ŠKODA AUTO nimitti Peter Olahin sisätilasuunnittelun johtajaksi

Report this content

› Peter Olah on ŠKODA AUTON sisätilasuunnittelun johtaja 1. joulukuuta 2020 alkaen

Mladá Boleslav 4. joulukuuta. Peter Olah on siirtynyt ŠKODA AUTON sisätilasuunnittelun johtajaksi 1. joulukuuta 2020 lähtien. Kokenut muotoilusuunnittelija on vastannut kaikkien ŠKODA-automallien sisätila-arkkitehtuurista vuodesta 2015 alkaen.

Škodan muotoilujohtaja Oliver Stefani: "Peter Olahin johdolla automalliemme sisätila-arkkitehtuuri on viime vuosina kehittynyt valtavasti. Sisätila-arkkitehtuuriosaston päällikkönä hän on tiiminsä kanssa toteuttanut lukuisia innovatiivisia ratkaisuja ja kehittänyt uusia ideoita. Peter Olahin luova idearikkaus ja monivuotinen kokemus antavat hänelle mainiot lähtökohdat toimia sisätilasuunnittelun johtajana. Minulla on ilo saada jatkaa työtä hänen kanssaan".

Slovakian teknisestä yliopistosta Bratislavassa valmistuttuaan Olah perusti muotoilustudion ennen astumistaan Volkswagen-konsernin palvelukseen 2002. Vuonna 2005 hänet nimitettiin ŠKODA Design Studion senior designeriksi. Vuotta myöhemmin Olah siirtyi Volkswagen-konsernin Euroopan designkeskukseen Saksan Potsdamiin, missä hän toimi lukuisissa Volkswagen-konserniautomerkkien projekteissa. Hän palasi Škodalle muotoiluprojektipäälliköksi vuonna 2007. Näiden työvuosien kuluessa hän jatkoi opintojaan, valmistui tohtoriksi ja toimi myös Slovakian teknisen yliopiston dosenttina. Sittemmin hän siirtyi vetämään sisätilamuotoilun, sisätilayksityiskohtien ja HMI-käyttöliittymän (Human Machine Interface) tiimiä. Muotoilustrategian rinnalla hänen vastuullaan olivat sisätilamallinnukset, digimuotoilumallit ja käyttöliittymädesign sekä liitettävyys- ja tietoviihderatkaisujen muotoilu, graafinen suunnittelu ja tuotteistaminen.

Vuodesta 2015 Peter Olah on vastannut kaikkien ŠKODA-automallien sisätila-arkkitehtuurista. Uudessa toimessaan sisätilasuunnittelun johtajana Olah vastaa kaikkien automalliemme sisätilojen designista. Siten hänen vastuualueelleen kuuluvat sisätila-arkkitehtuurin lisäksi käyttö- ja hallintalaitteiden (käyttöliittymä eli User Interface, UI) design ja käyttökokemuksen (User Experience, UX) design sekä värien, kankaiden ja materiaalien (värit ja verhoukset) valinta.

Olah on suunnitellut Ranskan ympäriajon Tour de France voittajien palkintopokaalit sekä osallistunut kansainvälisen jääkiekkoliiton (IIHF) ja muiden urheilutapahtumien palkintojen suunnitteluun.

Lisätietoja:
Kari Aalo

Viestintäpäällikkö                         
+358 10 436 2112
kari.aalo(at)skoda.fi

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit