Uudistunut Glorian Koti tuntee sisustusfanin tarpeet

Report this content

Lehdistötiedote 3.12.2014

Suomalaisten sisustuslehtien edelläkävijä tuo jälleen uusia tuulia sisustusjournalismiin. Uudistunut Glorian Koti auttaa sisustajaa toteuttamaan kaikki kotiin liittyvät unelmat.

Glorian Kodin ensimmäinen uudistunut numero on ilmestynyt. Lehdessä halutaan palvella sisustajaa entistä monipuolisemmin ja käytännönläheisemmin sekä tarjoilla lukijalle niin unelmia kuin todellista kotielämää.

”Glorian Koti on nyt entistä elämyksellisempi ja palvelevampi kokonaisuus. Yhdistämme mielenkiintoisella tavalla kodin sisustamiseen ja kotielämään liittyviä aiheita. Uskomme, että sisustusprojekti on innostuneelle sisustajalle tapa toteuttaa itseä. Siksi haluamme ratkaista modernin sisustajan keskeisimmät ongelmat sivuillamme”, päätoimittaja Tytti Kontula kertoo.

”Kodinsisustajan keskeisin tarve on oman tyylin ja maun kehittäminen, halu tulla entistä varmemmaksi sisustajaksi. Myös luova tilankäyttö, säilytysratkaisut ja remontin tai sisustusprojektin budjetointi ovat sisustajia kiinnostavia teemoja.”

Glorian Kodin uuden ulkoasun on suunnitellut AD Sanna Vauhkonen. Hänen käsialaansa on myös pehmeitä piirteitä saanut logo.

Aivan uutta lehdessä on esimerkiksi Projekti-osio, jossa lukija pääsee entistä syvällisemmin kokeilemaan taitojaan sisustajana ja oppimaan lisää. Sivuilla opastetaan helppoihin muodonmuutoksiin ja esitellään täydellisen remontin läpikäyneitä koteja ostosvinkkeineen. Kansainvälisestikin tunnettu sisustusarkkitehti Joanna Laajisto ratkoo palstallaan lukijoiden pulmia ammattilaisen rautaisella otteella.

”Innokkaat sisustajat haluavat muutosta koteihinsa entistä nopeammin ja helpommin. Projekti-osiomme auttaa heitä pääsemään tavoitteisiinsa”, Tytti Kontula sanoo.

Kotoilu on yksi Sanoma Lifestylen uuden kasvustrategian teema-alueista, joiden ympärille Suomen johtava lifestylemediatalo rakentaa monikanavaista sisältö- ja palvelutarjontaa ydinkohderyhmilleen eli naisille, perheille ja yli 55-vuotiaille.


Lisätietoja antaa:

päätoimittaja Tytti Kontula, Glorian Koti, puh. 040 542 1142

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo, joka tunnetaan johtavista brändeistään. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset. Sanoma Media Finland on osa Sanomaa, joka on kuluttajamedian ja oppimisen eurooppalainen edelläkävijä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia