Parhaat sekunnit -mainoselokuvakilpailun 2019 kevätkauden shortlist julki

Report this content

Uudistuneen Parhaat sekunnit -mainoselokuvakilpailun tarkoitus on seuloa huipulle joka vuosi Suomen 15 parasta televisiomainosta. Kevätkaudelta loppuarviointiin etenevät viisi mainoselokuvaa on nyt tuomaroitu. 
 
Ehdokkaita arvioineet markkinointiviestinnän ammattilaiset kiittelivät nyt valitussa viisikossa erityisesti musiikinkäyttöä.  "Kun musiikki on vahvuus, se auttaa mainosta erottumaan. Kannustamme mainostajia miettimään musiikkia", sanoi luovia suunnittelijoita edustava AD Essi Manni Dagmar Storiesista.  
 
"Mainoselokuvia katsellaan nykyään monilla eri alustoilla. Kaikilla ei musiikki ole päällä ja se tuo oman haasteensa siihen, kuinka avainroolissa musiikkia voi käyttää. Tv:n kaltaisella alustalla saadaan koko huomio ja äänet käyttöön, joten musiikki on siellä vahva työkalu", kertoi CEO Anna Holtari dynamo&son -mainostoimistosta. 
 
Tuomaristossa kauden mainoselokuvia arvioineiden mainostaja-ammattilaisten silmissä aina ei onnistuttu tuomaan brändiä esiin. "Monessa spotissa brändi on heikosti esillä tarinan aikana ja vasta lopussa oleva logo kertoo katsojalle, kuka mainostaa ja mitä. Silloin on suuri riski, että mainosinvestointi valuu hukkaan", huomautti DNA:n kuluttajaliiketoiminnan markkinointijohtaja Riikka Järvinen.   
 
Myös Finnairin Johanna Jäkälä peräänkuulutti rohkeutta olla brändilleen uskollinen: "Televisiomainoksissa näkyy kulloinkin trendikkäät värimäärittelyt ja samankaltaisuudet kuvauksessa sekä tavoissa hyödyntää tunteita. Brändi voisi rohkeammin ja linjakkaammin olla uskollinen identiteetilleen.” 
 
Kesäkauden mainoksia voi ilmoittaa mukaan 31.8. mennessä: https://www.screenforce.fi/parhaat-sekunnit
Koko vuoden (kolmen kauden) shortlistat etenevät loppuarviointiin Voitto-gaalan tuomaristolle. Parhaat sekunnit -voittaja tuomaroidaan ensi vuoden Voitto-gaalan tuomaroinnin yhteydessä. Voittajan tuottanut mainostaja saa palkinnon lisäksi mainosaikaa televisiokanavilta. 
 
PARHAAT SEKUNNIT 1/2019 -SHORTLIST:  
 
LähiTapiola, Suojatie 
Mainostoimisto: N2 
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories 
 
Snellman, Road Trip  
Mainostoimisto: United Writers 
Tuotantoyhtiö: Grillifilms Oy 
 
Viking Line, Keskeytykset 
Creatives: Markku Rönkkö/United Writers ja Jyrki Reinikka/Leiskakone 
Tuotantoyhtiö: Otto tuotanto Oy 
 
Lendo, Elämäsi tueksi (sarja) 
Mainostoimisto: Havas Helsinki 
Tuotantoyhtiö: Skål Helsinki 
 
Me Naiset, Ylpeästi moninainen (sarja) 
Mainostoimisto: Bob the Robot Oy 
Tuotantoyhtiö: Bob the Robot Pictures Oy 
 
Ylpeästi moninainen -kampanjalla oli erittäin positiivisia vaikutuksia Me Naisten brändiin. Spontaanin muistamisen osalta Me Naiset oli aikakauslehtien muistetuin ja lehden kiinnostavuus kasvoi mainonnan myötä 13 %. Kampanja aktivoi ihmisiä mukaan keskusteluun ihmisyyden moninaisuudesta kampanjan verkkosivuilla. ”Me Naiset haluaa herättää keskustelua siitä, miten meillä on vahva tarve lokeroida muita ihmisiä ja asioita. Todellisuudessa kukaan meistä ei mahdu yhteen lokeroon – ja hyvä niin”, kertoo Sanoma Media Finlandin Brand Strategist Niina Aaltio. ”Saatujen vastausten kirjo luo vahvaa uskoa siitä, että olemme aidosti tärkeän ja ihmisiä puhuttelevan aiheen äärellä”, jatkaa Aaltio. 
 
Kevätkauden (tammikuu–huhtikuu 2019) Parhaat sekunnit -kilpailun tuomaristossa toimivat:  
Karri Gardemeister, Creative Director, Villivisio 
Anna Holtari, CEO & partner, dynamo&son 
Johanna Jäkälä, VP Brand, Marketing & Customer Loyalty, Finnair Oyj 
Riikka Järvinen, Markkinointijohtaja, Kuluttajaliiketoiminta DNA Oyj 
Essi Manni, AD, Dagmar Stories 
Ritva Seppänen, Vice President, Branding, Wärtsilä Oyj 
Mika Tuppurainen, Senior Media Planner, Head of TV, Mediatoimisto Voitto 
Ari Tuuli, Marketing Development Manager, Veikkaus Oy 
 
Kevään Parhaat Sekunnit -shortlistalle päässeet viisi mainosfilmiä ovat koosteena katsottavissa Youtubessa osoitteessa: https://youtu.be/17oh3UW9AgI 
 
Lisätiedot: 
Anna Lujanen 
anna.lujanen@screenforce.fi 
040 527 4734 
 
Parhaat sekunnit -kilpailu on vuodesta 1994 asti tv-mainontaa palkinnut kilpailu, joka uudistui vuosittaiseksi kilpailuksi (aiemmin Kauden Parhaat Sekunnit). Uudistuksen myötä kilpailu nostaa valokeilaan Suomen 15 parasta televisiomainosta. Kilpailu siirtyi vuoden 2017 alussa Suomen kaupallisten televisioiden kattojärjestön Screenforce Finlandin tuottamaksi. Kilpailuun ovat voineet osallistua tv-mainosfilmit, jotka on esitetty MTV:n, Nelonen Median, Fox Networks Groupin tai Discovery Networks Finlandin kanavilla. Kilpailun kumppaneina toimii Mainostajien liitto sekä MTL.  
 
Screenforce Finland on suomalaisen kaupallisen television puolestapuhuja, joka on perustettu vuonna 2016. Screenforce Finland on television tekijöiden ja hyödyntäjien yhteisö, jonka tavoitteena on jakaa tietoa television vaikuttavuudesta mainosmediana ja edistää koko alan hyvinvointia Suomessa. Screenforce Finlandin perustajajäseniä ovat MTV, Sanoma Media Finland, Discovery Networks Finland ja Fox Networks Group.