• news.cision.com/
  • Sonera/
  • Soneran asiakaspalvelut ja Sonera Kaupat pyritään pitämään auki esimiesvoimin lakon aikana

Soneran asiakaspalvelut ja Sonera Kaupat pyritään pitämään auki esimiesvoimin lakon aikana

Report this content

Ammattiliitto Pro ilmoitti eilen tiistaina 29.3. että sen hallitus on päättänyt käynnistää  työtaistelutoimenpiteet TeliaSonera Finlandissa. Työtaistelu alkoi keskiviikkona 30.3 klo 11 ja se päättyy sunnuntaina kello 23.59. Pro pyrkii painostamaan lakolla työnantajaa meneillään olevissa yt-menettelyissä. Sonera pyrkii pitämään kaikki asiakaspalvelupisteet ja Sonera Kaupat auki myös lakon aikana.

Sonera turvaa kansalaisten turvallisuuden  ja yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittiset toiminnot kaikissa poikkeusolosuhteissa.  Lakko saattaa aiheuttaa viivettä toimituksissa ja tilauksissa sekä asiakaspalvelussa.

Asiakaspalveluyksiköissä on tällä hetkellä töissä noin  10 % normaalivahvuudesta. Puheluiden määrä asiakaspalveluihin on vähentynyt voimakkaasti minkä ansiosta asiakaspalvelua pystytään pitämään toiminnassa. Sonera pitää kaikki asiakaspalvelut ja Sonera Kaupat auki esimiesten osallistuessa myös asiakkaiden palveluun. Tavoitteena on palvella asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla myös tässä poikkeustilanteessa. Myös kaikki kriittiset korjaus- ja vikatilanteet hoidetaan lakon aikanakin.

TeliaSonera Finlandissa on noin 4600 työntekijää, joista arviolta 2000 on Ammattiliitto Pron jäseniä. TeliaSonera Finland ilmoitti 24.2.2011, että se  käynnistää yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut  toimenpiteistä, joilla varmistetaan yhtiön pitkän aikavälin kilpailykyky. Neuvottelujen päämääränä on varmistaa se, ettei yhtiöllä ole kilpailijoitaan korkeammat rakenteelliset kustannukset ja sillä turvataan edellytykset rekrytoida mm. uuden teknologian ja liiketoimintamallien erityisosaajia vastaamaan asiakkaiden muuttuviin tarpeisiin. ”Neuvottelujen alussa yhtiö arvioi neuvotteluiden kohteena olevien muutosten  johtavan noin 200 työtehtävän lakkaamiseen. Samaan aikaan uusia työtehtäviä avautuu kymmeniä. Valtaosa henkilöstövähennyksistä ja rekrytointitarpeesta kohdistuu Broadband Services liiketoiminta-alueeseen.  Neuvottelut ovat kesken, joten neuvottelujen lopputulosta ei tässä vaihessa pysty arvioimaan tarkemmin”, Soneran viestintäjohtaja Ahti Martikainen sanoo.

”Jotta palvelu sujuisi mahdollisimman normaalisti, pyydämme kaikkia asiakkaitamme välttämään soittoja ei-kiireellisissä asioissa asiakaspalveluumme ja käyttämään sen sijaan ensisijaisesti itsepalvelukanaviamme www.sonera.fi:ssä. Pahoittelemme etukäteen tämän laittoman työtaistelutoimenpiteen asiakkaillemme mahdollisesti aiheuttamaa haittaa.”, Martikainen sanoo.

Lisätietoja: Sonera, viestintäjohtaja Ahti Martikainen, puh. 040 3024500

Lehdistöpalvelu 02040 60235

Sonera tarjoaa tietoliikenne- ja viestintäpalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2010  lopussa 4,3 miljoonaa kiinteän  ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 600 henkilöä, ja yhtiö toimii yli 50 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi