Sinebrychoffilta alkoholiton olutuutuus: Nikolai Alkoholiton Vehnä

Report this content

Alkoholiton Nikolai tuoteperhe kasvaa ja uudistuu. Alkoholittomien oluiden laatumielikuva on viime vuosien aikana parantunut ja makuvaihtoehtoja on tullut lisää. Nikolai alkoholittomassa vehnässä on oluen raikas maku alkoholittomuudesta huolimatta.


Euroopassa ykkösoluiden lisäksi alkoholittomat oluet ovat lisänneet suosiotaan. Saksassa alkoholittoman oluen osuus oluenkulutuksesta on 5 % ja Espanjassa jopa 10 %. Myös Suomessa juomatottumukset ovat muuttumassa, ja alkoholittomien oluiden myynti on kasvanut viimeisen viiden vuoden aikana 30 prosenttia.

Alkoholittomien oluiden valikoima on laajentunut samalla kun niiden kysyntä on kasvanut. Lager-oluiden lisäksi esimerkiksi vehnäoluet ovat kasvussa. Sinebrychoffin alkoholiton Nikolai -tuoteperhe saa kesäksi uuden tulokkaan Vaalean Lagerin ja Tumman Lagerin rinnalle. Nikolai Alkoholiton Vehnä on hedelmäinen, saksalaistyyppinen vaalea vehnäolut, jossa on vehnäoluelle ominainen paksu vaahto. Aromissa on hentoa banaanisuutta ja kevyttä toffeemaisuutta oluen ollessa kuitenkin raikas ja helposti juotava. Alkoholiton Vehnä maistuu salaattien, kanaruokien, rasvaisen kalan ja porsaanlihan kanssa tai raikkaana janojuomana vaikkapa sitruunaviipaleen kera.

Alkoholiton olut sopii suomalaisten mielestä moneen tilanteeseen

Suomalaisten mielestä alkoholiton olut sopii parhaiten ruokajuomaksi, näin sanoo lähes joka toinen suomalainen. Suomalaisista 39 % pitää alkoholitonta olutta erityisesti saunajuomana, ja kolmanneksen mielestä olut toimii erinomaisesti janojuomana. Suomalaisten mielestä alkoholiton olut sopii myös seurusteluun. Luvut selviävät Taloustutkimuksen toteuttamasta ja Panimoliiton tilaamasta kyselytutkimuksesta.

Maailmalla alkoholiton olut on jo suosittu palautusjuoma, mutta Suomessa tämä trendi ottaa vielä ensiaskeliaan: Taloustutkimuksen kyselyssä 6 % sanoi pitävänsä alkoholitonta olutta palautusjuomana urheilusuorituksen jälkeen.

Alkoholiton Nikolai -tuoteperhe saa myös uuden, modernimman ja erottuvamman ilmeen. Alkoholiton Vehnä on jakelussa 7.3.2016 alkaen.

Tuotetiedot:
NIKOLAI ALKOHOLITON VEHNÄ            
Ainesosat: Vesi, vehnämallas, ohramallas, maltoosisiirappi, karamellimallas(ohra), humala, hiiva, luontainen aromi.
Oluttyyppi:              Vehnäolut
Alkoholi:                  Alc. 0,5 % Vol.
Kantavierre             7
Väri                         13
Katkero                    12
Ravintosisältö per 100 ml:
energia                    128 kJ/30 kcal
rasva                       0 g
josta tyydyttynyttä  0 g
hiilihydraatit           6,3 g
josta sokereita        2,3 g
proteiini                  0,7 g
suola                       0 g

Lisätiedot:
Tuotepäällikkö Pilvi Varjonen, 040 823 8603, pilvi.varjonen@sff.fi
Viestintäpäällikkö Laura Hinkkanen, 050 397 3810, laura.hinkkanen@sff.fi

196-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi.

Multimedia

Multimedia