Tammikuun tuoteuutisia Sinebrychoffilta   Fanta zero Lemon — erinomainen sitruunan maku, ilman sokeria

Fanta zero Lemon on suomalaisille tuttu maku etelän lomilta. Vastauksena lukuisiin kuluttajakyselyihin tätä Coca-Colan virvoitusjuomaa saa tammikuun alussa vihdoin myös Suomesta.

Sokerittomassa Fanta zero Lemonissa on energiaa vain 2 kilokaloria desissä. Maultaan uutuus on kevyen sitruunainen ja hienostuneen makea. Luonnollinen, hedelmäinen tuoksu viimeistelee makunautinnon. Uutuus myydään puolen ja puolentoista litran kierrätysmuovipulloissa.

Sokerittomien juomien kulutus on lisääntynyt viime vuosina reippaasti. Jo 34 % kaikista ostetuista virvoitusjuomista on kevyitä (Canadean 2009). Sitruksen makuiset juomat ovat vakiintuneet suomalaiseen juomakulttuuriin ja muodostavat jo kolmasosan muu maku –segmentin kulutuksesta.

Tammikuista lanseerausta tuetaan alkuvuodesta suurella TV- ja ulkomainoskampanjalla sekä myymälämateriaaleilla. Lisäksi tammi-maaliskuussa toteutetaan suurimmissa hyper- ja supermarketeissa valtakunnallinen Fanta zero –juomiin keskittyvä maistatuskiertue.


TUOTETIEDOT

Fanta zero Lemon

Ainesosat:
Vesi, sitruunamehu tiivisteestä (2 %), hiilidioksidi, happamuudensäätöaine (E330), makeutusaineet (aspartaami ja asesulfaami K), stabilointiaineet (E414, E445), hapettumisenestoaine (E300), luontainen sitruuna-aromi. Sisältää fenyylialaniinin lähteen.

100 ml sisältää
Energia 2 kcal/9 kJ
Proteiini < 0,1 g
Hiilihydraatit < 0,5 g
josta sokeria < 0,5 g
Rasva 0 g
josta tyydyttynyttä 0 g
Ravintokuitu 0 g
Natrium 0 g´

_____________________________________________________________________

Lisätiedot Sinebrychoffin Viestinnän kautta
Viestintäpäällikkö Terttu Niutanen, 040 747 5687, terttu.niutanen@sff.fi 
Kuvat: www.sinebrychoff.fi/media
_____________________________________________________________________

190-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Yhtiön liikevaihto 2009 oli 376 miljoonaa euroa. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi

Yrityksestä

Lähes 200-vuotias Sinebrychoff on Suomen johtava oluiden, siidereiden sekä virvoitus- ja energiajuomien valmistaja, joka tarjoaa myös kattavan valikoiman kansainvälisiä oluita ja yhteistyökumppaniensa kautta laajan valikoiman muita alkoholijuomia. Sinebrychoff aloitti panimotoiminnan 1819 ja on tänään Pohjoismaiden vanhin panimo ja Suomen vanhin elintarvikealan yritys. Sinebrychoff on osa kansainvälistä Carlsberg-konsernia. www.sinebrychoff.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit