Beer Hunter’sin Heikkinen laajentaa pienpanimotoimintaansa

Report this content

Beer Hunter’s –panimoravintolan omistaja ja useaan kertaan palkittu porilainen oluenpanija Mika Heikkinen laajentaa toimintaansa ja aloittaa oluen valmistuksen Sinebrychoffin omistamassa Porin vanhassa sähkölaitoksen talossa. Lisäksi hän aloittaa tiloissa ravintolatoiminnan. Ravintola Panimon avajaiset ovat 4.10.

”Mika Heikkinen on Sinebrychoffin pitkäaikainen yhteistyökumppani ja palkittu oluenpanija. Nykyisen vuokrasopimuksen päättyessä lähdimme etsimään ravintolatiloihin uutta toimijaa, joka ottaisi haltuunsa myös nykyisen Karhupanimon pienpanimotoiminnan. On hienoa, että Mika otti viestikapulan vastaan. Näin porilainen panimoperinne jatkuu Hallituskadun varrella”, iloitsee Sinebrychoffin toimitusjohtaja Pekka Tiainen.

”Olut on trendijuoma, ja Beer Hunter’s -pienpanimon litrat Porin torin varrella eivät enää yksin riitä kattamaan kasvavaa kysyntää. Saan laitekaupan ja vuokrasopimuksen avulla lisää kaivattua tuotantokapasiteettiä ja mahtavat ravintolatilat tarjota porilaisille ja siellä poikkeaville olut- ja ruokanautintoja. Valikoimasta löytyy myös Sinebrychoffin juomia. Ravintolan nimeksi tulee Ravintola Panimo ja sen avajaiset ovat lokakuun 4. päivänä. Tervetuloa”, toivottaa Mika Heikkinen.

Lisätietoja asiasta antavat:

Mika Heikkinen, Beer Hunter’s puh. 0400 869311
Marja-Liisa Weckström, viestintäjohtaja, Sinebrychoff, puh. 040 7276720


192-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Yhtiön liikevaihto 2011 oli 375 miljoonaa euroa. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi

Liitteet & linkit