Viimeinen HS Metro ilmestyy 17. huhtikuuta

Report this content

HS Metron ilmestyminen päättyy pääsiäisen jälkeen. Vuoden 2019 alusta asti HS Metroa on julkaistu maanantaisin ja perjantaisin.



Metro-lehti rantautui pääkaupunkiseudun joukkoliikenteeseen matkustajien iloksi ja ajanvietteeksi syyskuussa 1999. Sanoman omistukseen Metro siirtyi 2006. Helsingin Sanomien toimituksessa Metroa on tuotettu vuodesta 2012, ja marraskuussa 2016 lehden nimeksi vaihtui HS Metro.

Koronaepidemian vuoksi käynnissä oleva poikkeustila on vienyt joukkoliikenteessä jaettavalta lehdeltä lukijoita ja ilmoittajia, joten HS Metron julkaiseminen on päätetty lopettaa.

Samalla kun uutisia luetaan nykyisin työmatkoilla pienissä paloissa kännykällä, kiinnostus paikallisia sisältöjä kohtaan on kasvanut. Tätä kysyntää vasten lanseerattiin viime vuoden tammikuussa HS Espoo, HS Helsinki ja HS Vantaa, jotka ovat löytäneet yleisönsä ja vakiinnuttaneet asemaansa osana HS:n mediaperhettä. Lehdet palvelevat mainostajien paikallisia tarpeita yhdessä Helsingin Sanomien ja alueellisen HS Kauppapaikan kanssa.

”Paikallisten juttujen merkitys on korostunut entisestään vaikeina aikoina. Kaupunkilaisten ja yrittäjien kokemukset kiinnostavat tavattomasti lukijoita. Kaiken ankeuden keskeltä on noussut myös kekseliäisyyttä ja yhteishenkeä ja olemme tuoneet tätä puolta esiin. Paikallisissa lehdissä on artikkelien lisäksi ollut vahva palvelupainotus. Näinä viikkoina on koostettu erilaisia koronatietopaketteja ja tietoa asioista ja menoista, joita ihmiset voivat tehdä myös ollessaan eristäytyneinä koteihinsa”, HS:n paikallistoimituksen esimies Riku Jokinen kertoo.

HS:n paikallislehtien lukemistutkimuksesta* käy ilmi, että yhden lehden numeron parissa viihdytään keskimäärin 18,4 minuuttia. Lehtien pariin palataan pitkin viikkoa, ja niiden mainontaa pidetään kiinnostavana ja olennaisena osana sisältöä.

HS Metroa on jaettu joukkoliikenneasemilla. Pääkaupunkiseudulla muun muassa päivittäistavarakauppojen jakelutelineissä on tarjolla HS:n paikallislehtiä. Näitä jakelupisteitä tullaan lisäämään poikkeustilan päätyttyä.

*HS-paikalliset lukijatutkimus, huhtikuu 2019. TNS Kantar Oy

Lisätiedot
Viestintäjohtaja Hanna Johde, Sanoma Media Finland, p. 040 673 8977

Helsingin Sanomat tarjoaa maailmanluokan journalismia ja tavoittaa lähes 2 miljoonaa suomalaista viikoittain. 

Sanoma Media Finland on Suomen monikanavaisin mediatalo. Tarjoamme tietoa, elämyksiä ja viihdettä niin sanoma- ja aikakauslehdissä, televisiossa, radiossa, verkossa kuin mobiilissakin ja tavoitamme päivittäin lähes kaikki suomalaiset.

Tilaa

Multimedia

Multimedia