Sinebrychoffin syntymäpäivän kaksi tarinaa

Report this content

Pohjoismaiden vanhin panimo Sinebrychoff täyttää lokakuun 13. päivä 190 vuotta. Syntymäpäivänään, Suomalaisen Oluen päivänä, yhtiö kertoo kahta erilaista tarinaa. Toinen on panimon perustajan Nikolai Sinebrychoffin tarina, toinen kertoo tuusulalaisesta lähioluesta.

”Kun kehitämme juomia ja brändäämme tuotteitamme, seuraamme valppaasti trendejä ja elämme jo tulevassa ajassa. Toisaalta tiedämme, että taustat, juuret ja varsinkin tarinat kiinnostavat kuluttajia. Meille Sinebrychoffilla perustajamme Nikolai Sinebrychoffin elämäntarina ja saavutukset ovat henkistä pääomaamme ja ylpeyden aihe. Siksi halusimme tehdä Nikolain tutuksi myös laajalle yleisölle”, markkinointijohtaja Kirsi Räikkönen kertoo. Nikolai Sinebrychoff oli rohkea visionääri ja innovatiivinen liikenero. Hän ymmärsi olutbisneksen mahdollisuudet huutaessaan itselleen yksinoikeuden oluen yksinvalmistukseen ja myyntiin Helsingissä ja anoessaan Hietalahden torin etelänpuoleista korttelia panimonsa rakennuspaikaksi. Vuosi oli 1819 ja Nikolai 31-vuotias. Panimo perustajan nimikko-olut lanseerattiin vuonna 1988, kun Nikolain syntymästä tuli kuluneeksi 200 vuotta. Pian jokainen oluen ystävä oppii tunnistamaan Nikolai Sinebrychoffin. Tammikuussa sekä vaalea että tumma Nikolai-tölkki saavat kylkeensä kauppaneuvoksen kasvot, jotka mietteliäänä tarkastelevat jälkipolvia. Nikolain muotokuva on syntynyt ruotsalaisen taiteilijan J. E. Lindhin siveltimestä, valokuvia ei Nikolaista ole säilynyt. Nikolai-olut on pehmeä ja maukas olut, jonka valmistuksessa käytetään viidennes enemmän mallasta kuin muissa Sinebrychoffin lagereissa, siksi se on kantavierteeltään erittäin täyteläinen. Nikolai Premium Lager ja Nikolai Tumma Lager 50 cl uusissa tölkeissä saatavilla päivittäistavarakaupoista tammikuussa 2010. Helmikuussa tulee myyntiin lahjapakkaus, joka sisältää kolme puolen litran Nikolai-tölkkiä ja yhden olutlasin. Nautinnollisiin oluthetkiin sopivan tulppaaninmallisen lasin kyljessä on Nikolai Sinebrychoffin allekirjoitus. Mallasohraa Tapanin tilalta Sinebrychoffin Jouluolueen ”Meillä on vuosikymmenien hyvät kokemukset yhteistyöstä suomalaisten mallasohran viljelijöiden kanssa. Tänä syksynä meillä oli ilo tehdä yhteistyötä laboratoriopäällikkömme, viljelijä Kaisa Tapanin kanssa”, panimomestari Tapio Kangas-Heiska toteaa. Panimomestari Kangas-Heiska puhuu mielellään ja vakuuttavasti ympäristöstä, kotimaisista raaka-aineista ja erityisen lämpimästi oluesta lähijuomana. Sinebrychoffin tuotannossa on tänä syksynä syntynyt todellinen lähiolut, sillä kaikki joulun alla myynnissä olevat 1,7 miljoonaa pulloa Sinebrychoffin Jouluolut kolmosta on keitetty Keravalla Pilsner-maltaaseen, jonka alkulähde on Tapanin tila Siippoon kylässä Tuusulassa. Hauska sattuma on, että myös Jouluoluen etiketti on tuusulalaista alkuperää; se on syntynyt taiteilija Marleena Ansion piirustuspöydällä. Kun Sinebrychoffin laboratoriopäällikkö Kaisa Tapani yhdessä miehensä Mika Seppälän kanssa toukokuussa 2008 kylvi Barke-mallasohraa sukutilansa pelloille Tuusulan Siippoon kylässä, hän ei vielä aavistanut, että vuoden 2009 jouluksi tästä sadosta keitettäisiin Sinebrychoffin Jouluolut. ”Ajatus mallasohramme käytöstä Sinebrychoffin tuotannossa syntyi, kun yhdessä Sinebrychoffin panimomestareiden kanssa pohdimme, voisimmeko valmistaa juuri tästä erästä olutta Keravan panimolla. Elokuussa keskustelimme Raisio Maltin kanssa ja sovimme, että mallastaja toimittaa kyseisen erän kokonaisuudessaan panimolle”, Kaisa Tapani kertoo. Mallasohra läpäisi hyvin mallastamon tiukat laatukriteerit ja toimi loistavasti myös panimoprosessissa: ei suodatusongelmia, ei käymishäiriöitä, ja keittohuonesaanto oli hyvä. Valmistusprosessia seurataan panimolla lukuisin näyttein, alkaen vierteen valmistuksesta ja päättyen valmiin oluen analysointiin. Yksikään olut ei lähde asiakkaalle ja edelleen kuluttajalle, ellei sitä ole testattu kymmenin analyysein prosessin eri vaiheissa. Kaisa Tapani aloitti Tapanin sukutilan pidon 2008. Hän viljelee pääasiassa mallasohraa, mutta myös vehnää, rypsiä ja kauraa. Tapanin tila on Siippoon kylän kantatiloja, ja sen historia ulottuu 1500-luvulle. Nykyisellä omistajasuvulla se on ollut vuodesta 1871 lähtien. Tapani on työskennellyt Sinebrychoffilla yli 10 vuotta, aluksi tutkimus- ja kehitystehtävissä, viime vuodet laboratoriopäällikkönä. Hän on maatalous- ja metsätieteiden maisteri (MMM, agronomi) pääaineenaan mikrobiologia. Pro gradu -työnsä hän teki mallastusprosessista VTT:n mallas- ja olutryhmässä. Sinebrychoffin Jouluoluen maku on täyteläisen maltainen ja vahva. Saazer-humala antaa mahonginväriselle oluelle hienostuneen aromin. Jouluolut III 4,6 til-% on kauppojen, huoltoasemien, kioskien ja ravintoloiden valikoimassa 33 cl lasipullossa ja kaupoissa myös kuuden pullon pahvikääreessä. Jakelu alkaa 26.10. OHRAN TIE PELLOLTA PULLOON Toukokuu 2008. Kaisa Tapani ja Mika Seppälä kylvävät Barke-mallasohraa Tapanin sukutilan pelloille. Syyskuu 2008. Ohra puidaan ja varastoidaan. Heinäkuu 2009. Ohra toimitetaan Raisio Malt –mallastamolle. Elokuu 2009. Mallastamon kanssa sovitaan, että mallasohraerä pidetään erillään muiden toimittajien eristä, jotta sen voi jäljittää Tapanin tilalle ja jotta se voidaan kokonaisuudessaan toimittaa Sinebrychoffille. Elokuu 2009. Mallastusprosessi alkaa. Liotus, idätys ja kuivaus on tehty viikossa. Syyskuu 2009. Mallas toimitetaan Sinebrychoffille. Vierteenvalmistuksen eli rouhinnan, mäskäyksen ja keiton jälkeen vierre pannaan käymään. Lokakuu 2009. Jouluolut on valmista pullotettavaksi. ____________________________________________________________________ Lisätiedot: Markkinointijohtaja Kirsi Räikkönen, 040 770 0804, kirsi.raikkonen@sff.fi Laboratoriopäällikkö Kaisa Tapani, 040 573 1140, kaisa.tapani@sff.fi Kuvia: www.sinebrychoff.fi/media ____________________________________________________________________ 190-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Yhtiön liikevaihto 2008 oli 365 miljoonaa euroa. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit