Suomen pitkäaikaisin urheilijatiimin sponsorointihanke täytti 10 vuotta

Report this content

Sonera Next Generation -sponsorointiprojekti on tukenut urheilijoita jo vuosikymmenen ajan. Vuonna 2003 alkanut ”NG” on kategoriassaan Suomen pitkäaikaisin urheilusponsoroinnin hanke, jonka verkostossa on ollut mukana lähes 60 yksilölajien urheilijaa 24 eri lajista. Arvokisamitaleita on NG-urheilijoille vuosikymmenen aikana tullut 28, joista suurin osa viimeisen viiden vuoden sisällä.

Next Generation on suomalaisten huippu-urheilijoiden ja Soneran välinen yhteistyöhanke, joka on edennyt jo neljänteen kolmivuotiskauteensa. Koko NG-hankkeen 10-vuotisen historian aikana verkosto on yhdistänyt 57 yksilölajien urheilijaa 24 lajista. Vuonna 2009 hanke laajeni yleisurheilusta ja purjehduksesta useampiin lajeihin.

Nykyinen, kauden 2012–2014 tiimi, on yhdistelmä kokemusta ja kansainvälisen läpimurron kynnyksellä olevia nuoria. Tiimissä on 24 urheilijaa 12:sta eri lajista. Tiimin kokenutta kaartia edustavat muun muassa Ari Mannio, Pekka Koskela, Mika Poutala, Minna Kauppi, O-P Karjalainen, Leo-Pekka Tähti ja Tommi Evilä. Nuorten 90´s-tiimin riveissä urheilevat muun muassa Nooralotta Neziri, Ella Räsänen ja Emilia Pikkarainen.  

”Next Generation -projektin tavoitteena on suomalaisen urheilun uusien voittajasukupolvien esiinmarssin tukeminen pitkäjänteisellä ja vastuullisella tavalla. Vuosien varrella olemme saaneet jakaa urheilijoiden ja yleisön kanssa suuria tunteita menestyksen ja vastoinkäymisten hetkinä, ja uskon, että NG-urheilijamme tuovat tuloksia ja elämyksiä myös kuluvan olympiadin aikana", kertoo Soneran markkinointijohtaja Kimmo Kivisilta.

NG-tiimin urheilijat ovat voittaneet projektin aikana yhteensä 28 arvokisamitalia ja satoja Suomen mestaruuksia. NG:n verkostossa on kasvanut lahjakkuuksia, jotka ovat hankkeen aikana saavuttaneet ensimmäisen arvokisamitalinsa aikuisten sarjassa – muun muassa Peetu Piiroinen, Tomi Tuuha, Tapio Nirkko, Ari Mannio ja Emilia Pikkarainen.

Neziri ja Räsänen alkuvuoden valopilkut

Suomalaisurheilun yksi alkuvuoden ilonaiheista on ollut nuorten yleisurheilijoiden nousu kohti kansainvälistä kärkeä. NG-tiimin pika-aituri Nooralotta Neziri ja 400 metrin juoksija Ella Räsänen kellottivat hallikaudella sisäratojen Suomen ennätykset uusiin lukemiin. Räsänen rikkoi myös 19-vuotiaiden Euroopan ennätyksen.

Vuonna 2012 tiimiin tuli yli kymmenen arvokisamitalia. Niistä kirkkaimpia olivat Leo-Pekka Tähden paralympiakulta, Minna Kaupin MM-kulta ja -hopea, Ari Mannion EM-pronssi ja Pekka Koskelan matkakohtaisten MM-kisojen pronssi. Lisäksi Koskela voitti tämän vuoden puolella sprinttereiden MM-kisoissa hopeaa.

Yhteisö tukena myös vaikeina hetkinä

Loukkaantumiset ovat pitäneet joitakin tiimin urheilijoita sivussa pahimmillaan vuosia, mutta NG-yhteisön tuki on jatkunut vahvana koko loukkaantumisajan.

”Lähtökohtana on ollut tukea urheilijoita pitkäjänteisesti, kolmevuotisin yhteistyösopimuksin. Sekä projektin taloudellinen että yhteisön henkinen tuki kantavat myös yli epäonnistumisten ja loukkaantumisten. Emme halua kääntää selkäämme tilanteessa, missä urheilija kohtaa vaikeimmat hetkensä”, kertoo Soneran markkinointi- ja asiakkuusjohtaja Sarianna Visuri.

Next Generation on kasvattanut yksilöurheilijoiden välille vahvan verkoston, joka tukee eri tavoin kasvua ja tietä huipulle. Vuosien varrella urheilijat ovat muun muassa vierailleet toistensa arvokisoissa, tähdittäneet huippu-urheilun eri teemojen ympärille järjestettyjä NG-seminaareja sekä jakaneet ajatuksiaan ja kokemuksiaan tiimin internetsivuilla ja Facebookissa.

NG-urheilijat bloggaavat ahkerasti kotoa ja maailmalta. Tiimin kuulumisia voi seurata osoitteissa www.nextgene.fi ja www.facebook.com/SoneraNextGeneration.


NG-tiimi kaudella 2012–2014:

Next Generation

Olli-Pekka Karjalainen (moukarinheitto), Ari Mannio (keihäänheitto), Tommi Evilä (pituushyppy), Minna Kauppi (suunnistus), Mika Poutala (pikaluistelu), Pekka Koskela (pikaluistelu), Janne Happonen (mäkihyppy), Ville Larinto (mäkihyppy), Leo-Pekka Tähti (pyörätuolikelaus), Karin Storbacka (kestävyysjuoksu), Minna Nikkanen (seiväshyppy), Jarkko Kinnunen (kävely), Ari-Pekka Liukkonen (uinti), Arttu Kiramo (freestylehiihto), Tapio Nirkko (purjehdus), Tomi Tuuha (telinevoimistelu).

Next Generation 90´s

Amanda Kotaja (pyörätuolikelaus), Merika Enne (lumilautailu), Juulia Turkkila (taitoluistelu), Nooralotta Neziri (aitajuoksu), Oskari Mörö (aitajuoksu), Ella Räsänen (pikajuoksu), Kasper Lehikoinen (sulkapallo), Emilia Pikkarainen (uinti).

Lisätietoja:

Kimmo Kivisilta, markkinointijohtaja, Sonera, 0400 701 111, etunimi.sukunimi@sonera.fi

Sarianna Visuri, markkinointi- ja asiakkuusjohtaja, Sonera, 040 302 4241, etunimi.sukunimi@sonera.fi

Anna Sorainen, projektin koordinaattori, Ground Communications, 0400 334 451, etunimi.sukunimi@ground.fi 

Soneran lehdistöpalvelu: puh. 02040 60235, communications-fi@sonera.com, Soneran internetsivujen uutishuone. Voit seurata meitä myös Twitterissä, @Sonera_uutiset.

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2012 lopussa 4,4 miljoonaa kiinteän ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 000 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa.  www.teliasonera.fi