Soneralle kesätyön kehittämispalkinto

Report this content

Sonera palkittiin Vastuullinen kesäduuni -kampanjassa kesätyötä ansiokkaasti kehittäneenä työnantajana. Kesätyön kehittämispalkinto annettiin nyt ensimmäistä kertaa. Voittajan valitsi ManpowerGroup.

Sonera on ottanut kehittämisen kohteeksi koko rekrytointiprosessin ja sitouttanut kehittämistyöhön avainhenkilöitä johdosta kesätyöntekijöiden esimiehiin. Hyvän kesätyön periaatteet ovat ohjanneet kehittämistyötä, ja prosessin tulokset ovat vakuuttavat. Sonera on saanut aikaisempaa laadukkaampia työhakemuksia, työn laatu ja asiakastyytyväisyys ovat parantuneet ja nuorten käsitykset Sonerasta ovat muuttuneet aikaisempaa myönteisemmiksi.

”Meillä on pitkä kesäharjoittelijoiden perinne ja haluamme pitää heistä hyvää huolta. Olemme ottaneet kampanjan periaatteet osaksi koko kesätyöprosessin kehittämistä. Olemme saaneet hyvää palautetta tiimien ja esimiesten lisäksi myös nuorilta itseltään”, sanoo Soneran Employer Branding Manager Terhi Huttunen. ”Kesäharjoittelijoissa kasvaa meidän uusi työntekijäsukupolvemme.”

Sonera tarjosi tänä vuonna kesäharjoittelupaikan 300 nuorelle. Työtehtävät ovat vaihdelleet asiakaspalvelusta myyntityöhön ja verkonhallinnasta markkinointiin.

www.nuori.fi/kesaduuni

Lisätietoja:
Terhi Huttunen, Employer Branding Manager, Sonera
0400 904 883
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Soneran lehdistöpalvelu: puh. 02040 60235, communications-fi@sonera.com, Soneran internetsivujen uutishuone. Voit seurata meitä myös Twitterissä, @Sonera_uutiset.

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2012 lopussa 4,4 miljoonaa kiinteän ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 000 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi