Sokos Hotels on Suomen luotetuin hotelliketju seitsemättä vuotta peräkkäin
Suomalainen kuluttaja suosittelee mielellään suomalaista hotelliketjua
Sokos Hotels nappasi Valittujen Palojen Luotetuin Merkki -tutkimuksessa Suomen luotetuimman hotelliketjun -tittelin jo seitsemännen kerran. Aiemmin tänä vuonna ketju sai Suomen vastuullisimman hotelliketjun tunnustuksen (Sustainable Brand Index 2017) kuudetta vuotta peräkkäin.
Suomen Luotetuin Merkki -tutkimuksessa Sokos Hotels sai peräti 46% kaikista maininnoista omassa kategoriassaan. Erityisen korkeaa luottamus Sokos Hotelleihin on alle 50-vuotiaiden joukossa, joista 50 % nimesi ketjun eniten luottamakseen.
”Olemme ylpeitä tästä suomalaisten kuluttajien meille osoittamasta luottamuksesta”, iloitsee Sokos Hotellien markkinointijohtaja Outi Vitie. ”Sokos Hotels on ollut osa suomalaista hotellielämää jo 44 vuoden ajan. Työllistämme yli 1300 omaa työntekijää, jonka lisäksi tarjoamme merkittävän määrän työtä paikallisille toimijoille eri Sokos Hotels -paikkakunnilla. Ravintoloissa kotimaisen ruoan osuutta kasvatetaan koko ajan ja materiaalihankinnoissa suosimme kotimaisia toimittajia. Uskon, että kotimaisuus on suomalaiselle kuluttajalle myös laadun ja luottamuksen merkki.”
Kuluttajien arvostus Sokos Hotels -ketjua kohtaan näkyy myös siinä, että kyselyyn vastanneista suomalaisista peräti 67 % on valmiita suosittelemaan Sokos Hotelleja toisille kuluttajille.
Tutkimukseen vastanneet ovat ensin nimenneet omasta mielestään luotetuimman tuotemerkin kysytyssä kategoriassa, jonka jälkeen he arvioivat viiden eri ominaisuuden sopimista tähän tuotemerkkiin. Arvioitavat ominaisuudet olivat: laatu, hintansa arvoinen, vahva tuotekuva, kuluttajien tarpeiden ymmärtäminen ja eettisesti vastuullinen. Sokos Hotels sai valitsijoiltaan kategoriansa korkeimmat arviot laadustaan (4.29), vahvasta tuotekuvastaan (4.47) ja kuluttajien tarpeiden ymmärtämisestä (4.23).
Sokos Hotels on voittanut hotellikategorian kaikkina niinä seitsemänä vuonna, jolloin majoituspalveluita on tutkimuksessa arvioitu.
Lisätietoja:
Outi Vitie, markkinointijohtaja, Sokos Hotels, puh. 050 66 287, outi.vitie@sok.fi
Lue Sokos Hotellien vastuullisuusteoista täältä: https://www.sokoshotels.fi/fi/tietoa-meista/vastuullisuus-sokos-hotelleissa/vastuullisuustekoja
Sokos Hotels
Suomalainen Sokos Hotels -ketju on jakautunut kolmeen erilaiseen hotellityyppiin tarjotakseen yksilöllisiä hotellielämyksiä kaikille. Original-hotelli on sydämeltään suomalainen, tuttu ja turvallinen. Break-hotelli on paljon kaivattu tauko ja osa rentouttavaa tai aktiivista irtiottoa arjen keskellä. Solo-hotelli on joko klassikko tai syntyy sellaiseksi. Jokaisella Sololla on oma ainutlaatuinen luonne ja persoona. Sokos Hotels on Suomen vastuullisin, luotetuin ja arvostetuin hotelliketju. Ketjuun kuuluu 50 hotellia Suomessa, Virossa ja Venäjällä. www.sokoshotels.fi
Luotetuin merkki -tutkimus
Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) vuosittainen tutkimus toteutettiin Suomessa nyt kahdeksannentoista kerran. Tutkimus toteutettiin nettikyselynä ja vastaajia oli 2 082. Otos poimittiin Valittujen Palojen asiakasrekisteristä. Tulokset painotettiin iän (20+ vuotta) ja sukupuolen mukaan väestöä vastaavaksi.
Lisätietoja tutkimuksesta ja sen tuloksista antaa tutkimuspäällikkö Tiina Suomela,
puh. 050 595 5143, email: tiina.suomela@valitutpalat.fi
Tutkimus on osa Reader’s Digestin (Suomessa Valitut Palat) kansainvälistä Luotetuin Merkki -kyselyä, jolla tutkitaan kuluttajien luottamusta eri alojen tuotemerkkeihin.
Seuraa meitä Facebookissa. http://www.facebook.com/sokoshotels
Avainsanat: