Sonera tiivistää toimintojaan

Report this content

Sonera tiivistää toimintojaan ja suunnittelee henkilöstövähennyksiä laajakaista­liiketoiminnan teknologiayksikössä. Suunnitellut muutokset voivat johtaa noin 60 tehtävän siirtymiseen toiselle paikkakunnalle ja noin 35 tehtävän päättymiseen Suomessa.

TeliaSonera on tänään antanut henkilöstön edustajille neuvotteluesityksen toiminnan keskittämisestä harvemmille paikkakunnille ja henkilöstövähennyksistä laajakaistaliiketoiminnan globaalissa teknologiayksikössä.

Toiminnan keskittämisen myötä Sonera kaavailee lopettavansa toimipisteensä Lappeenrannassa. Lisäksi laajakaistaliiketoiminnan teknologiayksikkö on keskittämässä toimintaansa aikaisempaa harvemmalle paikkakunnalle ja vähentämässä henkilöstöä.

Toiminnan keskittämisen tavoitteena on hyödyntää paremmin ison kansainvälisen yrityksen osaamis- ja mittakaavahyötyjä. Tiiviimpi toimintamalli tehostaa tiimien toimintaa ja parantaa mahdollisuuksia osaamisen ja tiedon jakamiseen, esimiestyön laatuun ja työnkiertoon.

Suunnitellut muutokset voivat johtaa yhteensä noin 60 tehtävän siirtymiseen toiselle paikkakunnalle ja enimmillään 35 tehtävän vähentämiseen.

Laajakaistaliiketoiminnan teknologiayksikössä työskentelee Suomessa noin 540 henkilöä 8 paikkakunnalla. Soneralla on Lappeenrannassa 35 henkilöä. Muutokset eivät koske Sonera Kauppaa, alueellista myyntitoimintaa eivätkä Datainfoa.

Lisätiedot: Viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tatu Tuominen, puh.040 302 4020