Mustan Hevosen paluu

Report this content

Musta Hevonen ratsastaa tammikuussa Sinebrychoffin valikoimaan vaalikauden yllättäjänä. Porin Oluen olutmerkki 70-luvulta nähdään tammikuussa vaaleana ja tummana neljäprosenttisena lagerina.

Musta Hevonen Tumma Lager ja Vaalea Lager vastaavat kuluttajien kasvavaan kiinnostukseen kotimaisia erikoisoluita kohtaan. Niissä voi aistia tsekkioluista tuttuja pehmeän maukkaita vivahteita. Maltillinen alkoholiprosentti 4,0 til-% laajentaa keskioluiden alkoholiprosentin kirjoa Suomessa. Myyntipakkaus on 50 cl tölkki.

Musta Hevonen on Porin Oluen tuotemerkki 1970-luvulta. Sen kehittäjä oli panimomestari Georg Orlow. Musta Hevonen oli kevyt vaalea keskiolut, jota varten kehitettiin ihan oma vaaleampi mallas, sillä tuohon aikaan maltaat olivat yleensä tummempia. Jotta mallas ei saanut liikaa väriä, se kuivattiin matalammassa lämpötilassa. Näin syntyneestä vaaleasta pilsner-maltaasta pantiin myöhemmin myös muita oluita.

1970-luvun alussa Mustan Hevosen etiketti oli pelkistetyn mustavalkea hevosenpääsiluetteineen. Vuosikymmenen loppupuolen sinertävässä ja oranssissa etiketissä laukkasi lämminverihevonen, joka muistutti tv-sarjasta tuttua Mustaa Oria. Olutta myytiin pääasiassa 33 cl lasipullossa, mutta jonkin verran myös 45 cl tölkissä.

Mustaa Hevosta valmistettiin sekä Sinebrychoffin Porin että Hietalahden panimoilla, tuolloin vielä Alkon luvalla. Alko salli panimoiden valmistaa samanaikaisesti ainoastaan kahta keskiolutvahvuista olutta. Sinebrychoff valmisti Porin panimolla Karhua ja Mustaa Hevosta ja Hietalahden panimolla KOFFia ja Hakkapeliittaa.

”Tammikuussa markkinoille tuleva Musta Hevonen on kuitenkin maultaan lähempänä 90-luvun Musta Hevonen –hanaolutta. Tätä tsekkiläistyylistä, kantavierteeltään korkeaa tummaa lageria myyntiin noin 200 ravintolassa eri puolilla Suomea”, panimomestari Tapio Kangas-Heiska toteaa.

Musta Hevonen Vaalea Lager maistuu kala- ja äyriäisruokien, porsaanlihan ja juustoruokien kanssa. Tumma Lager sopii pataruokien, makkaran ja pienriistan kaveriksi.

TUOTETIEDOT

Musta Hevonen Tumma Lager

Ainesosat: vesi, ohramallas, ohratärkkelys, humala, aromi.
Oluttyyppi tumma lager
Alkoholi 4,0 til-%
Kantavierre 10,9 %Plato
Väri 52 EBC
Katkerot 18 EBU
100 ml sisältää
Energia 40 kcal/170 kJ
Proteiini 0,3 g
Hiilihydraatit 3,9 g
Rasva 0 g
Pakkaus 50 cl tölkki

Musta Hevonen Vaalea Lager

Ainesosat: vesi, ohramallas, ohratärkkelys, humala, aromi. 
Oluttyyppi vaalea lager
Alkoholi 4,0 til-%
Kantavierre 10,7 %Plato
Väri 12 EBC
Katkerot 18 EBU
100 ml sisältää
Energia 40 kcal/170 kJ
Proteiini 0,3 g
Hiilihydraatit 3,7 g
Rasva 0 g
Pakkaus 50 cl tölkki

____________________________________________________________________________________________
Lisätiedot
Markkinointipäällikkö Johan Jakobsson, 050 345 8656, johan.jakobsson@sff.fi

Panimomestari Tapio Kangas-Heiska, 040 737 9281, tapio.kangas-heiska@sff.fi
Viestintäpäällikkö Terttu Niutanen, 040 747 5687, terttu.niutanen@sff.fi
____________________________________________________________________________________________

192-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Yhtiön liikevaihto 2010 oli 362 miljoonaa euroa. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi

 

 

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit