Kaikki Suomen Scandic-hotellit osallistuvat ruokahävikin torjuntaan ResQ Club -sovelluksen avulla - tavoitteena nollahävikki

Report this content

Kestävä kehitys on ollut toiminnan ohjenuorana Scandic-hotelleissa jo vuodesta 1993. Monien sisäisten toimintatapojen lisäksi ruokahävikin vähentämisen yhtenä keinona on ollut ylijääneen ruoan myyminen ResQ Club -sovelluksen avulla. Nyt Scandic ottaa harppauksen yhä vastuullisempaan toimintaan, kun palvelu laajenee ensimmäisenä hotelliketjuna Scandic Hotels Oy:n hotelleissa koko Suomeen.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteena on puolittaa ruokahävikin määrä vuoteen 2030 mennessä ja torjua näin tarpeettomia kasvihuonekaasupäästöjä. Scandic on tehnyt lujasti töitä ruokahävikin minimoimiseksi, sillä hotelliketju haluaa omalta osaltaan tehdä parhaansa kestävän ruokajärjestelmän aikaansaamiseksi.

Suomessa ruokahävikin ja biojätteen määrää on Scandic-hotelleissa sekä Scandicin kansainvälisissä Hilton ja IHG -ketjujen hotelleissa seurattu ja vähennetty systemaattisesti usean vuoden ajan ammattimaisella suunnittelulla ja henkilökunnan perehdyttämisellä.

Buffettarjoilujen osalta on onnistuttu vähentämään hävikkiä myös esillepanolla, muun muassa oikea-aikaisella tarjoiluilla sekä tarjoiluastioiden kokoa optimoimalla. Ylijäävien annosten myyminen on viimeinen keino ruokahävikin torjumiseksi ja tämä on tehty helpoksi yhteistyökumppanin ResQ Clubin toimesta.

”Yhteistyö ResQ Clubin kanssa on arvojemme mukaista toimintaa ja haluamme omalta osaltamme vähentää tarpeetonta ruokahävikkiä”, kertoo Scandicin vastuullisuusasiantuntija Henna Kokko.

”Tämä on hyvä keino minimoida jätettä ja edistää osaltamme kestävää kehitystä. Kannustamme myös asiakkaitamme huomioimaan hävikin ja ottamaan buffet-tarjoiluista lautaselleen vain sen verran ruokaa, kuin he jaksavat syödä.”

”Tavoitteemme on ettemme tuottaisi laisinkaan hävikkiä. Ruoan optimoiminen ja hävikin vähentäminen minimiin on hotellityyppisellä toimijalla suurien asiakasmäärien kanssa haastavaa, vaikkakin teemme tämän eteen joka päivä töitä. ResQ:n myötä meillä on nyt mahdollisuus päästä aivan minimihävikkiin tai jopa nollahävikkiin. Jos jokaisessa hotellissa myydään päivittäin yksi noin 400 grammainen ResQ-aamiaislaatikko, niin biojätteen määrää saadaan vähennettyä jopa 150 kiloa vuodessa per hotelli”, summaa Kokko.

Suosituimpia ResQ:n kautta myytäviä annoksia ovat olleet juuri aamiaislaatikot eri sisällöillä. Vuodesta 2016 Scandiceissa ja kansainvälisissä hotelleissa on myyty yli 75 000 annosta, mikä tarkoittaa 187 477 kg vähennettyjä CO2-päästöjä.

ResQ Club on suomalainen ruokahävikkiä vastaan taisteleva kasvuyritys, joka yhdistää ravintolat, hotellit, kahvilat ja ruokakaupat kuluttajiin, jotka arvostavat laadukasta ja edullista ruokaa. Ruoka-alan toimijat pystyvät vähentämään ruokahävikkiään tuntuvasti ResQ:n avulla. ResQ:n kautta on pelastettu viiden toimintavuoden aikana jo 5,3 miljoonaa annosta ruokaa.

“Ruokahävikki on valtava, mutta tarpeeton maailmanlaajuinen ongelma. Scandic on ensimmäinen hotelliketju, joka lähtee kanssamme ketjuyhteistyöhön ja olemme tästä yhteistyöstä erittäin innoissamme, sillä ison toimijan ympäristöhyödyt ovat huomattavat. Kestävä matkailu on kasvava trendi ja hävikin minimointi kuuluu siihen olennaisena osana. Meillä on myös Scandicin kanssa yhteinen tavoite, nollahävikki”, kertoo Venla Wiik ResQ Clubilta.

Myös Scandicin muissa maissa työskennellään hyvin tuloksin vastaavien palveluntarjoajien - Ruotsissa Karman ja Norjassa Too Good to Go:n - kanssa.

Lisää Scandicin vastuullisuustoimista voi lukea täältä.

Lisätietoa:

Scandic Hotelsin vastuullisuusasiantuntija Henna Kokko
henna.kokko@scandichotels.com, puh. 050 3680 526

ResQ Club myyntipäällikkö Venla Wiik
venla.wiik@resq-club.com, puh. 050 523 4189


Tilaa

Multimedia

Multimedia