p. 040 510 6203

Helsingin Sanomat tavoittaa eri kanavien kautta 1,9 miljoonaa suomalaista joka viikko. Helsingin Sanomiin kuuluu päivälehden lisäksi mm. Kuukausiliite, Nyt-liite, HS.fi, HS Teema, HS-kirjat ja HS-tv. Hesari tarjoaa ainutlaatuista journalismia sanomalehdessä, tietokoneella, älypuhelimella, tabletilla ja myös kirjan kansien välissä.

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa