Sitowise kehittää 3,8 miljoonalla eurolla Väyläviraston ratatietojärjestelmiä

Report this content

Sitowise on voittanut kilpailutuksessa sopimuksen Väyläviraston ratatietojärjestelmien jatkokehittämisestä.

Sopimuksen arvo Sitowiselle on 3,84 miljoonaa euroa ja sen kesto on neljä vuotta.

Ratatietojärjestelmien jatkokehitys koostuu neljästä osa-alueesta. Sitowise voitti toisen kahdesta sovelluskehityksen asiantuntijapalveluiden kokonaisuudesta. Mahdolliset uudet kehitettävät sovellutukset ovat muun muassa nopeustietojen hallinta, omaisuuden hallinta ja digitaalinen kaksonen.

– Väyläverkon digitaalinen infra on erityisen tärkeää liikkumisen digitalisoitumisen, vastuullisen liikkumisen ja autonomisen liikenteen näkökulmista. Liikenneverkon kehittämistä ja esimerkiksi korjausvelkaa hallinnoidaan näiden tietojen avulla. Teknologian ja datan rinnalla on tärkeää ymmärtää rataverkon ja raideympäristöjen erityispiirteet tietojärjestelmäkehityksessä. Tämä substanssi- ja teknologiaosaamisen yhdistelmä on Sitowisen vahvuus, ja on hienoa jatkaa pitkää yhteistyötämme Väyläviraston ratatietojärjestelmien parissa, kertoo Sitowisen Digitaaliset ratkaisut -liiketoiminnan johtaja Teemu Virtanen.

Väylävirasto on kehittänyt ratatietojärjestelmiä vuodesta 2016 alkaen, tavoitteena lisätä tuottavuutta digitalisoimalla keskeiset toimintaprosessit sekä uudistamalla keskeiset ratatietoja koskevat tietojärjestelmät ja tietokannat.

Lisätiedot:

Teemu Virtanen, liiketoiminta-alueen johtaja, Digitaaliset ratkaisut
Sitowise Oy

teemu.virtanen@sitowise.com
p. +358 50 404 6622

Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä 1900 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä. Sitowisen osakkeet on listattu Helsingin pörssiin kaupankäyntitunnuksella SITOWS. Sitowise on kasvanut viime vuosina nopeasti ja kannattavasti, ja konsernin nykyinen liikevaihto on noin 160 miljoonaa euroa. Sitowisen pääkonttori sijaitsee Espoossa ja konsernin toimitusjohtajana toimii Pekka Eloholma.

Tilaa