• news.cision.com/
  • Sitowise/
  • Sitowise ostaa päästölaskennan markkinajohtajan ja perustaa konsernitasoisen kestävän kehityksen palvelukokonaisuuden

Sitowise ostaa päästölaskennan markkinajohtajan ja perustaa konsernitasoisen kestävän kehityksen palvelukokonaisuuden

Report this content

Sitowise on ostanut kaksi yritystä, Benviroc Oy:n ja MSDI Oy:n, joiden erikoisalana ovat digitaalisuuteen pohjautuvat ilmasto- ja vastuullisuuspalvelut. Kaupan myötä Sitowise perustaa konsernitasoisen kestävän kehityksen palvelukokonaisuuden. Kokonaisuutta ryhtyy vetämään ostettujen yritysten perustaja ja kansainvälinen vastuullisuusasiantuntija, tekniikan tohtori Suvi Monni.

”Me työskentelemme maailmaa ohjaavien suurten muutosten, kaupungistumisen, digitalisaation ja ilmastokysymysten, ytimessä. Pelkästään Suomessa rakennetun ympäristön, liikenne mukaan lukien, osuus energiankäytöstä on 60 prosenttia ja päästöistä 55 prosenttia. Tämä on samaan aikaan sekä suuri vastuu että mahdollisuus vaikuttaa. Tällä yrityskaupalla sekä yhdistämällä kestävän kehityksen osaamistamme selkeäksi kokonaisuudeksi, olemme ratkaisijan asemassa”, Sitowisen toimitusjohtaja Pekka Eloholma sanoo.

Hankkimalla päästölaskennan markkinajohtaja Benvirocin Sitowise nousee Suomen johtavaksi asiantuntijaksi rakennetun ympäristön kestävässä kehittämisessä. Benvirocilla on vahva asema kuntakohtaisen päästölaskennan toteuttamisessa ja CO2-raportoinnissa sekä kuntien ja kaupunkien kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelmien laadinnassa. MayorsIndicators (MSDI) on digitaalinen palvelu kuntien kestävän kehityksen johtamiseen ja päätöksentekoon, jossa tietoa louhimalla muodostetaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin perustuvia vastuullisuusindikaattoreita. Palvelu antaa kunnille mahdollisuuden tietojen analysointiin ja vertailuun ja tuottaa helppokäyttöisiä ja muokattavia kestävän kehityksen raportteja.

Tulevaisuudessa Sitowise laajentaa palvelutarjontaa myös yrityksille, jotta palvelut saadaan laajasti koko yhteiskunnan käyttöön.

”Me Sitowisessä uskomme, että digitaalisuus ja vastuullisuus kulkevat käsi kädessä. Jotta voidaan tehdä vastuullisia päätöksiä, tarvitaan tietoa, jonka pohjalta niitä tehdä. Tarjoamme asiakkaillemme digitaalisten työkalujemme avulla dataan perustuvaa ymmärrystä ja sitä kautta autamme heitä valitsemaan oikeat toimenpiteet”, Eloholma kertoo.

Molemmat yritykset on perustanut niin Suomen kuntakentässä kuin kansainvälisestikin tunnettu kestävän kehityksen, kasvihuonekaasupäästölaskennan ja ilmastopolitiikkatoimien vaikuttavuusarvioinnin asiantuntija Suvi Monni. Hän on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja tukenut muun muassa vuodesta 2010 lähtien YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) sihteeristöä teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöjä, politiikkatoimia ja skenaarioita koskevien raportointien tarkastuksissa.

”Me autamme asiakkaita saavuttamaan vastuullisuustavoitteensa. Kokoamalla kattavan palvelukokonaisuuden ja kehittämällä sitä eteenpäin mahdollistamme asiakkaillemme vastuullisemman tulevaisuuden rakentamisen. On hienoa päästä kehittämään tällaista kokonaisuutta yhdessä kaikkien sitowiseläisten kanssa”, Suvi Monni iloitsee.

Pekka Eloholma, toimitusjohtaja, Sitowise
050 555 5590

pekka.eloholma@sitowise.com

Suvi Monni, johtaja, Benviroc ja MSDI
040 543 1476

suvi.monni@benviroc.fi

Sitowise on pohjoismainen rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo. Suunnittelemme älykkäitä kaupunkeja ja elämisen tiloja, joissa arki on tahditettu kestävälle pohjalle. Operoimme kolmella liiketoiminta-alueella: kiinteistöt ja rakennukset, infrastruktuuri ja digitaaliset ratkaisut. Joka päivä lähes 1900 eri alojen asiantuntijaamme yhdistävät voimansa, jotta liikenne, infra ja rakennukset tarjoavat parhaat puitteet turvalliselle ja huolettomalle arjelle. Haluamme nostaa älykkyyden ja vastuullisuuden rimaa, ja siksi visiomme on olla vastuullisin kumppani hyvinvoivan ympäristön kehittämisessä. Sitowise on kasvanut viime vuosina nopeasti ja kannattavasti, ja konsernin nykyinen liikevaihto on noin 160 miljoonaa euroa. Sitowisen pää-konttori sijaitsee Espoossa ja konsernin toimitusjohtajana toimii Pekka Eloholma. Yrityksen omistaa 200 avainhenkilöä ja pääomasijoittaja Intera Partners. www.sitowise.com

Vuonna 2006 perustettu Benviroc Oy on erikoistunut tuottamaan ilmastonmuutoksen hillinnän ja sopeutumisen palveluita. Benviroc on Suomen markkinajohtaja kuntakohtaisen päästölaskennan toteuttamisessa (CO2-raportti) sekä kuntien ja kaupunkien Kestävän energian ja ilmaston toimintasuunnitelmien (SECAP) laadinnassa.www.benviroc.fi

MSDI fokusoituu digitaaliseen tiedon louhintaan (MayorsIndicators-palvelu) ja sen avulla työstettäviin kestävän kehityksen raportteihin ja aineiston jalostukseen. www.mayorsindicators.com

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Sitowise ostaa päästölaskennan markkinajohtajan ja vahvistaa kestävän kehityksen palvelujaan konsernitasolla
Tweettaa
Sitowise on ostanut kaksi yritystä, Benviroc Oy:n ja MSDI Oy:n, joiden erikoisalana ovat digitaalisuuteen pohjautuvat ilmasto- ja vastuullisuuspalvelut.
Tweettaa
Uutta kestävän kehityksen palvelukokonaisuutta ryhtyy vetämään tekniikan tohtori, molemmat yritykset perustanut Suvi Monni.
Tweettaa
Suvi Monni. on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja tukenut muun muassa vuodesta 2010 lähtien YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) sihteeristöä teollisuusmaiden kasvihuonekaasupäästöjä, politiikkatoimia ja skenaarioita koskevien raportointien tarkastuksissa.
Tweettaa

Lainaukset

Me työskentelemme maailmaa ohjaavien suurten muutosten, kaupungistumisen, digitalisaation ja ilmastokysymysten, ytimessä. Pelkästään Suomessa rakennetun ympäristön, liikenne mukaan lukien, osuus energiankäytöstä on 60 prosenttia ja päästöistä 55 prosenttia. Tämä on samaan aikaan sekä suuri vastuu että mahdollisuus vaikuttaa. Tällä yrityskaupalla sekä yhdistämällä kestävän kehityksen osaamistamme selkeäksi kokonaisuudeksi, olemme ratkaisijan asemassa.
Sitowisen toimitusjohtaja Pekka Eloholma