Ilves Bar & Night on vaikuttanut osaltaan Tampereen väkilukuun - Original Sokos Hotel Ilveksen legendaarinen yökerho uudistui
Original Sokos Hotel Ilveksen yökerho on tamperelaisen yöelämän klassikko, jossa on jo yli 30 vuoden ajan juhlittu niin viikonloppuisin, jatkoilla kuin pikkujouluissa. Paikassa on ehtinyt muodostua lukuisia alttarillekin asti päätyneitä pareja. Kulttimaineen saavuttaneen yökerhon yleisilme on nyt modernisoitu ja tilaratkaisut päivitetty vastaamaan tämän päivän yökerhokävijän vaatimuksia. Samalla tilojen esteettömyyttä parannettiin.
Nykypäivän yökerhoasiakkaat ovat matkustelleet ja kokeneet paljon. Tämä näkyy myös klubitilaan kohdistuvissa odotuksissa. Ilveksen yökerhon uudistuksessa lavarakenteet on siirretty uuteen paikkaan, ja keskeltä tanssilattiaa nousee nyt valtava valopuu. Asiakas voi vaihtaa illan aikana yökerhon eri tiloihin ja tunnelmiin helposti, viidakkofiiliksistä karaokehuoneeseen - tai tummien tilojen intiimimpään suojaan. Maailmankansalaisuus näkyy myös asiakkaiden juomatilauksissa. Yökerhossa suositaan juhlavia cocktaileja ja shamppanjaa. Ja kun kuplajuomaa nautitaan, sitä tilataan pulloittain.
Ensikatseesta hääyöhön
Osa yökerhon legendaarisesta maineesta perustuu siihen, että Ilves Bar & Night on ollut parinmuodostuksen kulttipaikka Tampereella jo vuosikymmeniä; yhden viikonlopun aikana yökerhossa vierailee yli 2 000 juhlijaa. Ravintola on omalta osaltaan vaikuttanut kaupungin nykyiseen väkilukuun. ”Uskallan väittää, että Ilveksen yökerho on paikka, jonka jonossa, tanssilattialla ja baaritiskillä iso osa tamperelaisia parisuhteita on muodostunut”, naurahtaa hotellinjohtaja Irmeli Puolanne.
”Monet pariskunnat ovatkin sitten valinneet hääjuhlansa jatkopaikaksi Ilveksen yökerhon, ja missäpä muualla hääyötä olisikaan vietetty ellei hotellimme näköalahuoneissa. Moni pari myös palaa kohtaamispaikkaansa vuosittain, kun hääpäivä huipentuu iltaan yökerhossa”, Puolanne kertoo.
Kohtaamisia kaupungin paraatipaikalla
Uudistuksen myötä yökerhon tilat soveltuvat entistä paremmin erilaisiin yksityistilaisuuksiin. Puitteet rakentuvat jopa 200 henkilön yritysillallista sekä lanseeraus-, promo-, cocktail- tai muuta edustustilaisuutta varten. Moderni ääni- ja valotekniikka sekä uudet lavarakenteet mahdollistavat jatkossa myös entistä näyttävämmät kabareet ja näyttämöesitykset.
Ilves Bar & Night on osa tapahtumatalo Original Sokos Hotel Ilveksen kokous- ja juhlatilojen valikoimaa. Yökerhon lisäksi hotellista löytyy 11 erikokoista kokoustilaa, säihkyvä Ball Room, ravintolat Amarillo, Masuuni sekä Frans & Marie. Erilaisia tilaisuuksia voi järjestää myös kahdessa tilaussaunassa.
Ilves Bar & Night, Hatanpään valtatie 1, Tampere
www.facebook.com/ilvesnight/
Ikäraja 22. Avoinna perjantaisin ja lauantaisin alkaen klo 23.00.
Lisätietoja: Irmeli Puolanne, hotellinjohtaja, Original Sokos Hotel Ilves, puh. 0400 859 278, irmeli.puolanne@sok.fi
Original Sokos Hotel Ilves on valovoimainen maamerkki Tampereen keskustassa, Koskikeskuksen vierellä. Hotellin kantavana teemana on sen pitkästä historiasta juurensa juontava tamperelaisuus. Ilveksessä on 336 huonetta, sauna- ja spa-osasto, kuntosali, neljä erilaista ravintolaa, Ballroom sekä 11 erikokoista kokoustilaa. Upeat näköalasviitit ja -sauna tarjoavat vierailleen uniikkeja elämyksiä.
www.sokoshotels.fi/fi/tampere/sokoshotelilves
Avainsanat: