Nuorille tv-sisällön laillisuus ei tärkeää

Report this content

Nuoret eivät näe tekijänoikeuksien noudattamista merkityksellisenä tv-sisältöjä katsoessaan. Tietokone ja internet ovat televisiota tärkeämpiä nuorille ja erityisesti kannettavat tietokoneet eli läppärit ovat nousseet tv-sisältöjen katselulaitteeksi perinteisen television rinnalle. Ulkomaiset draamasarjat ovat 18–24-vuotiaiden tärkein syy tv-sisältöjen katsomiseen muualta kuin televisiosta.

Yli puolet nuorista aikuisista (51 %) pitää laillisuutta ja tekijänoikeuksien noudattamista vain vähän tai ei lainkaan tärkeänä tv-sisällöissä. 18–24-vuotiaiden asenteet tv-sisältöjen laillisuutta kohtaan poikkeavat selvästi muista ikäryhmistä: esimerkiksi 35–44-vuotiaista 37 prosenttia ja yli 65-vuotiaista lähes kaksi kolmasosaa (64 %) pitää erittäin tärkeänä tv-sisältöjen laillisuutta (nuorilla vastaava luku 17 %).

Tulokset ilmenevät Soneran Taloustutkimuksella teettämän Koti ja Tv -tutkimuksen tuloksista, jonka avulla haluttiin selvittää suomalaisten tv-katselutapoja ja television merkitystä arkielämässä.

Netti lisää eniten nuorten viihtyvyyttä kotona

Lähes neljä viidesosaa (78 %) 18–24-vuotiaista laittavat internetin television edelle kodin laitteiden tärkeysjärjestyksessä, kun yli 45-vuotiaiden joukossa televisio pitää vielä pintansa tärkeämpänä kodin viihtyvyyttä lisäävänä tekijänä. Nuorten tv-katselutottumuksia ei enää sanele perinteiset laitteet ja lähetysajat: jopa 80 prosenttia nuorista katsoo tv-ohjelmia internetistä itselleen sopivana ajankohtana.

Tutkimustuloksista ilmenee, että vain 38 prosenttia 18–24-vuotiaista seuraa perinteistä televisiota lähetysaikaan kotona päivittäin. Voidaan olettaa, että kasvava on myös se nuorten osuus, joka katsoo harvemmin kuin kerran viikossa tai ei koskaan perinteistä televisiota: yli viidesosa nuorista aikuisista ei katso enää säännöllisesti tv-ohjelmia niiden lähetysaikaan. Eri mobiililaitteet, kuten älypuhelimet, tabletit ja kannettavat tietokoneet, ovat nousseet nuorten joukossa tv-sisällön katselulaitteiksi perinteisen tv:n rinnalle.

Ulkomaisia sarjoja läppäriltä

Lähes puolet (47 %) nuorista aikuisista katselee tv-sisältöä läppäriltä vähintään kerran viikossa. Läppäri onkin suosituin väline tv-ohjelmien katseluun television jälkeen 18–24-vuotiaiden joukossa. Erityisesti nuoret naiset ovat valjastaneet läppärin tv-katseluun: jopa 52 prosenttia 18–24-vuotiaista naisista katsoo vähintään kerran viikossa tv-sisältöä kannettavalta tietokoneelta. Vastaavan ikäryhmän miehet käyttävät naisia selvästi herkemmin pöytätietokonetta tv-katselulaitteena.

Ulkomaiset draamasarjat on merkittävin syy nuorille katsoa tv-sisältöä. Kaksi kolmasosaa nuorista aikuisista katsoo ulkomaisia tv-sarjoja läppärillä, tabletilla tai älypuhelimella. Elokuvat ja viihdeohjelmat nousevat myös tutkimustuloksissa nuorten kohdalla suosituiksi tv-sisällöiksi, kun ohjelmia katsotaan eri mobiililaitteilla perinteisen television sijaan. Onkin mahdollista, että ulkomaista draamaa, elokuvia ja viihdettä katsotaan netin kautta joskus laillisuuden kustannuksella.

- Ulkomaiset laatudraamat ovat kovassa nosteessa nuorten joukossa. Internet ei ole syrjäyttämässä televisiota nuorten joukossa, vaan tv ja netti tulevat lähemmäksi toisiaan. Tv-sisältöjä halutaan katsoa itselle sopivalla hetkellä ja laitteella, ja tv-ohjelmilta odotetaan entistä enemmän laadukkuutta niin sisällöllisesti kuin teknisesti, sanoo Soneran johtaja Jussi Salminen.

Tiedot käyvät ilmi Soneran kolmatta kertaa teettämästä Koti ja TV -tutkimuksesta (aiemmat tutkimukset 2010 ja 2012). Tutkimuksen avulla haluttiin selvittää suomalaisten tv:n katsomista ja tv-sisältöjen kuluttamista, tv:n merkitystä arkielämässä ja eri tilanteissa, millä välineillä suomalaisissa perheissä katsotaan tv-sisältöjä, kuka perheissä päättää mitä televisiosta katsotaan tai mitä lisäpalveluja hankitaan ja mikä on netti-tv:n katselun rooli nyt. Tutkimus toteutettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelissa 14.−23.5.2013 välisenä aikana ja siihen vastasi 2 767 internetiä käyttävää suomalaista. Tutkimuksen kohderyhmän muodostavat 18−79 -vuotiaat internetiä käyttävät suomalaiset, jotka katsovat tv-sisältöjä. Tutkimustulokset on painotettu vastaamaan Suomen 18–79 -vuotiasta väestöä. (90 % koko väestöstä käyttää internetiä ja alle 35-vuotiasta 100 %. Lähde: Taloustutkimus eMedia 2013. )

Lue lisää: Tutkimus: yli puolet suomalaisista tyytymättömiä tv-sisältöihin - Suomalaisten netti-tv:n katselu huipussaan


Lisätietoja:

Jussi Salminen, johtaja, Sonera, kuluttajaliiketoiminta

puh. 040 834 5818, etunimi.sukunimi@teliasonera.com 

Kari Roose, tutkimusjohtaja, Taloustutkimus Oy

puh. 09 7585 1361, etunimi.sukunimi@taloustutkimus.fi

Lisätietoja- ja materiaalia tutkimuksesta Satumaija Veckman, Sonera, puh. 040 738 1614.

Lehdistöpalvelu 02040 60235 www.sonera.fi/uutishuone 


Poimintoja tutkimuksesta:

Kuinka tärkeää sinulle on tv-sisältöjen laillisuus ja tekijänoikeuksien noudattaminen?

18–24-vuotiaat

Ei lainkaan tärkeää 20 %

Vähän tärkeää 31 %

Melko tärkeää 32 %

Hyvin tärkeää 17 %

Kaikki vastaajat

Ei lainkaan tärkeää 9 %

Vähän tärkeää 15 %

Melko tärkeää 33 %

Hyvin tärkeää 42 %

Kumpi on sinulle kotona tärkeämpi, televisio vai internet?

18–24-vuotiaat

Televisio 8 %

Internet 78 %

Molemmat yhtä tärkeitä 15 %

Kaikki vastaajat

Televisio 23 %

Internet 38 %

Molemmat yhtä tärkeitä 39 %

Mitä teknologioita taloudessasi käytetään tv-sisältöjen katsomiseen?

18–24-vuotiaat

Antennitelevisio 34 %

Kaapelitelevisio 55 %

Satelliittitelevisio 2 %

IPTV (laajakaista-TV) 10 %

Katson tv-ohjelmia internetin kautta (esim. YLE Areena, Katsomo) 80 %

Jotain muuta 0 %

Kaikki vastaajat

Antennitelevisio 47 %

Kaapelitelevisio 51 %

Satelliittitelevisio 5 %

IPTV (laajakaista-TV) 10 %

Katson tv-ohjelmia internetin kautta (esim. YLE Areena, Katsomo) 71 %

Jotain muuta 1 %

Millä kaikilla eri välineillä/tavoilla katsot tv-sisältöjä? Perinteisellä televisiolla lähetysaikaan

18–24-vuotiaat

Päivittäin 38 %

Useita kertoja viikossa 27 %

Noin kerran viikossa 13 %

Harvemmin kuin kerran viikossa 17 %

En koskaan 6 %

Kaikki vastaajat

Päivittäin 67 %

Useita kertoja viikossa 19 %

Noin kerran viikossa 6 %

Harvemmin kuin kerran viikossa 6 %

En koskaan 3 %

Millä kaikilla eri välineillä/tavoilla katsot tv-sisältöjä? Kannettavalla tietokoneella

18–24-vuotiaat

Päivittäin 6 %

Useita kertoja viikossa 18 %

Noin kerran viikossa 23 %

Harvemmin kuin kerran viikossa 33 %

En koskaan 19 %

Kaikki vastaajat

Päivittäin 4 %

Useita kertoja viikossa 9 %

Noin kerran viikossa 15 %

Harvemmin kuin kerran viikossa 39 %

En koskaan 32 %

Millä kaikilla eri välineillä/tavoilla katsotaan tv-sisältöjä vähintään kerran viikossa. Pöytätietokoneella

Miehet

18–24-vuotiaat 32 %

25–34-vuotiaat 37 %

35–44-vuotiaat 16 %

45–54-vuotiaat 16 %

55–64-vuotiaat 23 %

65+ -vuotiaat 20 %

Naiset

18–24-vuotiaat 17 %

25–34-vuotiaat 18 %

35–44-vuotiaat 10 %

45–54-vuotiaat 9 %

55–64-vuotiaat 17 %

65+ -vuotiaat 19 %

Mitä tv-sisältöjä katsot tai haluaisit katsoa muulla kuin perinteisellä televisiolla? Ulkomainen draama ja sarjat

18–24-vuotiaat

Katson jo nyt tietokoneella 60 %

Katson jo nyt tabletilla 3 %

Katson jo nyt älypuhelimella 3 %

Haluaisin katsoa tietokoneella 12 %

Haluaisin katsoa tabletilla 3 %

Haluaisin katsoa älypuhelimella 1 %

EOS 28 %

Kaikki vastaajat

Katson jo nyt tietokoneella 37 %

Katson jo nyt tabletilla 4 %

Katson jo nyt älypuhelimella 2 %

Haluaisin katsoa tietokoneella 9 %

Haluaisin katsoa tabletilla 3 %

Haluaisin katsoa älypuhelimella 1 %

EOS 51 %

Mitä tv-sisältöjä katsot tai haluaisit katsoa muulla kuin perinteisellä televisiolla? Elokuvat

18–24-vuotiaat

Katson jo nyt tietokoneella 58 %

Katson jo nyt tabletilla 2 %

Katson jo nyt älypuhelimella 1 %

Haluaisin katsoa tietokoneella 15 %

Haluaisin katsoa tabletilla 4 %

Haluaisin katsoa älypuhelimella 1 %

EOS 26 %

Kaikki vastaajat

Katson jo nyt tietokoneella 30 %

Katson jo nyt tabletilla 3 %

Katson jo nyt älypuhelimella 1 %

Haluaisin katsoa tietokoneella 14 %

Haluaisin katsoa tabletilla 4 %

Haluaisin katsoa älypuhelimella 1 %

EOS 53 %

Mitä tv-sisältöjä katsot tai haluaisit katsoa muulla kuin perinteisellä televisiolla? Viihde

18–24-vuotiaat

Katson jo nyt tietokoneella 50 %

Katson jo nyt tabletilla 3 %

Katson jo nyt älypuhelimella 3 %

Haluaisin katsoa tietokoneella 9 %

Haluaisin katsoa tabletilla 3 %

Haluaisin katsoa älypuhelimella 2 %

EOS 40 %

Kaikki vastaajat

Katson jo nyt tietokoneella 28 %

Katson jo nyt tabletilla 3 %

Katson jo nyt älypuhelimella 3 %

Haluaisin katsoa tietokoneella 8 %

Haluaisin katsoa tabletilla 3 %

Haluaisin katsoa älypuhelimella 1 %

EOS 60 %

Soneran lehdistöpalvelu: puh. 02040 60235, communications-fi@sonera.com, Soneran internetsivujen uutishuone. Voit seurata meitä myös Twitterissä, @Sonera_uutiset.

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2012 lopussa 4,4 miljoonaa kiinteän ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 000 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi