Carlsbergin panimomestareilta: BMC India Pale Ale

Report this content

Carlsbergin panimomestareiden kehittämä Brewmasters Collection -uutuus on India Pale Ale. Ale-oluiden myynti on kasvanut Suomessa 30 % vuotuista kasvuvauhtia viimeisten neljän vuoden ajan.* Suomalainen olutmarkkina seurailee maailmalla vallitsevaa trendiä.



Nikolai Brewmasters Collection India Pale Ale 4,6 til-%
on sitrusmaisen katkera IPA-olut, johon on kuivahumaloinnilla haettu raikas aromi. Jälkimakuna tuntuvat oluen katkerot, jotka jäävät suuhun miellyttävän pitkäksi aikaa. Olut sopii seurusteluun ja maistuu grilliruoan, lohen, pizzan ja makkaroiden kanssa.

Carlsberg-konsernin panimomestareiden kehittämät Brewmasters Collection -oluet on luotu eri puolilta maailmaa saatujen alkuperäisreseptien pohjalta, kunnioittaen perinteisiä raaka-aineita, käymismenetelmiä ja kulttuuriperintöä. Uutuus on kolmas Suomessa myytävä BMC-olut. Syksyllä 2014 lanseerattiin California Steam Beer ja Irish Red Ale.  

BMC-oluiden kehittelyyn osallistuivat myös Sinebrychoffin panimomestarit Tapio Kangas-Heiska sekä Saara Pöyri, jonka kasvot nähdään India Pale Ale –pakkauksissa. Saara Pöyri on diplomi-insinööri, valmistunut panimomestariksi Kööpenhaminassa   ja työskentelee Sinebrychoffin tuotekehityksessä. Hän on toiminut Suomen Panimomestariyhdistyksen puheenjohtajana vuodesta 2013.

”Viime vuosina vahvistunut kotoilutrendi on tehnyt kotona kokkaamisesta monelle harrastuksen ja vienyt oluthyllyn ääreen valitsemaan erityylisiä oluita kokeilumielessä ruoan kaveriksi. Teettämämme tutkimuksen mukaan (Craft Olut
-tutkimus, Inspiranse, huhtikuu 2015) kuluttajat ovat kiinnostuneita oluista, joissa on makua ja erilaisuutta. Kokeilunhalu ja seikkailumieli ohjaavat valintaa ostotilanteessa. Myös uutuudet kiinnostavat.”, oluiden markkinointipäällikkö Johan Jakobsson kertoo.

BMC India Pale Ale on saatavana sekä 33 cl kertalasipullossa että 50 cl tölkissä. Jakelu alkaa 17.8.2015.

*Lähde: Valvira 2011-2014

***

Syntyi brittijoukkojen janosta

Legendan mukaan India Pale Ale -oluita valmistettiin Englannissa jo 1800-luvun alussa ja lähetettiin Intiaan brittien siirtomaajoukoille. Perinteiset englantilaiset ale-oluet pilaantuivat helposti pitkän merimatkan aikana. Käyttämällä enemmän mallasta ja humalaa brittiläinen panimomestari George Hodgson kehitti katkeramman ja alkoholipitoisuudeltaan vahvemman India Pale Alen, joka säilyi erinomaisena koko merimatkan.

***

Sinebrychoffin oluenpanijat

Panimoalalla elää voimakas ammattikuntaperinne. Ensimmäiset vuosituhannet olutta valmistettiin vain vaistolla ja kokemuksella. Kun Louis Pasteur keksi hiivan vuonna 1872 ja Carlsbergilla kehitettiin hiivan puhtaaksiviljely vuonna 1883, ala alkoi kehittyä. 1800-luvun alkupuolella panimomestarit tulivat Sinebrychoffille Baijerin maineikkaasta olutmaasta. Nykyisin panimomestariksi voi valmistua Suomessa hankitun tekniikan ja/tai kemian alan korkeakoulututkinnon jälkeen muun muassa Tanskassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suomen Panimomestariyhdistys kurssittaa panimoiden työntekijöitä Suomessa. Sinebrychoffilla työskentelee eri tehtävissä tällä hetkellä 11 panimomestariksi valmistunutta henkilöä. He ovat saaneet koulutuksensa näissä instituuteissa: Doemens Akademie (München), Scandinavian School of Brewing (Kööpenhamina) ja Siebel Intitute (Chicago).

TUOTETIEDOT

Brewmasters Collection India Pale Ale
— Olut

Ainesosat: Vesi, ohramallas, humala.
Oluttyyppi India Pale Ale
Alkoholi 4,6 til-%
Kantavierre 11,1 %Plato
Väri 23  EBC
Katkerot 27 EBU
Ravintosisältö per 100 ml
Energia 160 kJ / 40 kcal

Rasva 0 g
 josta tyydyttynyttä 0 g
Hiilihydraatit 2,8 g
 josta sokereita 0 g
Proteiini 0,5 g
Suola 0 g
Pakkaukset: 33 cl kertalasipullo, 50 cl tölkki

________________________________________________________________________________________________________

Lisätiedot:
Panimomestari Saara Pöyri, 050 301 3611, saara.poyri@sff.fi
Markkinointipäällikkö Johan Jakobsson, 050 345 8656, johan.jakobsson@sff.fi 

Viestintäpäällikkö Terttu Niutanen, 040 747 5687, terttu.niutanen@sff.fi
Kuvat: www.sinebrychoff.fi/media/kuvapankki > Uutuudet

195-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on The Coca-Cola Companyn lisenssiyhteistyökumppani Suomessa ja osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fiwww.facebook.com/sinebrychoff1819 — Twitter: @Sinebrychoff — YouTube: Sinebrychoff1819 — www.facebook.com/Olutjaruokawww.kohtuullisesti.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Viime vuosina vahvistunut kotoilutrendi on tehnyt kotona kokkaamisesta monelle harrastuksen ja vienyt oluthyllyn ääreen valitsemaan erityylisiä oluita kokeilumielessä ruoan kaveriksi. Teettämämme tutkimuksen mukaan (Craft Olut -tutkimus, Inspiranse, huhtikuu 2015) kuluttajat ovat kiinnostuneita oluista, joissa on makua ja erilaisuutta. Kokeilunhalu ja seikkailumieli ohjaavat valintaa ostotilanteessa. Myös uutuudet kiinnostavat.
markkinointipäällikkö Johan Jakobsson