Sinebrychoff 187 vuotta - Tukea Aseman Lapsille ja Sinebrychoffin taidemuseolle

Report this content

Lokakuun 13. päivä tulee kuluneeksi 187 vuotta siitä, kun Nikolai Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan Helsingin Hietalahdessa. Sinebrychoff kunnioittaa 187. vuosipäivänään perustajasuvun johdonmukaista työtä yhteiskunnallisten olojen kehittämiseksi ja kulttuurin tukemiseksi lahjoittamalla Aseman Lapset ry:n Walkers-toimintaan 80 000 euroa ja Sinebrychoffin taidemuseolle 50 000 euroa.

Walkers-toiminta on Aseman Lapset ry:n vapaaehtoisuuteen perustuvaa nuorisotyötä. Ensimmäinen Walkers-kahvila avattiin Helsingissä 1994. Nyt kahviloita on jo 20 paikkakunnalla. Walkers-toiminta tarjoaa nuorille vapaaehtoisten aikuisten turvallista läsnäoloa. Se on myös ongelmien varhaista tunnistamista ja hoitoa, tavoitteena ala-ikäisten alkoholin- ja päihteidenkäytön sekä syrjäytymisen ehkäisy.

Aseman Lapset ry käynnisti kolmivuotisen koulutusprojektin vuonna 2005. Koulutus on suunnattu Walkers-kahvilatoiminnan vapaaehtoistyöntekijöille ja Walkers-toiminnasta vastaaville työntekijöille. Tavoitteena on toiminnan laadun yhdenmukaistaminen, nykyisten vapaaehtoistyöntekijöiden motivointi ja sitouttaminen sekä uusien innostaminen mukaan toimintaan. Projektin kokonaisbudjetti on 240 000 euroa. Sinebrychoff on hankkeen ainoa rahoittaja. Lisää aiheesta: www.asemanlapset.fi > ABC-koulutus.

Sinebrychoffin taidemuseo on osa Valtion taidemuseota ja Suomen ainoa vanhaan eurooppalaiseen taiteeseen erikoistunut museo. Sen kokoelmien perustana on Fanny ja Paul Sinebrychoffin Suomen valtiolle vuonna 1921 tekemä mittava taidelahjoitus. Lahjoittajien pyrkimyksenä oli edistää tavallisen ihmisen mahdollisuuksia tutustua taiteeseen. Sinebrychoffin taidemuseo toimii perheen entisessä kotitalossa Helsingin Bulevardilla.

Saamansa 50 000 euron lahjoituksen museo käyttää jo viime vuonna aloittamaansa tutkimukseen, jonka kohteena on Paul Sinebrychoffin, Osvald Sirénin ja Henryk Bukowskin välinen kirjeenvaihto. Museo käännättää tämän taidehankintoja koskeneen kirjeenvaihdon nykyruotsiksi ja edelleen suomeksi Pohjoismaisten kielten ja pohjoismaisen kirjallisuuden laitoksen (Nordica) opiskelijoilla ja antaa heille samalla mahdollisuuden tutustua ainutlaatuiseen historialliseen aineistoon. Tutkimuksen pohjalta toimitetaan nettijulkaisu, johon voi ensi syksynä tutustua Sinebrychoffin taidemuseon www-sivuilla (www.sinebrychoffintaidemuseo.fi).
______________________________________________________________________
Lisätiedot
Toiminnanjohtaja Vuokko Ahti, Aseman Lapset ry, puh. 050 566 5623
Museonjohtaja Ulla Huhtamäki, Sinebrychoffin taidemuseo, puh. 040 590 8818
Viestintäjohtaja Marja-Liisa Virtanen, Oy Sinebrychoff Ab, puh. 040 727 6730
______________________________________________________________________
Oy Sinebrychoff Ab on Suomen johtava oluiden ja siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja. Yhtiön vuosimyynti on noin 400 miljoonaa litraa. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg Breweries A/S –konsernia.