Mestarit-kiertue tarjoaa entistä vastuullisempia elämyksiä – Scandic mukana ympäristömerkittynä majoituskumppanina

Report this content

Tänä viikonloppuna starttaava Mestarit-kiertue tähtää kohti vastuullisempia tapahtumia. Paula Vesala, Jenni Vartiainen, Ellinoora ja Kaija Koo lähtevät ensimmäiselle yhteiskiertueelleen, jonka Warner Music pyrkii toteuttamaan mahdollisimman vastuullisesti Joutsenmerkin tuella. Scandic toimii kiertueen majoituskumppanina.

Alkavan Mestarit-kiertueen ympäristövaikutuksia on kartoitettu yhteistyössä pohjoismaisen ympäristömerkin, Joutsenmerkin, kanssa jo puolentoista vuoden ajan. Kiertueen ympäristövastuullisuudessa huomioidaan merkittävät osa-alueet, kuten tapahtumapaikat, majoitus ja tuotanto sekä tapahtumatuotteet.

Scandic majoittaa kiertueen henkilökunnan ja artistit hotelleissaan Helsingissä, Vaasassa, Turussa, Kuopiossa, Oulussa ja Tampereella.

”Lähestyimme Scandicia kiertueen majoituksia koskien, koska myös Scandic on Joutsenmerkin pitkäaikainen yhteistyökumppani. Tiesimme entuudestaan, että Scandic-hotelleissa ympäristöasiat ovat jo valmiiksi erinomaisella tasolla”, kertoo Warner Musicin kaupallinen johtaja Ville Ahtiainen.

Scandic on ollut Joutsenmerkin yhteistyökumppani jo vuosikymmenten ajan. Jo noin 80 prosenttia lähes 280 Scandic-hotellista on Joutsenmerkittyjä. Tavoitteena on, että kaikki Scandic-hotellit saavat ympäristömerkinnän vuoden 2023 aikana.

”On luontevaa, että Warner Music valitsi majoituskumppanikseen Scandicin, jonka hotelleista valtaosa on Joutsenmerkittyjä. Joutsenmerkki tarkoittaa Scandiceissa sitä, että hotellilla on alhainen energian- ja vedenkulutus, kaikki jätteet lajitellaan ja niiden määrää vähennetään. Ravintolassa tarjotaan runsaasti kasvipohjaista ruokaa sekä luomutuotteita ja hankinnoissa suositaan ympäristömerkittyjä tuotteita ja palveluita. Hotellien henkilökuntaa myös koulutetaan ympäristöasioissa", Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen summaa.

Ympäristömerkinnän saaminen vaatii kokonaisvaltaista ja systemaattista lähestymistapaa ympäristön hyväksi tehtävään työhön, ja vastuullisuuskriteerit ovat tiukat. Majoituspalveluille on omat kriteerinsä ja ravintoloille omansa.

”On hienoa olla mukana tällä tunteita herättävällä kiertueella. Olemme ylpeitä, että Warner Music ja artistit tekivät arvovalinnan valitsemalla Joutsenmerkityn hotelliketjun yhteistyökumppanikseen. Scandic-hotelleissa järjestetään vuosittain suuri määrä kokouksia ja tapahtumia. Yritysasiakkaamme ovat hyvin valveutuneita omien tapahtumiensa ympäristövaikutuksista”, Scandicin kaupallinen johtaja Christian Borg iloitsee.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia