Scandic Rukahovi uudistuu kesän ja syksyn aikana

Report this content

Rukan kylän maamerkkiä Scandic Rukahovia tullaan uudistamaan tulevan kesän ja syksyn 2024 aikana. Hotellin 105 huonetta ja huonekäytävät uudistetaan. Ruka on merkittävä ympärivuotinen aktiivilomailijan kohde. Tulevat uudistukset tuovat hotellin vahvasti tähän päivään sekä parantavat hotellivieraiden viihtyvyyttä.

Rukahovilla on ollut merkittävä rooli koko Rukan alueen kehittymisessä pienestä hiihtokeskuksesta ympärivuotiseksi luonto- ja matkailukohteeksi sekä kotimaisille että kansainvälisille vieraille. Rukan aukion näkyvin maamerkki on 60 vuodessa kasvanut 12 huoneen hotellista useiden laajennusten jälkeen tämän päivän 226-huoneiseksi hotelli-, ravintola- ja kokouskeskukseksi.

Hotellin uudistaminen alkoi vuonna 2020, kun 1970-luvulta oleva siipi ja sen 49 huonetta kokivat mittavan muodonmuutoksen aina rakennuksen talotekniikasta, uusista ikkunoista sekä parannetusta ilmanvaihdosta lähtien. Tänä vuonna uudistetaan vuonna 2001 valmistuneen nk. Tunturihotellin tilavat 105 huonetta sekä suitet ja huonekäytävät.

- Olemme iloisia, että pystymme uusittujen huoneiden myötä lisäämään vieraidemme viihtyvyyttä hotellissamme. Pääsemme aloittamaan uudistustyöt vielä ennen kesää ja jo seuraavalla talvikaudella vieraat pääsevät nauttimaan uudistetuista huoneista, kertoo hotellinjohtaja Lea Riekki.

Lisätietoa:
Johanna Uimonen, viestintäpäällikkö, Scandic Hotels Suomi
Sähköposti: 
johanna.uimonen@scandichotels.com
Puhelin: +358 40 7134 120

Tietoa Scandicista
Scandic-hotellit Suomessa ovat osa Scandic Hotel Groupia, Pohjoismaiden suurinta hotelliyritystä, jolla on toiminnassa tai kehitteillä lähes 280 hotellia ja noin 58 000 hotellihuonetta. Suomessa Scandic operoi 62 hotellia Helsingistä Rovaniemelle Scandic- sekä Scandic Signature -tuotemerkeillä sekä kansainvälisiä brändejä Hilton Hotels & Resort, Holiday Inn, Crowne Plaza ja Hotel Indigo. Scandic on kestävän kehityksen edelläkävijä, joka integroi vastuullisuuden kaikkiin toimintoihinsa. www.scandichotels.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Rukan kylän maamerkkiä Scandic Rukahovia tullaan uudistamaan tulevan kesän ja syksyn 2024 aikana. Hotellin 105 huonetta ja huonekäytävät uudistetaan. Ruka on merkittävä ympärivuotinen aktiivilomailijan kohde. Tulevat uudistukset tuovat hotellin vahvasti tähän päivään sekä parantavat hotellivieraiden viihtyvyyttä.
Tweettaa

Lainaukset

Olemme iloisia, että pystymme uusittujen huoneiden myötä lisäämään vieraidemme viihtyvyyttä hotellissamme. Pääsemme aloittamaan uudistustyöt vielä ennen kesää ja jo seuraavalla talvikaudella vieraat pääsevät nauttimaan uudistetuista huoneista.
Hotellinjohtaja Lea Riekki