• news.cision.com/
  • Sonera/
  • Naiset haluavat turista kotonaan puhelimessa; TV:n hankkii mies, mutta katselusta päätetään yhdessä

Naiset haluavat turista kotonaan puhelimessa; TV:n hankkii mies, mutta katselusta päätetään yhdessä

Report this content

Soneran Koti ja TV -tutkimus antaa kiinnostavaa tietoa naisten ja miesten välisistä eroista kotioloissa. Miehet esimerkiksi vastaavat edelleen viihde-elektroniikan hankinnasta ja huollosta, mutta television katselusta päätetään yhdessä. Molemmat sukupuolet arvostavat kodin ominaisuuksista eniten hyvää keittiötä. Kodin teknisistä laitteista naisilla korostuu puhelimen tärkeys. Shoppailusta naiset nauttivat edelleen selvästi miehiä enemmän.

Viihde-elektroniikan hankkiminen ja laitteiden huoltaminen on suomalaisperheessä edelleen useimmiten miehen vastuulla. Puolessa perheistä laitteiden hankkimisen ja huollon hoitaa mies. Myös television lisäpalveluiden hankinta on yleisimmin miesten heiniä.

Television katselusta perheessä päätetään kuitenkin yleensä yhdessä. Puolessa kodeista katsomispäätös tehdään yhdessä. Perheissä yksin nainen tekee päätöksen 22 prosentissa kodeista ja mies 18 prosentissa.

Lapsilla ei tutkimuksen mukaan näytä olevan sananvaltaa siinä, mitä televisiosta katsellaan. Vain 4 prosentissa perheistä lapset tekevät katselupäätökset.

Tulokset ilmenevät Soneran tuoreesta Koti ja TV -tutkimuksesta, joka avaa kuvan suomalaiskodeista, viihtymisen elementeistä ja teknologian merkityksestä arkeen. Laaja valtakunnallinen tutkimus paljastaa, miten kodeissa tällä hetkellä yhdistyvät perhearvot ja teknologia ja miten sukupuolten ja eri ikäryhmien väliset erot näkyvät kodin arjessa. Tutkimus teetettiin TNS Gallupilla, ja siihen vastasi lähes 4 500 suomalaista.

Naiset viihtyvät kotona puhelimessa

Puhelin on kotioloissa erityisesti naisille tärkeä väylä ulkomaailmaan. Naisista puolet pitää puhelinta erittäin tärkeänä kotona viihtymisen välineenä. Sen sijaan miehistä erittäin tärkeänä puhelinta pitää vajaa kolmasosa.

Puhelin on naisille viihtyvyyden kannalta yhtä tärkeä kuin tietokone ja internet. Puhelinta vähemmän arvostavien miesten mielestä tietokone ja televisio taas kiilaavat puhelimen edelle.

Televisio on säilyttänyt asemansa molempien sukupuolten keskuudessa. Sekä naisista että miehistä 71 prosenttia pitää televisiota erittäin tai melko tärkeänä kodin viihdelaitteena.

Toivelistan kärjessä hyvä keittiö

Kun suomalaisilta kysyttiin, mitkä asiat edesauttavat viihtymistä kotona, naisilla oli toiveita paljon miehiä enemmän. Naiset valitsivat viisi yleisintä toivettaan useammin kuin miehet ykköstoiveensa. Naisten viihtyminen kotioloissa näyttää riippuvan tutkimuksen mukaan selvästi useammin kodin konkreettisista ominaisuuksista kuin miehillä.

Hyvä keittiö nousi viihtymisen kannalta tärkeimmäksi elementiksi molemmilla sukupuolilla. Naisista 86 prosenttia kertoo hyvän keittiön edesauttavan erittäin tai melko paljon heidän viihtymistään kotona. Miehillä vastaava luku on 72 prosenttia.

Naisille muita tärkeitä kodin ominaisuuksia ovat helppo siivottavuus, hyvät säilytystilat, kaunis sisustus ja rentoutumiseen sopiva sohva. Miehille tärkeimpiä asioita keittiön lisäksi ovat viihde-elektroniikka, hyvä sohva, siivottavuus ja oma huone.

Tietotekniikka/elektroniikka on ainoa viihtymisen elementti, joka on vastausten määrässä mitattuna miehille tärkeämpi kuin naisille. Naiset korostavat elektroniikankin tärkeyttä silti lähes yhtä paljon kuin miehet.

Shoppailu maistuu monelle eläkeläisillekin

Shoppailu on tunnetusti enemmän naisten kuin miesten suosiossa, ja tutkimus vahvistaa tätä mielikuvaa. Naisista puolet viihtyy erittäin tai melko hyvin kauppakeskuksissa shoppailemassa. Miehistä yhtä hyvin taas viihtyy neljäsosa.

Shoppailuinto laantuu keski-iän lähestyessä. Kun 25–34-vuotiaista vielä puolet viihtyy erittäin tai melko hyvin shoppailemassa, niin 45–54-vuotiaista shoppailu on viihdyttävää enää vajaan kolmasosan mielestä. Keski-iän jälkeen shoppailuinto ei enää laske, vaan vielä yli 75-vuotiaistakin vajaa kolmasosa viihtyy shoppailun parissa.

Suomalaiset viihtyvät yllättävän huonosti yöelämässä. Vain 28 prosenttia ihmisistä kertoo viihtyvänsä erittäin tai melko hyvin yöelämässä. Bileinto laskee, kun ikää tulee lisää. Vielä 15–24-vuotiaista yöelämässä erittäin tai melko hyvin viihtyy 56 prosenttia, mutta 45–54-vuotiaista yöelämässä viihtyy enää 21 prosenttia.

Lisätietoja:
Jussi Salminen, johtaja, kuluttajalaajakaistaliiketoiminta
Puh: 040 834 5818
sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com, Poimintoja tutkimuksesta myös liitteessä, linkki viestin alla.

www.sonera.fi/koti&tv-tutkimus2010

www.sonera.fi/kotitv

Lehdistöpalvelu 02040 60235

Sonera tarjoaa tietoliikenne- ja viestintäpalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2009 lopussa 3,8 miljoonaa kiinteän  ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 800 henkilöä, ja yhtiö toimii yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi