Solteq Oyj:n puolivuotiskatsaus 1.1.-30.6.2017

Report this content

Digitaalisen kaupankäynnin talosta toimialariippumattoman digitaalisen asiakaskohtaamisen asiantuntijaksi

Tammi-kesäkuu 2017 lyhyesti

- Strategisena linjauksena jatkamme kannattavan kasvun ja kansainvälistymisen tiellä. Reittivalintoja on kuitenkin tarkennettu. Solteq on digitaalisen asiakaskohtaamisen asiantuntija. Toimimme toimialoilla, joiden perustuksia digitaalinen murros ravistelee.

- Laajensimme toimintaamme voimakkaasti digitalisoituvalle Utilities-toimialalle (sähkö, lämpö ja vesi) hankkimalla inPulse Works Oy:n 12.6.2017. Yhtiö on yhdistelty konserniin 1.6.2017 alkaen.

- InPulse –kaupan myötä myös Solteqin toimialariippumaton BI- ja analytiikkaosaaminen vahvistui merkittävästi. Panostimme tähän liiketoimintaan jo aiemmin katsauskaudella ostamalla enemmistön tuotetäydentämisen analytiikkapalveluihin keskittyneestä Analyteq Oy:stä.

- Selkeytimme toiminnanohjausratkaisujemme tarjoamaa solmimalla eCraft Oy AB:n kanssa yhteistyösopimuksen, jonka myötä Microsoft AX -liiketoiminta asiakkaineen ja henkilöineen siirtyi liiketoimintakauppana eCraftille.

- Liikevaihto oli 31,2 miljoonaa euroa (31,8 miljoonaa euroa).

- Liiketulos oli 838 tuhatta euroa (5 735 tuhatta euroa).

- Oikaistu liiketulos oli 1 850 tuhatta euroa (1 606 tuhatta euroa).

- Konsernin omavaraisuusaste oli 34,8 prosenttia (32,4 %).

- Osakekohtainen tulos oli -0,01 euroa (0,29 euroa).

Keskeiset tunnusluvut

4-6/17 4-6/16 1-6/17 1-6/16 1-12/16 Rullaava 12kk
Liikevaihto, TEUR 15 820 16 402 31 224 31 775 63 049 62 498
Liiketulos, TEUR 649 816 838 5 735 6 444 1 548
Oikaistu liiketulos, TEUR 827 874 1 850 1 606 3 114 3 358
Tilikauden tulos, TEUR 112 487 -169 4 879 4 612 -435
Tulos/osake, e 0,01 0,02 -0,01 0,29 0,26 -0,03
Liiketulos-% 4,1 5,0 2,7 18 10,2 % 2,5 %
Oikaistu liiketulos-% 5,2 5,3 5,9 5,1 4,9 % 5,4 %
Omavaraisuusaste, % 34,8 32,4 34,8 32,4 33,5 % 34,8 %

Solteq Oy:n toimitusjohtaja Olli Väätäinen: Digitaalisen kaupankäynnin talosta toimialariippumattoman digitaalisen asiakaskohtaamisen asiantuntijaksi

Aloitin toimitusjohtajana 1.4.2017. Kuten jo ensimmäisen vuosineljänneksen katsauksessa totesin, jatkamme kannattavan kasvun ja kansainvälistymisen tiellä. Olemme kuitenkin tarkentaneet reittivalintoja strategiseen määränpäähän pääsemiseksi.

Solteq on digitaalisen asiakaskohtaamisen asiantuntija. Toimimme toimialoilla, joiden perustuksia digitaalinen murros ravistelee. Kaupan toimiala ja kaupankäynnin ratkaisut säilyvät edelleen tärkeinä, mutta rinnalle nousee myös muita vahvoja tukipilareita.

Yksi uusista tukipilareista alkaa kasvaa voimakkaasti digitalisoituvalle Utilities-toimialalle, jossa tiedon tehokas hyödyntäminen lisääntyy vauhdilla. Alun tälle liiketoiminnalle hankimme ostamalla inPulse Works Oy:n 12.6.2017. Heti kaupantekoviikolla solmimme Fingridin kanssa sopimuksen, jonka mukaisesti inPulse Works Oy toimittaa Suomen datahubin tietokonversiopalvelun toteutuksen sekä siihen liittyvän tukipalvelun. Datahub on sähkön vähittäismarkkinoiden keskitetty tiedonvaihtojärjestelmä, jossa on tiedot Suomen 3,5 miljoonasta sähkönkäyttöpaikasta.

Toinen kasvualue, jonka rakentamisen aloitimme kuluneen vuoden aikana, on analytiikkapalvelut. Solteqin olemassa oleva analytiikkaosaaminen vahvistui merkittävästi inPulse-kaupan yhteydessä, sillä sen tarjoamaan kuuluu myös toimialariippumaton BI- ja analytiikkaosaaminen. Panostimme tähän liiketoimintaan jo aiemmin tänä vuonna ostamalla enemmistön tuotetäydentämisen analytiikkapalveluihin keskittyneestä Analyteq Oy:stä.

Strategiatäsmennyksen mukaisesti solmimme eCraft Oy AB:n kanssa yhteistyösopimuksen, jonka myötä Microsoft AX -liiketoiminta asiakkaineen ja henkilöineen siirtyi eCraftille. Sopimus ja liiketoimintakauppa selkeyttivät toiminnanohjausratkaisujen tarjoamaamme.

Orgaanisen kasvumme keskeisiä tekijöitä ovat omat ohjelmistotuotteemme. Huolehdimme ohjelmistotuotteidemme kilpailukyvystä jatkuvasti kehittyvillä markkinoilla. Olemme aloittaneet jatkokehittämään omia olemassa olevia ohjelmistotuotteitamme, jotta ne tukevat pilvipohjaista käyttöä ja integroituvat digitaaliseen asiakas- ja käyttöympäristöön. Lisäksi olemme aloittaneet kehittämään uusia pilvipohjaisia ohjelmistopalveluita toimialoille, joissa osaamisemme on vahvaa. Alkaen toisesta neljänneksestä yhtiö panostaa omaan kehitystoimintaan 150.000–200.000 euroa vuosineljänneksittäin. Kaupallisessa vaiheessa olevat kehityshankkeet tullaan aktivoimaan vuosineljänneksittäin alkaen kolmanneksesta vuosineljänneksestä 2017.

Siirrämme siis toimintamme painopistettä niiden liiketoimintojen ja toimialojen suuntaan, missä digitaalisen murroksen vaikutukset ovat suurimmat sekä kehitämme linjausta tukevia omia ohjelmistopalveluitamme. Täsmennetty strategia tarvitsee osaamisen vahvistamista, minkä vuoksi johtoryhmään tehtiin neljänneksen aikana muutoksia. Matti Djateu nimitettiin Chief Digital Officeriksi vastuualueenaan digitaalisen markkinoinnin palveluliiketoiminta sekä Solteqin markkinointi. Juha Rokkanen nimitettiin Digital Services -liiketoimintayksikön johtajaksi.

Asiakkuuksissa Solteqin tarjoama on toiminut hyvin. Olen tyytyväinen myynnilliseen suoriutumiseemme vuosineljänneksen aikana. Yhtiö on saanut uusia kauppoja sisään merkittävästi enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana neljänneksenä. 

Saimme katsauskaudella päätökseen merkittäviä kaupan alan hankkeita ja iloitsemme  tyytyväisistä asiakkaista. Isojen hankkeiden siirtyminen ylläpitovaiheeseen ja jatkuvan liiketoiminnan tuen palvelutarjontaan muuttaa rooliamme näissä hankkeissa ja voi väliaikaisesti vaikuttaa ko. alueiden osalta liikevaihtoon laskevasti. Hyvän myynnillisen suoriutumisen vuoksi uskon vahvasti strategiseen kannattavan kasvun tavoitteeseemme.

Toimintamme rakentuu vankasti solteqlaisten osaamiselle ja kyvykkyyksille. Olemme kertoneet aiemmin, että rekrytoimme 100 uutta osaajaa vuoden 2017 aikana. Tässä vauhdissa olemme pysyneet.

Pidämme voimassa aiemman ohjeistuksen vuoden 2017 oikaistun liiketuloksen osalta.

Ohjeistus konsernin näkymistä

Solteq –konsernin oikaistun liiketuloksen odotetaan kasvavan vuoden 2016 tasosta.

Puolivuotiskatsauksen online-tiedotustilaisuutta ei järjestetä

Aiemmin tiedottamaamme puolivuotiskatsauksen julkaisuun liittyvää online-tiedotustilaisuutta ei järjestetä 14.7.2017.

Lisätiedot

Olli Väätäinen, toimitusjohtaja
puhelin +358 50 5578 111
sähköposti olli.vaatainen@solteq.com

Antti Kärkkäinen, talousjohtaja
puhelin +358 40 8444 393
sähköposti antti.karkkainen@solteq.com

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.solteq.com

Solteq lyhyesti

Solteq on pohjoismainen digitaaliseen asiakaskohtaamiseen erikoistunut IT- ja ohjelmistotalo. Asiakkaillemme olemme kumppani, joka tietää miten digitaalinen murros käännetään voitoksi toimialasta riippumatta. Tarjoamme saman katon alta kokonaisratkaisut niin liiketoiminnan tehostamiseen kuin monikanavaiseen kaupankäyntiin: taustaprosesseista aina asiakkaan ostokokemukseen saakka, toimitusketjun ohjaamisesta digitaaliseen markkinointiin. Kolmessa maassa työskentelevien yli 500 asiantuntijan voimin toteutamme ratkaisuja Eurooppaan, Pohjois-Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan. Vuonna 2016 Solteqin liikevaihto oli 63 miljoonaa euroa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit