Ammatiksi jakeluyrittäjä - Sinebrychoff kouluttaa

Report this content

Elintarvikealalla tarvitaan uusia kuljetusalan ammattilaisia. Sinebrychoff aloitti jakeluyrittäjien kouluttamisen jo vuonna 2006, ja kursseilta on valmistunut yhteensä sata uutta yrittäjää Suomeen. Haku seuraavalle kurssille alkaa tulevana sunnuntaina 20.11.

Sinebrychoff on panostanut jo vuodesta 2006 jakeluyrittäjien koulutukseen varmistaakseen toimivan kuljetusketjun Keravan panimolta suoraan asiakkaille.

”Emme ole jääneet sivusta seuraamaan kuljetusalan työvoimapulaa, vaan koulutamme itse jakeluyrittäjiä. Yhteistyökumppaneidemme kuten AEL:n kanssa kanssa järjestämiltämme kursseilta on jo valmistunut sata yrittäjää, joista noin puolet ajaa edelleen meille. Nyt haettavalle kurssille otetaan 15 opiskelijaa”, kertoo logistiikkajohtaja Pasi Lehtinen.

Ammattimaista tavaraliikennettä

Ammattimaisen tavaraliikenteen harjoittaminen yli 1700 kilon kokonaispainon ajoneuvoilla on luvanvaraista elinkeinon harjoittamista. Tavaraliikenteen yrittäjäkoulutuksesta vastaa AEL, ja Sinebrychoffin sisäisessä koulutuksessa tutustutaan jakeluyrittäjän toimenkuvaan ja toimintaympäristöön. Koulutus sisältää käytännön harjoittelua.

Tarvitsemme luotettavia yhteistyökumppaneita. Ajotaidon lisäksi jakeluyrittäjällä tulee olla joustava ja palveluhenkinen asenne. He ovat yrityksemme toiminnan ja menestyksen kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Vaikka he ovat itsenäisiä, ovat he Sinebrychoffin käyntikortteja asiakkaidemme luona”, sanoo Lehtinen.

Lähes 130 itsenäistä yrittäjää

Sinebrychoff on luopunut omista jakeluautoistaan, ainoastaan ravintoloiden tuhannen litran suurtankkien täytöt hoidetaan omilla erikoisvarustelluilla tankkiautoilla. Sinebrychoff valmistaa vuodessa noin 400 miljoonaa litraa juomia, joiden jakelusta vastaa lähes 130 itsenäistä yrittäjää. Heistä puolet toimii pääkaupunkiseudulla. Juomien menekki on suurinta kesäsesonkina ja juhlapyhien aikaan. Tällöin tarvitaan lisää kuljetuskapasiteettia.

Haku seuraavalle jakeluyrittäjäkurssille päättyy joulukuun lopussa. Kurssille valitut aloittavat opinnot helmikuussa ja valmistuvat juuri sopivasti pääsiäissesonkiin 2012.

Lisätietoja:
Logistiikkajohtaja Pasi Lehtinen pasi.lehtinen@sff.fi, puh. 09 2949 9560
Tiedottaja Paula Suomi
paul.suomi@sff.fi, puh. 09 2949 9460

Katso myös: www.sinebrychoff.fi > Työpaikat > Jakeluyrittäjät

192-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi