Soneran matkaviestinnän teknologiayksikön muutosneuvottelut päätökseen

Report this content

Tammikuun puolessavälissä käynnistyneet muutosneuvottelut TeliaSoneran matkaviestintäliiketoiminnan kansainvälisessä teknologiayksikössä ovat päättyneet. 

Muutosten tavoitteena on kehittää kansainvälistä yksikköä tukemaan entistä paremmin TeliaSoneran liiketoimintaa kotimarkkinoilla hyödyntämällä kansainvälisen toiminnon mittakaava- ja kustannusetuja.

Muutosneuvottelujen tuloksena yksiköstä vähenee 74 työntekijää, joista noin puolet vapaaehtoisten lähtöpakettien kautta. Lisäksi 61 henkilölle tarjotaan toiselle paikkakunnalle siirtymistä tai toista tehtävää yhtiöstä. Muutosten käynnistyessä arvioitiin neuvottelujen johtavan 100 tehtävän vähentämiseen ja yksikön Suomen toimintojen keskittämiseen nykyistä harvemmille paikkakunnille.

Soneran toimintamallimuutoksilla tavoitellaan yksinkertaisempaa, tehokkaampaa ja asiakaslähtöisempää toimintatapaa. Yhtiössä on nyt päättyneen neuvotteluprosessin lisäksi käynnissä laajakaistaliiketoiminnan globaalin teknologiayksikön muutosneuvottelut, jotka voivat johtaa enimmillään 70 tehtävän päättymiseen. Joulu-maaliskuussa päättyneiden yt-neuvottelujen seurauksena Sonera on ilmoittanut nyt päättyneet neuvottelut mukaan lukien 316 työtehtävän päättymisestä.

Lisätietoja:

Sonera, viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tatu Tuominen, puh. 040 302 4020

Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Soneran lehdistöpalvelu: puh. 02040 60235, communications-fi@sonera.com, Soneran internetsivujen uutishuone. Voit seurata meitä myös Twitterissä, @Sonera_uutiset.

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2012 lopussa 4,4 miljoonaa kiinteän ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 000 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi