Vapaaehtoisesti Siperiaan

Report this content

Siperia – suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa -uutuuskirja kertoo elämästä Siperian kylmimmällä seudulla mutta myös itse Siperiasta ja sen ihmeistä.

Tiedote 26.3.2019

Vuonna 1975 brittiläinen Peter Mayle muutti Etelä-Ranskaan ja kirjoitti kirjan sopeutumisestaan ranskalaiseen elämänmenoon. Kirja sai nimen Vuosi Provencessa, ja siitä tuli kansainvälinen bestseller. 

Nyt Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Konttinen on tehnyt jotain paljon enemmän. Hän muutti vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa vuodeksi Siperian kylmimmälle seudulle Jakutiaan. Talvella pakkaset paukkuivat 50 asteessa ja perhe sulatti vettä jäälohkareista. Lapset kävivät kyläkoulua ja munniharppupainotteista päiväkotia. Konttinen näki Euraasian suurimman tulivuoren purkauksen, vietti rantaelämää 70 000 mursun seurassa, etsi mammutin syöksyhampaita ikiroudasta, näytteli jäätynyttä zombia elokuvassa ja paljon muuta.

Konttisen teos jatkaa siitä, mihin yli sata vuotta sitten Siperiaa kiertäneet suomalaiset tutkimusmatkailijat jäivät. Siperia on tehnyt Venäjästä suuren. Kolme neljäsosaa Venäjän pinta-alasta on Aasian puolella, mutta siellä elää vain neljäsosa maan asukkaista. Siperiasta tulee suurin osa maan luonnonrikkauksista. Kun Venäjä haluaa politiikassaan ja taloudessaan kääntyä Aasiaan, Siperiasta on tullut entistä tärkeämpi. Sanotaan, että Siperiassa ei ole teitä, on vain ilmansuuntia. Siperiassa on viidennes maapallon metsistä. Suurin osa alueesta on yhä erämaata, jossa luonto on ihmistä vahvempi. Ikirouta on planeettamme puskuri, joka suojaa ilmastoamme. Siperia on nukkuva jättiläinen, jonka unta ei kannata häiritä.

Jussi Konttisen Siperia kertoo elämästä Töhtyrin jakuuttikylässä mutta myös Siperian taloudesta, politiikasta, kulttuurista, valtavasta erämaasta, suunnattomista luonnonrikkauksista, arktisen alueen herkästä luonnosta ja ilmastonmuutoksesta, joka uhkaa tätä kaikkea.

Kirja ilmestyy viikolla 14.

Jussi Konttinen 
Siperia - suomalaisen perheen ihmeellinen vuosi ikiroudan maassa 
ISBN 978-952-5557-98-5 
Sidottu 
Sivumäärä 412 + kuvaliitteet 
svh. 34 € 
HS-Kirjat 

Lisätietoja: HS-kirjoista vastaava liitepäällikkö Lauri Malkavaara, Helsingin Sanomat, lauri.malkavaara@hs.fi tai p. 040 510 6203
Arvostelukappaleet: Kirsi Mattila, Helsingin Sanomat, kirsi.mattila@hs.fi 

Helsingin Sanomat tarjoaa ainutlaatuista sisältöä ja näkökulmia yhteiskunnasta, kulttuurista tieteestä ja hyvinvoinnista ja tavoittaa lähes 2 miljoonaa suomalaista viikoittain. Helsingin Sanomien tilausmäärä on 25 vuoden tauon jälkeen kasvussa, jo toista vuotta peräkkäin. 

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset.

Tilaa

Multimedia

Multimedia