Esikaupallinen hankinta käynnistynyt – tavoitteena tukea ikääntyneiden arkea

Report this content

Eurooppa on suurten haasteiden edessä: samaan aikaan kun väestö ikääntyy ja tarvitsee yhä enemmän tukea arkeensa, on pystyttävä myös tehostamaan hyvinvointipalveluja. Euroopan unionin rahoittaman SILVER-projektin (Supporting Independent LiVing for the Elderly through Robotics) tavoitteena on osoittaa, miten julkisia palveluja voidaan uudistaa hankkimalla tutkimus- ja kehityspalveluja, jotka tuottavat kestävämpiä  ja laadukkaampia palveluratkaisuja ikääntyneiden tarpeisiin.

SILVER-projektissa etsitään uusia innovatiivisia tapoja hankkia julkiselle sektorille hyvinvointipalveluja esikaupallisen hankintaprosessin (Pre-Commercial Procurement) avulla. Tavoitteena on löytää innovaatioita, jotka tukevat ikääntyneiden itsenäistä asumista kotona. Hyödyntämällä robotiikkaa tai muuta vastaavaa teknologiaa, ikäihmiset voivat jatkaa itsenäistä asumista mahdollisista fyysisistä ja kognitiivista rajoitteistaan huolimatta.

SILVER-projekti julkaisi 1.3.2013 kansainvälisen esikaupallisen tarjouspyynnön. Esikaupallisella hankintaprosessilla hankitaan itsenäistä asumista tukevaa ja robotiikkaan pohjautuvaa tutkimusta ja tuotekehitystä. Kokonaisbudjetti on 2 150 000 euroa. Kilpailuun voi rekisteröityä sähköisesti osoitteessa www.silverpcp.eu/call-for-tender/registration

Tarjouspyyntö on avoinna 12.6.2013 saakka. Kilpailuun osallistuvat organisaatiot sitoutuvat tekemään valtaosan tarvittavasta tutkimus- ja kehitystyöstä Euroopan Unionin jäsen- ja liitännäisvaltioiden alueella. Kaikki tarjoukset arvioidaan yhtenäisesti yrityksen kokoon tai maantieteelliseen sijaintiin katsomatta.

Tarjousten jättämisen jälkeen käynnistetään varsinainen kolmivaiheinen esikaupallinen hankintaprosessi, joka päättyy huhtikuuhun 2016 mennessä. Ensimmäisessä vaiheessa tutkitaan tarjottujen teknologiaratkaisujen soveltuvuus. Lupaavimmat tuoteideat kehitetään prototyypeiksi vaiheessa kaksi. Kolmannessa vaiheessa varmistetaan lopputuotteiden soveltuvuus testaamalla niitä aidoissa olosuhteissa. Tässä vaiheessa pilotoidaan korkeintaan kolmea tuotetta Tanskassa, Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Iso-Britanniassa. Suomesta mukana ovat Oulun ja Vantaan kaupungit.

SILVER-projektin tavoitteena on määritellä EU-maiden oloihin sopiva esikaupallisten hankintojen prosessi sekä toteuttaa sen mukainen hankinta. Käytännössä tavoitteena on osoittaa, että esikaupallinen hankintaprosessi on tehokas väline suurten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisussa. Projektissa kehitetty esikaupallisten hankintojen prosessi on tarkoitus ottaa laajamittaisesti käyttöön Euroopassa.

”SILVER-projektin avulla voimme esittää markkinoille haasteen ja pyytää niitä tarjoamaan meille innovaatioita, joiden olemassa olosta emme edes tienneet. Samalla markkinat saavat tietoa todellisista tarpeistamme. Tarjousprosessin tuloksena saamme aidosti käyttökelpoisia ratkaisuja ja vastaavasti palveluntarjoajat voivat kehittää tuotteita, joille on jo valmiit markkinat.” tiivistää Eve Sahlén, Västeråsin kaupungin sosiaalitoimen johtaja.

SILVER-projektin tavoitteet ovat korkealla: vuoteen 2020 mennessä odotetaan projektissa syntyneiden robotiikkaratkaisujen tehostavan ikäihmisten palveluja siten, että on mahdollista hoitaa 10% enemmän asiakkaita nykyisellä henkilöstömäärällä. Lisäksi tavoitteena on nostaa ikääntyneiden elämänlaatua tukemalla itsenäistä elämää kotona ja parantamalla heidän terveyttään.

Lisätietoja:

Jarmo Eskelinen
Toimitusjohtaja
Forum Virium Helsinki
jarmo.eskelinen@forumvirium.fi
050 593 3441

 SILVER Project Coordinator
Stephen Browning
SBRI Account Manager
Technology Strategy Board (UK)
stephen.browning@tsb.gov.uk
+ 44 1793 442700

www.silverpcp.eu

SILVER (Supporting Independent LiVing for the Elderly through Robotics) on tutkimus- ja tuotekehitysprojekti, jonka tavoitteena on määritellä EU-maiden oloihin sopiva esikaupallisten hankintojen prosessi sekä toteuttaa sen mukainen hankinta. Projekti on rahoitettu Euroopan unionin 7. puiteohjelmasta (FP7). Tammikuussa 2012 alkanut projekti kestää noin neljä vuotta. Konsortioon kuuluu organisaatioita Tanskasta, Suomesta, Alankomaista, Ruotsista ja Iso-Britanniasta.