Hartwall Novellen Elämän janoon -mainosfilmi voitti Parhaat sekunnit -kilpailun

Report this content
  • Parhaat sekunnit -kilpailun syyskaudelle osallistui 272 mainosfilmiehdokasta. 
  • Kauden voittajan Elämän janoon -mainosfilmin pääkohderyhmästä yli puolet koki mainosfilmin parantaneen Hartwall Novellen mielikuvaa. 
  • Tuomaristo kiinnitti syyskaudella huomiota siihen, kuinka runsaasti laadukkaita joulumainoselokuvia oli tarjolla.

Tuomaristo piti erityisesti voittajafilmin uudenlaisesta kerrontatavasta. Luovan suunnittelun pohjana käytettiin kyselyä suomalaisten haaveista.

“Luovaa suunnittelua lähdettiin tekemään kyselystä saatujen vastausten ja datan pohjalta. Matkustelu, elämykset ja luonnossa vaeltaminen korostuivat vastauksissa selkeästi eniten. Näiden aiheiden lisäksi esiin nousi myös yllättäviä teemoja. Esimerkiksi tuntemattoman suuteleminen ja naku-uinti toistuivat monien suomalaisten haaveissa. Tuotanto haluttiin toteuttaa täysin uudenlaisella tavalla. Tavalla, joka käsittelee monikanavaisen kampanjan kaikkia osia yhtä arvokkaina. Yhdessä ohjaaja Juho Konstigin kanssa päädyttiin ratkaisuun, jossa jokainen kohtaus kuvattiin kolmella eri metodilla: perinteisenä filminä, still-kuvina ja selfie-videoina. Itse brändifilmi on kollaasi näitä kaikkia”, kertoo mainoksen suunnitelleen Bob the Robotin AD Tuukka Paikkari

Elämän janoon -mainoselokuvassa hehkuu elämänjanoinen asenne ja hyvä olo.  

”Novelle haluaa kannustaa elämänjanoiseen asenteeseen ja rohkaisee tekemään enemmän sitä, mikä saa itselle aikaan hyvän olon. Uudella Novelle -mainosfilmillä halusimme entistä paremmin valottaa tätä asennetta ja sitä, miten Novelle voi olla mukana näissä elämänjanoisissa hetkissä. Elämänjano merkitsee ihmisille eri asioita, ja siksi halusimme filmin suunnittelun pohjaksi selvittää kyselyn kautta, mitä elämänjano suomalaisille tarkoittaa. Lisäksi halusimme muistuttaa brändille tärkeistä asioista kuva- ja musiikkivalinnoilla – luonnollisuus ja suomalaisuus ovat Novelle-brändin ytimessä", kuvailee Hartwallin markkinointipäällikkö Heli Kaura. 

Naiskohderyhmälle suunnattu mainoselokuva toimi hyvin, sillä kampanjan huomioarvo oli 63 %. Kampanjan pääkohderyhmästä (20–34-vuotiaat naiset) jopa 53 % sanoi, että Hartwall Novellen mielikuva parani mainosfilmin myötä. 

Elämän janoon -mainosfilmin suunnitteli markkinointitoimisto Bob The Robot. Tuotannosta vastasi Bob The Robot Pictures, ja filmin ohjasi Juho Konstig.  

”Hartwall Novellen Elämän janoon -mainosfilmissä on uudenlainen moderni kerrontatapa, jossa tuote on hyvin läsnä. Rytmikkäästi ja laadukkaasti leikatusta mainosfilmistä välittyy hyvä fiilis ja todellinen elämänjano. Mainosfilmin musa on erittäin onnistunut ja se korostaa entisestään mainoselokuvan sanomaa. Trailerimaisesta mainosfilmistä voi löytää myös kiinnostavan yhteiskunnallisen viestin: hauskaa voi pitää terveellisestikin“, tuomaristo toteaa perusteluissaan.  

Tuomaristo teki ilahduttavan huomion, miten jouluteemaiset mainoselokuvat ovat rantautuneet myös Suomeen ja miten laadukkaita joulumainosfilmejä oli ehdolla.  

Syyskauden Parhaat sekunnit -shortlistalle päässeet viisi mainosfilmiä ovat katsottavissa Youtubessa.

Voittaja – Parhaat Sekunnit 03/2018

Hartwall Novelle – Elämän janoon

Mainostaja: Hartwall – Novelle

  • Markkinointipäällikkö: Heli Kaura 
  • Markkinoinnin trainee: Antonia Havaste 
  • Markkinointijohtaja: Matti Ristinen 

Mainostoimisto: Bob the Robot

  • Art Director: Tuukka Paikkari 
  • Copywriter: Heidi Taina 
  • Creative Director: Anu Igoni 
  • Account Director: Hanna Palo 
  • Client Director: Kaija Rossi 
  • Strategist: Ilkka Uotila
  • Strategy Director: Karolus Viitala

Mediatoimisto: Dagmar

  • Account Manager: Paula Malme 
  • Digital Planner: Ada Ihatsu 

 Tuotantoyhtiö: Bob the Robot Pictures

  • Producer: Niklas Nordling 
  • Director: Juho Konstig 
  • DOP: Johan Wasicki 
  • Stillphotos: Benjamin Ilmoni 
  • Gaffer: Jani Pinomaa 
  • Lights: Mikko Leinonen 
  • Editor: Julius Greis 
  • Colorgrade: Henri Pulla / Pullapost 
  • Sound Design: Humina 
  • Costume & Make up: Carita Luhio 
  • Location: Ilkka Mukkala 

Parhaat sekunnit 3/2018 shortlist:  

  • Kesko – Vegaanivävy (sarjana) 
  • LIDL – Selli 
  • NISSEN – Kärpänen 
  • Suomalainen Kirjakauppa – Auto (sarjana) 

Parhaat sekunnit -kilpailun syyskauden (syys-joulukuu 2018) tuomaristo:  

  • Riku Eteläkoski, Creative, Bob the Robot 
  • Lauri Laukkanen, Strategic Lead & Co-founder, Helsinking 
  • Mikael Nemeschansky, Creative Director, Hasan&Partners 
  • Anna Salo, Toimitusjohtaja, Avidly Media 
  • Kalle Wallin, Associate Creative Director, Nord DDB  

Lisätiedot:

Anna Lujanen
anna.lujanen@screenforce.fi
040 527 4734

Parhaat sekunnit -kilpailu on vuodesta 1994 asti tv-mainontaa palkinnut kilpailu, joka uudistui vuosittaiseksi kilpailuksi (aiemmin Kauden Parhaat Sekunnit). Uudistuksen myötä kilpailu nostaa valokeilaan Suomen 15 parasta televisiomainosta. Kilpailu siirtyi vuoden 2017 alussa Suomen kaupallisten televisioiden kattojärjestön Screenforce Finlandin tuottamaksi. Kilpailuun ovat voineet osallistua tv-mainosfilmit, jotka on esitetty MTV:n, Nelonen Median, Fox Networks Groupin tai Discovery Networks Finlandin kanavilla. 

Screenforce Finland on suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Screenforce Finland on television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö, jonka tavoitteena on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Screenforce Finlandin perustajajäseniä ovat MTV, Sanoma Media Finland, Discovery Networks Finland ja Fox Networks Group. 

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia