• news.cision.com/
  • Sonera/
  • Sonera vahvistanut markkinajohtajuuttaan laajakaistassa panostamalla valokuituun ja monipuolisiin televisiopalveluihin

Sonera vahvistanut markkinajohtajuuttaan laajakaistassa panostamalla valokuituun ja monipuolisiin televisiopalveluihin

Report this content

Sonera on syksyn mittaan vakiinnuttanut asemansa kiinteän verkon laajakaistan markkinajohtajana. Soneran menestys perustuu Suomen laajimpaan valokuituverkkoon, johon yhtiö on pitkäjänteisesti investoinut viiden vuoden ajan. Myös valokuitupohjaisten televisiopalveluiden myynti kasvaa nopeasti.

”Kun avasimme ensimmäiset valokuitukohteemme viisi vuotta sitten, näimme, että valokuidun varaan on hyvä rakentaa tulevaisuuden liiketoimintaa. Olemme onnistuneet investointiemme ansiosta nousemaan laajakaistan markkinajohtajaksi ja seuraavaksi tavoittelemme johtajuutta myös televisiomarkkinassa”, kertoo Soneran toimitusjohtaja Juha-Pekka Weckström.

Asiakkaat tarvitsevat yhä suurempia laajakaistanopeuksia ja uuden sukupolven interaktiiviset televisiopalvelut kulkevat parhaiten koteihin valokuitua pitkin. Soneralle kuiturakentaminen on merkinnyt uusien kannattavien markkina-alueiden haltuunottoa Suomen suurimmissa kaupungeissa, joissa Soneralla ei ole ennen ollut omaa laajakaistaverkkoa, vaan se on aiemmin toiminut kilpailijoiden verkoissa.

Sonera panostaa sekä kiinteään että langattomaan laajakaistaan, jotka täydentävät toisiaan eri käyttötilanteissa. Valokuituverkon lisäksi Soneran 3G-verkko laajenee ja nopeutuu ja 4G-verkon rakentaminen jatkuu. Soneralla on myös paraikaa koekäytössä satelliittilaajakaista, joka takaa jopa 10 Mbit/s -laajakaistapalvelut yhä useammalle suomalaiselle.

”Tavoitteenamme on varmistaa asiakkaillemme nyt ja tulevaisuudessa turvalliset yhteydet vastaamaan nykyaikaisen tietoyhteiskunnan vaatimuksia. Soneran investoinnit suomalaiseen tietoyhteiskuntaan ovat lähes miljardi euroa viiden vuoden aikana 2007-2011”, Weckström jatkaa. 

Sonera Laajakaista Valokuitu saatavilla 500 000 talouteen

Sonera kasvatti vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä laajakaista-asiakasmääräänsä 14 000 asiakkaalla. Soneralla on 484 000 kiinteän laajakaistan asiakasta, joista jo lähes kolmannes on kuituasiakkaita. Nyt jo joka toinen Soneran myymä uusi kiinteä laajakaistayhteys on valokuituyhteys. Soneran valokuituun kytkettyjä kotitalouksia on eri puolilla Suomea jo puoli miljoonaa.

Pääkaupunkiseudulla Sonera on jo siirtänyt kuluttajien laajakaistaliittymien tarjonnan uudelle tasolle tuomalla markkinoille valokuituun pohjautuvat 1Gbit/s eli 1000 Mbit/s laajakaistaliittymät kiinteistöissä, joissa myös sisäverkko tukee suuria siirtonopeuksia. Sisäverkkojen uusimisten myötä 1000 Mbit/s:n saatavuus on sama kuin Soneran valokuidun saatavuus. Jatkossa Sonera tuo tarjolle 1000 megabitin laajakaistan myös muissa suurissa kaupungeissa kuten Tampereella, Turussa, Jyväskylässä, Oulussa ja Kuopiossa.

Sonera tuplannut tv-asiakasmääränsä viidessä vuodessa

Sonera kasvatti vuoden 2011 kolmannella neljänneksellä tv-asiakasmääräänsä 11 000 asiakkaalla. Soneralla on 339 000 tv-asiakasta, joista jo kuudesosa käyttää valokuitupohjaisia televisiopalveluita. Sonera Koti TV -palvelun myynti kuitukoteihin kasvoi 50 % kolmannella vuosineljänneksellä. Sonera on viiden vuoden aikana tuplannut tv-asiakasmääränsä ja noussut tv-markkinassa viidenneltä sijalta kolmanneksi.

Uuden sukupolven Soneran Koti TV on sisällöltään markkinoiden monipuolisin interaktviinen tv-palvelu, joka muovaa suomalaisten katsomistottumuksia kovaa vauhtia. Video- ja ohjelmakirjastojen sekä tallennuspalvelujen käyttö on kasvanut vuodessa yli seitsemänkertaiseksi ja maksukanavia on tilannut käyttöönsä 90 % katsojista. ”Sonera Koti TV:n lisäpalveluiden kysyntä on ylittänyt kaikki ennusteemme. Erityisesti asiakkaamme ovat kiitelleet sitä, että Soneran kanavilta näkyy joka ikinen jääkiekon sm-liigan ottelu”, Weckström sanoo.

Lisätietoja:

Juha-Pekka Weckström, toimitusjohtaja, TeliaSonera Finland Oyj

puh. 0400 564754

sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com (etunimi.sukunimi@teliasonera.com)

Lehdistöpalvelu 02040 60235 www.sonera.fi/uutishuone

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2010  lopussa 4,3 miljoonaa kiinteän  ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 600 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi