Sitra ja Conor sijoittavat Omegawave Osakeyhtiöön

Report this content

Omegawaven ainutlaatuiset mittausmenetelmät tulevat kuluttajien ulottuville

Sitra on sijoittanut yhdessä Conor Venture Partnersin ja kolmen muun osakkaan kanssa yhteensä 1,6 miljoonaa euroa Omegawave Osakeyhtiöön. Yrityksen teknologian avulla kehon palautumista ja valmiustilaa voidaan helposti mitata. Sijoitus tukee Sitran laajempaa tavoitetta kannustaa ihmisiä kiinnostumaan yhä enemmän omasta hyvinvoinnistaan.

”Näemme, että Omegawave on erittäin mielenkiintoinen sijoituskohde. Yritys tähtää voimakkaasti kasvavaan markkinaan kilpailukykyisellä ja patentoidulla tuotteella. Teknologiaa on käytetty jo pidemmän aikaa useissa huippu-urheilutiimeissä ja nyt se tuodaan helppokäyttöisenä kuluttajamarkkinoille kaikkien saataville”, toteaa johtaja Sami Tuhkanen Sitrasta.

”Yrityksen kehittämällä teknologialla on mielenkiintoisia sovellusmahdollisuuksia urheilijoiden ja kuntoilijoiden lisäksi työhyvinvoinnin ja elintapojen kehittämisessä. Ihmisten kiinnostus oman kehonsa toimintaan ja hyvinvointiin on Suomessa ja maailmalla voimakkaasti lisääntymässä. Omegawave tarjoaa tähän tarpeeseen helppokäyttöisen työkalun”, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Juha Pinomaa.

Nopea mittaus kertoo elimistön ylirasitustilasta ja muista riskeistä

Omegawaven ainutlaatuisella menetelmällä voidaan määrittää ihmisen fysiologinen tila kahden minuutin mittauksen perusteella. Mittaus voidaan suorittaa missä tahansa mobiililaitteiden ja sensoreiden avulla. Mittaustuloksista saadaan pilvipalvelun avulla tulokset heti käyttöön ja niistä nähdään mm. kehon stressitaso, sydämen ja verenkiertoelimistön rasitustila, fyysisen kunnon kehittyminen sekä valmius fyysiseen harjoitteluun.

Mittausmenetelmän juuret ovat lähteneet liikkeelle Neuvostoliiton avaruusohjelmasta ja teknologiaa on käytetty huippu-urheilun piirissä noin 10 vuoden ajan. Nyt Omegawave tarjoaa kuluttajille ja ammattikäyttäjille sydän- ja aivokäyrän mittaukseen tarkoitettuja sensoreita sekä mobiililaitteissa toimivaa analyysipalvelua.

Taloudellista kasvua edistävälle Sitralle terveyteen liittyvän liiketoiminnan vauhdittaminen on tärkeää: ”Sitran tavoitteena on siirtää terveydenhuollon painopistettä terveyden edistämiseen sairauksien hoitamisen sijaan. Yhtenä keinona tämän tavoitteen saavuttamiseksi Sitra sijoittaa kotimaisiin kasvuyrityksiin, joiden liiketoiminta edistää ihmisten terveyttä ja hyvinvointia”, korostaa johtaja Antti Kivelä Sitrasta.

Lisätietoja

Sami Tuhkanen, johtaja, liiketoiminnan kehitys ja rahoitus, Sitra
Puh. 040 548 3482, etunimi.sukunimi@sitra.fi

Juha Pinomaa, toimitusjohtaja, Omegawave Oy
Puh. 040 500 0281, etunimi.sukunimi@omegawave.com

Antti Kivelä, johtaja, Elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet, Sitra
Puh. 040 482 7435, etunimi.sukunimi@sitra.fi


Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra

Suomen itsenäisyyden juhlarahasto rakentaa huomisen menestyvää Suomea. Ennakoimme yhteiskunnan muutosvoimia ja niiden vaikutuksia suomalaisiin. Etsimme käytännön tekemisellä uusia toimintamalleja ja vauhditamme kestävään hyvinvointiin tähtäävää liiketoimintaa. Julkisoikeudellisena rahastona toimimme suoraan eduskunnan alaisuudessa. Toimintamme rahoitetaan peruspääoman ja pääomasijoitusten tuotoilla.

Omegawave Oy

Urheilu- ja avaruuslääketieteeseen ja tutkimuksiin pohjautuva Omegawave-mittausjärjestelmä tuottaa vain kahden minuutin mittauksen pohjalta heti sovellettavissa olevaa tietoa urheilijan valmiustilasta, palautumisesta ja kunnosta. Omegawave tunnistaa urheilijan fysiologiset rajoitteet ja kertoo miten ne tulee huomioida harjoittelun määrässä ja intensiteetissä. Omegawave-palvelu auttaa parantamaan suorituskykyä, välttämään ylikuntoa sekä pienentää loukkaantumisen riskiä. Omegawave-teknologiaa ovat käyttäneet useat kansalliset olympiakomiteat, huipputason jalkapallojoukkueet kuten FC Barcelona, useat NFL-, MLS- ja NHL-joukkueet sekä monet muut johtavat urheiluorganisaatiot. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Espoon Otaniemessä.

Lisätietoja osoitteesta www.omegawave.com. Seuraa Omegawavea Twitterissä @omegawave tai Facebookissa facebook.com/omegawave.

Conor Venture Partners Oy

Conor Venture Partners is a leading early stage technology VC investing in Nordic and Baltic countries. Conor invests in disruptive technologies in ICT, embedded systems, electronics, new materials and optics. Conor’s main interest lies in companies that have the potential and drive to become global winners in their industry categories. The fund is privately owned and supported by local institutional investors and the European Investment Fund.