Sokos Hotels ja Rantapallo käynnistivät laajan matkabloggaaja-ohjelman

Report this content

Sokos Hotels toivottaa 40-v juhlavuotensa kunniaksi 40 matkabloggaajaa erikoisvieraaksi hotelleihinsa Suomeen, Tallinnaan ja Pietariin. Matkabloggaajia haettiin Rantapallon, Suomen suurimman matkailusivuston, toteuttamalla kampanjalla. Kampanja on Suomen mittakaavassa laajin matkabloggaajille suunnattu ohjelma.

”Haluamme tulla monin tavoin lähemmäs kuluttajaa. Bloggaajien kanssa tehtävä yhteistyö on meille uusi ja tärkeä tapa viestiä palveluistamme, sillä näemme matkabloggaajat merkittävänä mielipidevaikuttajien ryhmänä”, markkinointijohtaja Outi Vitie Sokos Hotelleista kertoo. ”Odotamme innokkaina vierailujen pohjalta syntyviä kirjoituksia, ideoita ja arvioita.”

”Matkailuala on jo pitkään ollut verkkokaupan edelläkävijä. Onkin ollut erikoista, että suosio ei ole vielä levinnyt blogimarkkinointiin”, toteaa Rantapallon päätoimittaja Riikka Krenn. ”On hienoa, että suuri hotelliketju taipuu näin ketterästi näin mittavaan blogiyhteistyöhön.”

Pitkin maailmaa matkaavien matkabloggaajien sivuille kotimaan matkailu tuo tuulahduksia lähialueilta. "Hain mukaan Sokos Hotellien blogiyhteistyökampanjaan, sillä kotimaanmatkailu on lähellä sydäntäni ja Suomi matkailukohteena ansaitsee mielestäni enemmän näkyvyyttä etenkin suomalaisissa matkablogeissa. Yhteistyö on varmasti antoisaa, sillä kampanja juhlistaa Sokos Hotellien 40-vuotista taivalta", kertoo Kaukokaipuu-matkablogin Marinella Ruusunen.

Rantapallo mielletään usein ulkomaanmatkoihin keskittyväksi toimijaksi, mutta yhtä lailla matkailu Suomessa kuuluu Rantapallon lukijoita kiinnostavaan kenttään. “Sokos Hotelsin kampanja merkitsee mahdollisuutta avata matkabloggaajille aivan uudenlaisia ovia kotimaanmatkailun parissa”, sanoo Riikka Krenn.

Kaikki kampanjassa mukana olevat blogit löytyvät täältä:

http://www.rantapallo.fi/sokos-hotels-40-blogitarinaa/

Bloggaajien matkaa ja tunnelmia voi kesän aikana seurata Instagramissa ja Twitterissä hashtagillä #sokoshotels40.

Suomalaisista jo 89% varaa matkansa verkosta. Eniten etsitään kohdetietoa hotelleista ja majoituksesta. Blogien merkitys matkailun tietolähteenä kasvaa koko ajan. 62% pitää matkablogien tarjoamaa kohdetietoa luotettavana tai erittäin luotettavana (Zoover 2013). Rantapallon vuonna 2013 tekemän tutkimuksen mukaan jo 37% matkaa suunnittelevista etsi tietoa matkablogeista ennen matkalle lähtöä. Blogeista etsitään ennen kaikkea muiden ihmisten kirjoittamia aitoja kohde- ja majoitusvinkkejä.

Kampanjan on tuottanut vaikuttavien viestinnän sisältöjen tuottamiseen keskittynyt Pieni Ideapuoti Oy.

Lisätietoja:

Outi Vitie, markkinointijohtaja, Sokos Hotels / SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjaus, outi.vitie@sok.fi, puh. 050 66 287

Riikka Krenn, päätoimittaja, Rantapallo, riikka.krenn@rantapallo.fi, puh. 040 5477 682

Tanja Holmberg, Pieni Ideapuoti Oy, tanja@pieni-ideapuoti.fi, puh. 050 327 8923

Sokos Hotels

Sokos Hotels on Suomen kattavin hotelliketju, johon kuuluu yli 50 hotellia Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa. Hotellit sijaitsevat kaupunkien keskustoissa tai keskellä vapaa-ajan kohteita, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Majoituksen lisäksi Sokos Hotellit tarjoavat monipuolisia kokous- ja ravintolapalveluita.

Sokos Hotels uudistuu. Ketju jalostaa monipuolista hotelliverkostoaan yhä useampiin tarpeisiin ja mieltymyksiin sopivaksi. Solo by Sokos Hotels lanseerattiin vuosien 2012-2013 aikana, Break by Sokos Hotels 2013 ja Original by Sokos Hotels 2014. Kehitystyö jatkuu.

www.sokoshotels.fi ja www.facebook.com/sokoshotels

Rantapallo

Suomen luetuin matkailusivusto Rantapallo.fi tarjoaa kaikki matkailijan verkkopalvelut yhdessä osoitteessa: kohdeoppaat, matkavinkit, alan uutiset, matkablogit sekä monipuoliset matkahaut. Rantapallon kolmessa palvelussa Rantapallo.fi:ssä, Lumipallo.fi:ssä sekä Pallontallaajat.netissä kirjoittaa yhteensä noin 150 aktiivista matkabloggaajaa.

http://www.rantapallo.fi

Avainsanat:

Liitteet & linkit

Lainaukset

Haluamme tulla monin tavoin lähemmäs kuluttajaa.
markkinointijohtaja Outi Vitie