Pertti Hyvärinen Soneran julkissegmentistä vastaavaksi johtajaksi

Report this content

Puolustusvoimien Johtamisjärjestelmäkeskuksen johtaja, eversti Pertti Hyvärinen, 52, siirtyy vuoden vaihteessa Soneran palvelukseen vastaamaan yhtiön julkishallinnon asiakassegmentistä. – Pertti Hyvärisen syvällinen näkemys operaattoritoimialasta ja julkissektorin asiakastarpeista vahvistaa merkittävällä tavalla osaamistamme ja tukee toimintamme kehittämistä entistä asiakaslähtöisemmäksi, sanoo TeliaSonera Finlandin toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström. 

- Julkishallinnon ICT-toiminta niin valtiolla kuin kunnissa on suurten muutosten edessä. Sonera näkee tärkeänä tuntea julkissektorin muuttuvat tarpeet kyetäkseen tukemaan hallintoa parhaalla tavalla, hän toteaa.

- Tietoyhteiskuntakehityksen edelleen syventyessä on huolehdittava erityisesti verkkojen ja palveluiden tietoturvallisuudesta ja jatkuvuudesta. Halusimme joukkoomme henkilön, jolla on vankka näkemys tietoyhteiskunnan ja turvallisuuden kehittämisen avainkysymyksistä, ja joka osaa parhaalla tavalla katsoa asioita julkisasiakkaittemme näkökulmasta, Weckström sanoo.  

- Sonera on Suomen johtava operaattori, jolla on avainrooli suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Julkishallinnon tukemisessa ICT-palveluntarjoajien rooli ja merkitys kasvavat jatkuvasti, mikä edellyttää saumatonta asiakasrajapinnan toimintaa. Mukana olo Sonerassa tarjoaa minulle uuden ja mielenkiintoisen näköalapaikan tietoyhteiskuntakehitykseen niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, toteaa Pertti Hyvärinen.

____________________________________________________________

Lisätietoja:

TeliaSonera Finland Oyj, toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström puh 0400 564754,

viestintäjohtaja Tatu Tuominen puh. 040 302 4020

Sähköpostit: etunimi.sukunimi@teliasonera.com 

Lehdistöpalvelu 02040 60235 www.sonera.fi/uutishuone

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2010  lopussa 4,3 miljoonaa kiinteän  ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 600 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi