”Jos rakentamiseen käytetystä ajasta otettaisiin puolet pois, rakentamisen laatu paranisi väkisin” – Laadunvarmistus ohitetaan kiireessä, mutta se ei ole syyllinen huonoon laatuun sanoo asiantuntija
Firalla projektipäällikkönä työskentelevää Sari Paukkua pännii rakentamisen huonon laadun syyn vierittäminen kiireen niskoille. Firalla uudiskohteiden läpimenoajoista on onnistuttu karsimaan pois jo lähes puolet. Silti nopeasti valmistuvilla työmailla kenelläkään ei ole kiire.
”Tahtihankkeissa puhutaan 10 minuutin tehtäväkohtaisista aikatasoista, kun perinteisemmässä rakentamisessa saatetaan puhua viikosta. Meillä on rakentamisessa aivan liian paljon aikaa mokailla, korjailla ja lähteä hakemaan rautakaupasta puuttuvia tavaroita. Tahtihankkeissa ei yksinkertaisesti ole aikaa sellaiseen sähläämiseen. Tahtihankkeen laatupuutteet tulevat välittömästi ilmi, koska seuraava työvaihe alkaa heti edellisen valmistuttua”, Paukku sanoo.
Joitakin vuosia sitten Rakennusliiton ja RALA Ry:n yhdessä teettämässä jäsenkyselyssä yli puolet eli 53 % piti kiirettä suurimpana syypäänä laatuongelmiin. 15 vuotta sitten alkaneella työurallaan Paukku on huomannut lähietäisyydeltä, miten kiire johtaa laatutarkastusten ohittamiseen. Kiireessä työnjohtajat näkevät tarkastettavat kohteet jo valmistuneina töinä ja siksi niihin ei haluta kuluttaa enempää työaikaa. Paukun mielestä kiire on kuitenkin vain laiska tekosyy heikolle laadulle, sillä se on pikemminkin oire puutteellisesta ennakkosuunnittelusta.
”Kun ensimmäisiä kertoja näin kymmenen minuutin tehtävätasoja, niin totesin että vau, nyt on ennakkosuunnittelu muuten tehty hyvin! Toivoisin, että nostaisimme tätä ennakkosuunnittelun ja tuotannon suunnittelun merkitystä enemmän keskusteluun. Kun tehtäväsuunnittelu on tehty huolellisesti, niin kaikki tilat eivät valmistu viimeisenä iltana, vaan järjestyksessä. Meillä on esimerkiksi maaliskuussa alkaneessa kerrostalokohteessa jo valmiita asuntoja. Kun rakentamiseen käytettävästä ajasta vedetään puolet pois, niin laatu paranee väkisin. Niin hurjalta kuin se ajatuksena kuulostaakin! Se yksinkertaisesti pakottaa suunnittelemaan työt ja materiaalien toimitukset paremmin”, Paukku tiivistää.
Laadunhallinnan ongelmia ei poisteta leikkaa liimaa-byrokratialla, vaan vaatimalla parempaa
Vuoden vaihteessa voimaanastuvan uuden rakennuslain laadunvarmistukseen liittyvät kiristykset herättävät Paukussa kaksijakoiset mietteet. Hän karsastaa copypaste-henkisen byrokratian kasaamista ongelmien päälle ja arvoa tuottamattomien ”varjojärjestelmien” rakentelua.
”Toisaalta, lakiuudistus on meille kaikille myös viesti, että asia on tärkeä. Kävin juuri pitämässä koulutuksen, jossa kävimme läpi näitä parantavia laatutoimia ja siellä kehotin tilaajia vaatimaan rakentajilta aidosti vaikuttavia toimia paperien sijaan, kuten suunnitelmakatselmuksia ja malliasennuksia, joissa tekijätkin ovat paikalla, joissa asentajatkin ovat paikalla”, Paukku sanoo.
Paukun mukaan rakentamisessa pitäisi siirtyä teollisempaan tuotantoajatteluun ja kokonaisen tuotantoprosessin kuvaukseen erillisten prosessien sijaan.
”Laadunhallinta on iso kokonaisuus. Se ei kuitenkaan ole mikään irrallinen osa, vaan kaikki on yhteensä laadukasta rakennustuotannon johtamista. Työnjohto tietää, mitä johdetaan ja miten haluttuun laatuun päädytään. Jos tuotantoprosessia ei ole riittävän tarkasti kuvattu, niin miten sitä voidaan parantaa?”, hän kysyy.
Valmiit työkalut tervetulleita etenkin heille, joilla on vähemmän käytännön toistoa
Syyskuussa SmartCraft ja Rakennustieto Oy julkistivat Ratu-työryhmän kehittämät uudet laadunvarmistuslistat osaksi Congrid-järjestelmän laatusisältöä. Listojen valmiilla sisällöillä on pyritty sujuvoittamaan laatutarkastusten suunnittelua ja tekemistä työmailla.
”Me kuulemme välillä hämmästelyä siitä, miten laadunvarmistusasiat tulevat joillekin uusille työntekijöille uusina asioina. Kynnys oppia ja kehittää laatutarkastusten systemaattisuutta on varmasti matalampi, kun siihen on olemassa valmis työkalu ja valmiit sisällöt”, Congridin liiketoimintajohtaja Otto Ruusunen toteaa.
Paukku näkee uuden ratkaisun yhtenä rakentamisen vakioinnin toteutustapana ja pohtii valmiiden sisältöjen olevan tervetulleita erityisesti sellaisille rakentajille, joille on kertynyt vähän käytännön toistoa eri työvaiheista ja niiden vaatimuksista. Esimerkiksi opiskelijoille.
”Jokainen on lopulta itse oman työnsä paras laadunvalvoja. Tuskinpa kukaan tietoisesti haluaisi tehdä jotain väärin. Se on muistettava, ettei työkalut itsessään tee mitään. Me insinöörit varmaan luonnostamme pyrimme etsimään monimutkaisiin asioihin yksinkertaisia ratkaisuja”, hän toteaa.
Lisätiedot:
Otto Ruusunen, p. 044 716 7203, otto.ruusunen@smartcraft.com
Sari Paukku, p. 050 344 1925, sari.paukku@fira.fi
SmartCraft-konserni on pörssinoteerattu rakennusalan SaaS-ratkaisujen tuottaja, joka työllistää 260 henkilöä ja palvelee yli 13 300 asiakasta 15 eri toimipisteessä Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Iso-Britanniassa. Smartcraft listautui Oslon pörssiin kesäkuussa 2021. Suomessa SmartCraft-konsernin ohjelmistoja ovat Congrid, HomeRun ja EL-VIS.